Tšekki selätti kotiturnauksen kirouksen ja nappasi MM-kultaa – Lukáš Dostál nollasi Sveitsin finaalissa

MAAJOUKKUE / Raportti
Tšekki pääsi juhlimaan MM-kultaa kotiyleisönsä edessä.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri
Isäntäjoukkue Tšekin ja Sveitsin välinen MM-finaali eteni maalittomassa tasatilanteessa aina kolmannen erän puoliväliin saakka, kunnes esiin nousi Tšekin kenties suurin tähti David Pastrňák. Lukáš Dostál pelasi maalillaan nollapelin, ja johdatti isäntäjoukkueen ensimmäiseen mestaruuteen sitten vuoden 2010.

Tšekin MM-turnauksen viimeinen päivä huipentui isäntäjoukkueen ja Sveitsin väliseen finaaliin. Tunnetta ei puuttunut kaukalosta tai sen ulkopuolelta, vaikka ottelu etenikin maalittomassa tasatilanteessa aina kolmannen erän puoliväliin saakka. Lopulta David Pastrňák iski avausmaalin, ja lopulta loppulukemat merkittiin 2–0, kun toinen maali syntyi tyhjään verkkoon 19 sekuntia ennen loppua.

Tšekki on ollut edellisen kerran finaalissa vuonna 2010, jolloin se vei myös mestaruuden. Sveitsillä on allaan tuoreempi finaali keväältä 2018, mutta siitäkin oli jo ehtinyt kulua kuusi vuotta. Taistelu oli kaukalossa juuri sen näköistä, että kyseessä oli harvinainen tilaisuus päästä pelaamaan maailmanmestaruudesta. Etenkin Tšekin osalta tilanne oli ainutlaatuinen, kun joukkueella oli täysi halli tukenaan.

Avauserässä edettiin vauhdilla päädystä päätyyn, mutta Tšekki pääsi kontrolloidummin alueelle. Isäntäjoukkue nousi useampaan otteeseen koko viisikkona alueelle niin, että kiekkoa jätettiin toiseen tai jopa kolmanteen aaltoon. Se sai myös finaalin ensimmäiset pidemmät pyöritykset aikaiseksi, mutta Sveitsi kesti maalivahti Leonardo Genonin johdolla.

Sveitsi puolusti tiiviisti keskustaa, eivätkä pelaajat epäröineet hetkeäkään heittäytyessään pelivälineen eteen. Fyysisyyttäkään ei puuttunut, kun pelaajia ajettiin laitaan ympäri kaukaloa ja intensiteetti kasvoi ottelun edetessä. Avauserässä isäntäjoukkue vei laukaukset nimiinsä 13–7, ja hyvä paikka avautui esimerkiksi Pavel Zachalle, joka pääsi yrittämään maalintekoa upean syöttökuvion päätteeksi.

Avauserässä ei ylivoimia tarjottu kummallekaan osapuolelle, mutta toisen kaksikymppisen aikana molemmat pääsivät hiomaan kuvioitaan. Sveitsi rakensi NHL-tähtiensä johdolla muutaman hyvän laukaisupaikan, mutta kokonaisuudessaan Tšekin ylivoimapelaaminen oli vaarallisempaa. Esimerkiksi Roman Červenka pääsi laukomaan heti aloituksen jälkeen, mutta Sveitsi sai pidettyä maalinsa puhtaana.

Oman ensimmäisen ylivoimansa jälkeen Sveitsi pääsi paremmin peliin mukaan. Hyökkäykset eivät enää jääneet pelkästään yksittäisten pelaajien esiinnousuiksi, vaan tulitukea saatiin myös taustalta. Sveitsi väänsi jatkuvasti kulmissa yrittäen estää isäntäjoukkueen laukaisuyritykset, ja siinä se myös pääosin onnistui.

Ajoittain Tšekki kuitenkin piti kiekkoa niin, että sveitsiläisten vaihtovälit pitenivät, mikä aiheutti ongelmia. Sveitsi joutui myös kovan paineen alla räiskimään pitkiä kiekkoja, jotka vihellettiin pois. Pahimman paineen alle joukkue joutui erän viimeisellä minuutilla, kun muun muassa Pastrňák pääsi pyörittämään peliä hyökkäysalueella. Sveitsi kuitenkin kesti, ja erätaukosummeri pelasti Sveitsin Tšekin ilmassa roikkuneelta maalilta.

Maalipaikoista, erikoistilanteista ja tolppalaukauksista huolimatta toiselle erätauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa. Genoni oli ottanut maalillaan 23 koppia ja toisessa päässä suomalaisillekin tuttu Lukáš Dostál kerrytti tilastojaan 17 torjunnalla. Laukaukset menivät edelleen kotijoukkueen hyväksi, kun kahden erän jälkeen tilastot näyttivät lukemia 23–17.

Kolmanteen erään mentäessä joukkueet alkoivat varomaan enemmän virheitä, mutta vauhti ei missään vaiheessa hidastunut. Sveitsi sai kiekon jo tolppaan erän ensimmäisellä neljänneksellä, mutta toisaalta Tšekki pääsi kohti Genonia nopeiden vastahyökkäysten turvin. Ottelu eteni tasaisesti, ja Sveitsikin pääsi kontrolloidusti alueelle useamman kerran putkeen. Taklauksia myös jaettiin hanakammin kuin aiemmin, ja Ondřej Palátin jakaman taklauksen jälkeen pleksikin jouduttiin korjaamaan, mikä viivästytti ottelua.

Ottelussa edettiin maalittomassa tasatilanteessa lähes viimeiselle kympille saakka, kunnes Tšekin suurin tähti ja MM-turnauksen mainoskasvo Pastrňák laukoi pelivälineen ensi kertaa maaliin Tomáš Kundrátekin loistavasta poikkisyötöstä. Maalin jälkeen isäntäjoukkue asettui puolustuskannalle, kun Sveitsi sai useamman maalipaikan luotua, ja kiekko pyöri vaarallisen oloisesti Dostálin maalilla.

Sveitsin leirissä kerättiin porukka kokoon, kun peliaikaa oli jäljellä alle kaksi minuuttia. Genoni lähti maaliltaan, mutta Sveitsi ei onnistunut iskemään tasoitusosumaa ilman maalivahtia, vaan David Kämpf kävi neppaamassa kiekon tyhjään rysään 19 sekuntia ennen summerin soimista.

Tšekki voitti ensimmäisen mestaruutensa sitten vuoden 2010, ja mestaruus on maalle yhteensä seitsemäs. Sveitsille hopeasija oli sen historian kolmas. Edellisen kerran se hävisi finaalissa juuri vuonna 2018, jolloin Ruotsi nappasi mestaruuden voittomaalikilpailun päätteeksi.

Ottelun osumat ja ohisektorit
Yhteistyössä:

501 9:llä tikalla: Lukáš Dostál, Tšekki

Joukkueensa tuki ja turva kaikissa MM-turnauksen ratkaisupeleissä, finaalissa pelattu huippuottelu takasi Tšekille pitkästä aikaa maailmanmestaruuden. Suomenkin kentiltä tuttu Dostál osoitti, että hän on todellinen kansainvälinen huippuveskari.

Big Fish: Leonardo Genoni, Sveitsi

Vaikka alppimaan olikin tyytyminen hopeamitaleihin, antoi kokenut maalivahti joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Genoni otti finaalissa vähintään yhtä monta supertorjuntaa kuin virkaveljensä kentän toisessa päässä.

Bullseye / Häränsilmä: David Pastrňák, Tšekki

Viimeisten joukossa MM-joukkueeseen liittynyt Boston Bruinsin supertähti haki parasta virettään ensimmäisten otteluidensa ajan, mutta löysi kultajyvän kreivin aikaan finaalin kolmannen erän tulisella laukauksellaan.

Ottelun ohisektorit

    • Kevin Fiala, Sveitsi: Jäi armotta kakkoseksi vertailussa vastustajan kärkipelaajia vastaan. Kiistaton tehottomuus MM-finaalissa näkyy tulostaululla.
    • Martin Nečas, Tšekki: Siinä, missä Pastrňák nousi lopulta ratkaisijaksi, hiihteli toinen viime hetkellä joukkueeseen noussut NHL-vahvistus pelin ulkopuolella ja puski yksinään hyökkäyksiin.
    • Romain Loeffel, Sveitsi: Vastuuseensa nähden Loeffel jäi tehottomaksi eikä pystynyt kantamaan häneen asetettuja odotuksia hyökkäyksien tukemisessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle