MM 2015 tuoreimmat

Uutinen
18.1.2017 0:00
Jääkiekko näkyi Urheilugaalassa useiden palkintojen kohdalla. Patrik Laine keräsi eniten palkintoja.
Timanttikuva
14.1.2016 9:30
Nuorten MM-kisojen Slovakia-ottelun yhteydessä Joni Tuulola lupasi tarjota limpparit Kaapo Kähköselle sen jälkeen, kun puolustaja oli antanut harhasyötön ja tarjoillut slovakialaispelaajalle maalipaikan, jonka Kähkönen torjui. Keskiviikon ottelun jälkeen Tuulola lunasti lupauksen.
Artikkeli
9.1.2016 12:00
Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue jätti mestaruuden isäntämaahan kotiyleisön riemuksi. Joukkueesta kukaan ei varsinaisesti pettänyt ja kaikkien panos vei kultaa kohti. Kultaiset, nuoret leijonat loppuarvostelussa, olkaa hyvät.
Kolumni
8.1.2016 8:53
Tulevaisuuden Liiga ja Mestis tarvitsevat entistä tiiviimpää yhteistyötä A-nuorten ja junioriseurojen kanssa. Kyseessä voi olla myös ainoa toivo selviytyä.
Yleinen kuvakooste
7.1.2016 10:00
Nuorten leijonien kultajuhlia vietettiin loppiaisena kylmässä säässä Mäntymäen kentällä. Edes parinkymmenen asteen pakkanen ei lannistanut tuhatpäistä yleisöä, joka oli saapunut seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.
Haastattelu
6.1.2016 19:55
Nousujohteisen turnauksen pelannut Kasperi Kapanen teki finaalin historiallisen voittomaalin. Se oli palkinto kovasta työstä.
Artikkeli
6.1.2016 15:23
Nuoret leijonat voitti toisen maailmanmestaruutensa parin vuoden sisällä. Suomessa on viime vuosina noussut ja on nousemassa lupaavia pelaajia. Myös tämän vuoden joukkueessa oli useita tulevaisuuden tähtiä. Hyvien pelaajien lisäksi maailmanmestaruus oli ennen kaikkea Jukka Jalosen pelitavan näytöstä.
Artikkeli
6.1.2016 14:59
Vuonna 1996 syntyneiden ikäluokka voitti nuorten maailmanmestaruuden lisäksi myös vuoden 2012 Nuorten olympiafestivaalien kultamitalin, joten ei liene lainkaan väärin puhua kultaisesta ikäluokasta. Jatkoaika luo katseet jo ensi kauteen, ja luo katsauksen ensi vuoden nuorten kisajoukkueen potentiaaliisiin nimiin.
Haastattelu
6.1.2016 14:27
Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Jesse Puljujärvi oli huojentunut nuorukainen ottelun jälkeen. Sitkeä yritys toi palkinnon niin Puljujärven ketjulle kuin joukkueellekin.

Lisää lukemista

Uutinen
USA:n nuorten maajoukkue koki maanantaina parikin takaiskua.
Uutinen
Mikko Rantanen edustaa Suomea nuorten MM-kisoissa.
Haastattelu
Ässistä lähtee kaksi soturia alle 20-vuotiaiden maajoukkueen leirille. Aleksi Saarela tavoittelee paikkaa hyökkäysketjuista, kun taas Hero Mali on jo tonttinsa varmistanut.
Uutinen
Suomalaissukuinen hyökkääjä nähdään nuorten MM-kilpailuissa Helsingissä.
Haastattelu
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue aloitti kisaleirinsä Vierumäellä sunnuntaina. Jatkoaika jututti joukkueen valmentajaa Timo Lehkosta Suomen pelaajien tasosta ja pelitavasta.
Uutinen
Vancouver Canucksin Jake Virtanen on saanut kuntoutuskomennuksen AHL-joukkue Utica Cometsiin. Liike saattaa enteillä reissua nuorten MM-kisoihin.
Uutinen
OHL on langettanut kahdeksan ottelun pelikiellon Kanadan nuorten maajoukkuevahdille MacKenzie Blackwoodille.
Haastattelu
Ässien hyökkääjä Aleksi Saarela on toistaiseksi kiinni alle 20-vuotiaiden MM-kisapaikassa. Itseluottamus on korkealla tasolla, ja siinä on seurakavereillakin oma roolinsa.

Sivut

Jääkiekon nuorten MM-kisat 2016 - kisasivusto