Mielipide

Sakari Manninen nousi suurten leijonasankarien rinnalle – nyt hänen on aika saada ansaitsemansa arvostus

MAAJOUKKUE / Kolumni

Ville Peltonen ratkaisi hattutempullaan Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 1995. 16 vuotta myöhemmin Mikael Granlund säväytti ilmaveivillään välierässä Venäjää vastaan.

Leijonien kolmannen maailmanmestaruuden ratkaisivat maalivahti Kevin Lankinen ja kapteeni Marko Anttila. Lankinen nollasi välierässä Venäjän ja päästi loppuottelussa Kanadaa vastaan vain yhden maalin – Anttila puolestaan teki semifinaalissa Suomen ainoan maalin ja iski finaalissa kaksi lisää.

Kotikisojen loppuottelussa Granlund laukoi varsinaisella peliajalla kaksi maalia, mutta mestaruuden ratkaisi jatkoerässä Sakari Manninen – ja laukoi itsensä samalla leijonasankareiden joukkoon.

Mestaruuden ratkaissut maali oli vain kuorrute kakun päällä.

Ratkaiseminen ei toki ole Manniselle uutta: Jo vuoden 2019 MM-kisoissa pienikokoinen keskushyökkääjä laukoi voittomaalin Ruotsia vastaan puolivälierässä ja kaksi viimeisintä kautta Manninen on pelannut KHL:ssä lähes piste per peli -tahdilla. Myös historialliseen olympiakultaan päättyneessä Pekingin-turnauksessa Manninen oli Leijonien paras pistemies.

Seuraavaksi Mannisen on aika saada ansaitsemaansa arvostusta.

Peltonen ja Granlund ovat pelanneet upeat urat maajoukkueurotekojensa ulkopuolellakin ja ovat ehdottomasti Suomi-kiekon moderneja legendoja. Anttila puolestaan on Jukka Jalosen valmennuksessa kokenut todellisen renessanssin ja noussut kansallissankariksi – voidaan puhua jopa Mörkö-ilmiöstä.

En kaipaa "Kyy"-lempinimellä tunnetulle Manniselle samanlaista brändihässäkkää, mutta vastaava asema kansan suussa ja mielissä olisi paikallaan.

Manninen oli Leijonien ykkössentteri, vaikka NHL:stä tuli vahvistukseksi keskellä pelannut Granlund ja myös Erik Haula olisi ollut mahdollista saada. Manninen oli Leijonien paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies.

Mestaruuden ratkaissut maali oli siis vain kuorrute kakun päällä. Suurista leijonasankareista puhuttaessa on jatkossa syytä mainita Sakari Manninen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös