Tammikuun ensimmäinen kohtaaminen

LIIGA / Ennakko
Tammikuun tasauksessa myöhemmin toisiaan vastaan pelaavat Pelicans ja KalPa kohtaavat nyt ensimmäisen kerran tämän kuukauden aikana. Luvassa on mahdollisesti lisälatausta molemmissa leireissä, ja taistelupareja syntyy varmasti tulevaa varten.

Kuntokäyrät

Torstaina isännän roolissa toimiva Pelicans joutui luopumaan voittoputkestaan, kun pussinokat kokivat kirvelevän tappion Tapparalle Tampereella. Pelicansin tammikuu on sujunut kuitenkin positiivisissa merkeissä, kun saldoksi on kertynyt yhdeksän pistettä neljästä ottelusta. Suomen Chicagon lippulaiva löytyy sarjataulukosta sijalta 12, ja playoff-viivaan matkaa lahtelaisjoukkueella on kymmenen pistettä.

KalPa on ajautunut lievähköön mahalaskuun, kun joukkue on kasannut neljästä edellisestä ottelustaan vain kolme pistettä. Pientä toivon kipinää ovat kuitenkin luoneet voitto Tapparasta ja Jussi Pesosen kova maalivire. Kesken kauden Kuopioon hankittu Pesonen on yltynyt neljän ottelun mittaiseen maaliputkeen.

Joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti kauden aikana, ja molemmat näistä kamppailuista päättyivät keltamustien voittoon.

Ratkaisun paikat

Pelicans on kunnostautunut kotiotteluissaan etenkin räväkällä aloituksella, jolla on ratkaistu otteluja jo ensimmäisessä erässä. Alisuorittavan KalPan pitää olla hereillä heti avauskiekon pudotuksesta saakka ja vastata turkoosipaitojen aggressiiviseen karvauspeliin, jotteivät isännät karkaa johtoon heti ottelun alkuminuuteilla.

Pelicansilla ei ole kauden aikana ollut kertaakaan näin hyvää terveystilannetta kuin nyt. Pasi Räsäsellä ja Pasi Nurmisella onkin jälleen mietittävää kokoonpanon kanssa. Tapparaa vastaan pelatussa ottelussa Dwight Helminen siirrettiin sentteriksi ja Lou Dickenson palasi takaisin kokoonpanoon. Kumpikaan valinta ei osunut naulankantaan, ja joukkuepelaaminen kärsi näistä muutoksista. Pieniä viilauksia kokoonpanoon on mahdollisesti luvassa, mutta toimivatko muutokset nyt paremmin, vai sekoittuuko koko joukkueen pelaaminen?


KalPa on ollut voitokas joukkueiden kahdessa edellisessä ottelussa.

Viimeisissä otteluissaan KalPa on tuskaillut hiukan maalintekonsa kanssa. Tuomas Kiiskinen ja Sakari Salminen eivät ole heilutelleet maaliverkkoja pitkään aikaan, ja vastuu on vierinyt kovasti Tommi Miettisen johtaman kakkoskentän varaan. Turkoosipaitaisen Pelicansin puolustus on pelannut todella tiiviisti viime aikoina, ja maalilla Niko Hovinen on ollut loistavassa vireessä, joten kuopiolaisten hyökkääjien pitää tehdä töitä hartiavoimin maalinteon eteen.

Kokoonpanot

Kotijoukkueelta sivussa varmuudella on puolustaja Henrik Blomqvist. Tommi Paakkolanvaaran pelaaminen on epävarmaa. Blomqvist kärsii selkävammasta ja Paakkolanvaara flunssasta.

Kilpipaitojen kokoonpanosta ulkona varmuudella ovat juuri kolmen vuoden jatkosopimuksen solminut Kalle Kerman ja ex-pelikaani Samuli Suhonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle