Leijonien MM-kultajoukkue oli yhtenäinen ja sinnikäs ryhmä suomalaisia. Päävalmentaja Jukka Jalonen onnistui valmennusjohdon ja johtoryhmän kanssa loihtimaan jälleen kerran Suomelle kultaisen kevään.
Jatkoajan kisatiimi käy kultaleijonat läpi yksi kerrallaan ja arvioi heidän otteensa MM-kotiturnauksessa. Kolmas maalivahti Frans Tuohimaa ei saanut torjuntavastuuta, joten hänen suoritustaan ei arvioida.
Maalivahdit
Jussi Olkinuora
8 ottelua, torjuntaprosentti 94,8, päästettyjä maaleja/ottelu 1,11
Roolit kääntyivät olympialaisista, jolloin Säteri nappasi ykköstorjujan viitan. Olkinuora oli ällistyttävässä torjuntavireessä alkulohkossa, sillä hän torjui kolme nollapeliä ja torjuntaprosentti näytti lukemaa 99,03. Pudotuspeleissä peli ailahteli enemmän, mutta Olkinuora valittiin ansaitusti turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä tähdistökentälliseen.
Harri Säteri
2 ottelua, torjuntaprosentti 92,7, päästettyjä maaleja/ottelu 1,44
Säteri torjui lopulta vain kaksi ottelua, sillä hän kärsi alkusarjan aikana pienestä loukkaantumisesta, eikä ollut edes varamaalivahdin paikalla. Jälki oli vakuuttavaa, mutta ilman loukkaantumista ottelut olisivat voineet myös jakautua tasaisemmin.
Puolustajat
Niklas Friman
10 ottelua, 1+3=4, +7
Ensimmäistä kertaa MM-joukkueessa mukana ollut Friman sykähdytti etenkin ottelussa Isoa-Britanniaa vastaan, kun hän laukoi viivalta yhden maalin ja sai toiseen ykkössyöttöpisteen. Frimanilta nähtiin perusvarmaa puolustuspelaamista ja otteet paranivat olympiaturnauksesta. Finaalissa Kanada teki avausmaalin puolustajan rangaistuksen aikana.
Miro Heiskanen
6 ottelua, 1+6=7, +4
Merkittävää oli se, miten Heiskanen pystyi kääntämään heikosti menneen puolivälieräottelun voimavaraksi, ja etenkin turnauksen kaksi viimeistä ottelua näyttivät sen, kuinka taitava pelaaja on kyseessä. Finaaliottelussa syntyneet tehot 0+2 rytmittivät hyvin Leijonien pelaamista. Heiskanen sai lisääntyvän peliajan myötä paremmin kiinni pelitavastaan ja otteissa näkyi NHL:stä tuttua kiekollista varmuutta ja luistelutaitoa.
Juuso Hietanen
10 ottelua, 1+0=1, +4
Mahdollisesti viimeiset maajoukkueottelunsa pelannut Hietanen ei noussut kentällä varsinaisesti esiin, mutta hänen rauhallisuutensa tasapainotti koko ykkösketjun pelaamista. Vaikka ikää on 36 vuotta, osoitti Hietanen olevansa tärkeä osa Jalosen leijonajoukkuetta ja hän pystyi myös peliälyllä korjaamaan muutamat kiekolla sattuneet virheet.
Mikko Lehtonen
10 ottelua, 2+10=12, +7
Lehtonen pelasi koko turnauksen kovalla tasolla, mistä palkintona oli valinta sekä turnauksen parhaaksi puolustajaksi että tähdistökentälliseen. Etenkin ylivoimalla Lehtonen pelasi vahvasti siniviivalla ja takasi syöttövalinnoillaan sen, että harmittomankin näköinen paikka muuttui varteenotettavaksi maalipaikaksi. Kokonaisvaltaisesti Lehtonen oli tärkein puolustaja joukkueelle.
Esa Lindell
6 ottelua, 0+1=1, -1
Peliaikaa ei ensimmäisissä otteluissa kertynyt kovinkaan paljoa, ja suuri kaukalo tuotti aluksi vaikeuksia. Mitä pidemmälle turnaus eteni, sitä vahvemmaksi muuttui myös Lindellin pelaaminen. Pelitapa sopi yhteen Atte Ohtamaan kanssa ja parivaljakko olikin tärkeä osa Leijonien alivoimakoostumusta. Urotekoihin ei NHL-statuksella pelannut Lindell kuitenkaan pystynyt, mutta suorittaminen oli varmaa alkukankeuksien jälkeen.
Atte Ohtamaa
10 ottelua, 0+1=1, -1
Jälleen kerran Ohtamaa hallitsi puolustuspään velvoitteet. Parhaiten mieleen jäi finaaliottelussa nähty blokki, joka esti Kanadan lähes varmalta näyttäneen maalin. Ohtamaa ei taaskaan pelännyt laittaa kroppaa likoon, vaan hän pelasi omilla vahvuuksillaan ja näytti kuuluvansa kiinteänä osana Leijoniin.
Ville Pokka
8 ottelua, 0+2=2, +2
Varmana puolustajana tunnettu 27-vuotias Pokka suoritti omalla tasollaan, mutta väliin mahtui myös heikompia kiekollisia suorituksia, joista vastustaja pääsi iskemään vaarallisesti. Kaukalossa Pokka ei millään tapaa loistanut, ja hän pystyi hoitamaan kaksinkamppailut käyttäen hyväksi vahvaa kroppaansa.
Mikael Seppälä
8 ottelua, 0+1=1, +2
Seppälä nousi maajoukkueeseen vahvan Liiga-kevään siivittämänä. Viimeiset ottelut jäivät valitettavasti väliin pienen vamman vuoksi, mutta pelaamissaan otteluissa Seppälä puolusti jämäkästi ollen Leijonien parhaimmistoa puolustusalueella. Seppälän kamppailuvoimasta olisi ollut hyötyä myös esimerkiksi ratkaisupelien viimeisillä hetkillä. Ainoan syöttöpisteensä Seppälä nappasi antamalla loistavan syötön pelaajamassan läpi maalille nousseelle Toni Rajalalle alkusarjan päätöskamppailussa.
Sami Vatanen
8 ottelua, 2+4=6, +7
Vatanen joutui lepäämään kahden ottelun ajan, mutta se ei otteissa näkynyt. Puolustaja pelasi kakkosylivoimassa pitäen siniviivan kiinni useampaan otteeseen, jolloin Leijonille avautui maalipaikkoja, kun vastustajan vaihdot venyivät. Vatanen pystyi tuomaan itse kiekkoa alueelle, ja vahvat otteet näkyivät myös pistesarakkeessa.
Hyökkääjät
Marko Anttila
10 ottelua, 2+3=5, +3
Kulttihyökkääjjä hoiti jälleen oman ruutunsa ja roolinsa Hannes Björnisen ketjun laidassa sekä alivoimaraatajana. Iski tässäkin turnauksessa maaleja tärkeillä hetkillä ja piti kiinni yleisön suosikin asemastaan. Anttila on ollut kantava leijonavoima jo tovin, eikä kilometrejä ole varmasti enää montaa jäljellä.
Joel Armia
10 ottelua, 5+3=8, +9
Porin mies pelasi nousujohteisen turnauksen. Tärkeissä otteluissa Armia oli ajoittain Leijonien parhaita hyökkääjiä. Hän sai myös komeasti maalihanansa auki ja täytti näin paikkansa joukkueessa siinä roolissa, johon hänet mukaan otettiin. Vaikean kauden jälkeen uran ensimmäiset aikuisten arvokisat päättyivät hienoon onnistumiseen.
Hannes Björninen
10 ottelua, 1+2=3, +3
Mies paikallaan. Valmennuksen luottopelaaja teki kotikisoissa totuttua pyyteetöntä työtä aloitusympyrässä ja oman pään kamppailuissa. Björnisellä on varmasti edessään loistava tulevaisuus, jota hän pönkitti taas yhdellä onnistumisella maajoukkueessa. Ei säkenöinyt, mutta sitä ei toisaalta kukaan häneltä odottanutkaan.
Valtteri Filppula
10 ottelua, 3+2=5, +5
Ensimmäinen suomalainen kolmen kullan kerhoon. Filppula johdatti joukkoja alusta lähtien kokeneen ammattilaisen viileydellä. Kapteenin sanat ja teot osuivat yksiin ottelusta ja päivästä toiseen, eikä missään vaiheessa tullut sellaista hetkeä, että konkarin kykyjä olisi pitänyt epäillä. Muutamia huonoja vaihtoja sattui Filppulallekin, mutta kellepä ei kymmenen turnausottelun aikana olisi sattunut.
Mikael Granlund
9 ottelua, 5+6=11, +2
Granlund teki sen vuonna 2011 ja hän teki sen taas. Nashville Predatorsin pelaaja nousi pudotuspeleissä Leijonien eturiviin ja iski finaalissa Kanadan verkkoon kaksi tärkeää maalia. Granlund toi kärkiketjuihin tarvittavaa terävyyttä ja johtajuutta niinä hetkinä, kun tulosta oli taottava.
Teemu Hartikainen
10 ottelua, 0+6=6, +3
Hartikainen paini maalinteon kanssa läpi kisojen, mutta vahva kamppailija ei antanut sen näkyä otteissaan jäällä. Myös kentän ulkopuolella Hartikainen vaikutti suhtautuvan tilanteeseensa rauhallisesti. Onnistui tuomaan Leijonille kaksinkamppailuvoittoja ja riistoja kovissa väännöissä.
Jere Innala
4 ottelua, 0+1=1, +0
Jäi täydennysmiesten myötä pieneen rooliin. Suoriutui vastuuta saadessaan kelvollisesti, vaikka tällä kertaa hänen osaamiselleen ei ollut pelaavassa kokoonpanossa käyttöä kuin neljässä ottelussa. Tulevaisuuden leijonapelaajia.
Juho Lammikko
10 ottelua, 0+2=2, +4
Muutaman muun tavoin Pohjois-Amerikasta maajoukkueen avuksi saapunut Lammikko oli etenkin turnauksen lopussa elementissään. Vahva jässikkä raastoi ja piti kiekkoa suojaamistaitonsa ja ison kokonsa ansiosta. Porilaisuus ei ollut tässä tapauksessa pahasta Lammikon kohdalla, vaan se siivitti miehen nappisuoritukseen isoissa otteluissa.
Sakari Manninen
10 ottelua, 6+4=10, +2
Mestaruusmaalin tekijä loisti lähes koko turnauksen ajan. Loistava laukoja pystyi toimittamaan kiekkoja kohti vastustajien maalivahteja yllättävistä paikoista ja tarpeeksi napakasti, jotta peliväline löysi tiensä reppuun. Viisas pelaaja osasi myös hyödyntää kentällä muiden pelaajien avaamia tiloja ja mahdollisuuksia.
Saku Mäenalanen
9 ottelua, 2+0=2, +3
Turnauksen alussa Mäenalasen temperamentti kuohui ja hän joutui muun muassa yhdysvaltalaispelaajien kanssa välienselvittelyihin. Alkuinnostuksen jälkeen Mäenalanen leppyi tavalliselle taistelijan tasolleen ja teki arvokasta energisoivaa työskentelyä Leijonien hyväksi.
Harri Pesonen
10 ottelua, 1+5=6, +7
Aina, kun Pesonen on arvoturnauksessa, tulos on kultainen. Monipuolinen hyökkääjä oli välillä hyvinkin näkyvässä roolissa ja välillä hieman taka-alalla, kun muut säkenöivät. Persoonana Pesonen kuvastaa tämän vuoden kultaleijonia erinomaisesti, sillä rempseä ja räväkkä peluri sai aikaan paljon paikalla ollessaan.
Toni Rajala
10 ottelua, 4+2=6, +1
Erityisesti hyökkäyspään kyvyistään tunnettu Rajala iski yhden Leijonien turnauksen komeimmista osumista. Norja-ottelun rannekuti ei ainakaan Jatkoajan toimituksen verkkokalvoilta ole vielä pyyhkiytynyt minnekään. Nuorempana virkeä velikulta on kasvanut kokeneeksi pelaajaksi, mutta ei silti ole kadottanut rajalamaisuuttaan. Hän oli myös tärkeä persoona Leijonille.
Jere Sallinen
10 ottelua, 1+3=4, -1
Sallinen möyri ja möyrysi etenkin ylivoimatilanteissa vastustajien maalinedustalla. Hyökkääjä otti ja antoi mustelmia vaihto toisensa perään, eikä häntä vastaan ollut varmasti mukava pelata yhdessäkään ottelussa. Turha mies ei ole urallaan kantanut HIFK:n kapteenin C-kirjainta. Leijonien näkymättömämpiä sankareita, mutta panoksellaan arvokas joukkuepelaaja.