Ei ollut lahtelaisen palloilun päivä

LIIGA / Raportti
KalPa oli suvereeni isäntä jättämällä Pelicansin kokonaan nollille. Tahtipuikkoa heilutteli Tuomas Kiiskinen, joka paukutti ottelussa kypärätempun. Kotijoukkueen voittoputki kasvoi nyt jo neljän ottelun mittaiseksi.

Pelicans ei päässyt otteluun mukaan kuin pienin ripauksin. Edellisen päivän ottelu SaiPaa vastaan painoi vierasjoukkueen jaloissa, eikä KalPalla ollut oikeastaan mitään vaikeuksia turvatakseen kolmen pisteen jäämistä Puijon juurelle.

Nollapelin torjunut Ari Ahonen selvisi todella helpolla, sillä kassarin tarvitsi torjua ainoastaan 13 kertaa. Kotijoukkueella oli varaa jopa tuhlata paikkoja, sillä kiekon siirtely meni välillä leikittelyksi asti. Kokonaisuutena KalPa pelasi kuitenkin ehjän ottelun ja hemmotteli kotiyleisöä jo toisen kerran putkeen runsasmaalisella voitolla.

– Onnittelut kotijoukkueelle. He aloittivat ottelun todella vahvasti. Olisimme voineet itsekin tehdä jonkun maalin, mutta KalPa oli lopulta kahdesta kolmeen potkua meitä edellä ja ansaitsi voiton tänään, tiivisti Pelicans-valmentaja Mika Toivola ottelun kulun.

– Aloitimme tosiaan hyvin ja saimme monta maalipaikkaa. Olen todella tyytyväinen tämän viikon pistepottiin, kertoi puolestaan Pekka Virta ottelun jälkeen KalPan näkökulmasta.

Kiiskisen näytös alkaa

Ottelun avauserässä kummallakin joukkueella riitti hyviä tilanteita, tosin kotijoukkue loi muutaman hieman vaarallisemman tekopaikan. KalPan ansaittu avausmaali syntyikin erän puolivälin jälkeen, kun Tuomas Kiiskinen purjehti maalintekoon. Niko Hovinen pudottautui jäihin aivan liian aikaisin, eikä Kiiskisen tarvinnut nähdä ensimmäisen maalinsa viimeistelyyn paljoa vaivaa.

Mikko Kukkosen ottelu jäi kesken avauserän jälkeen. Siilinjärveläispuolustaja loukkasi erän aikana olkapäätään. Ottelun jälkeen vamma ei vaikuttanut kuitenkaan vakavalta.

Kiiskinen iski illan toisensa toisen alkupuoliskolla. Maalin jälkeen Pelicansin pakka oli sekaisin ja kotijoukkue sai pidettyä paineen lahtelaisten päädyssä. Varsinkin ylivoimalla KalPa liikutti kiekkoa todella nätisti, mutta tuhri maalipaikkansa.

Erätauolle lähdettiinkin lopulta kotijoukkueen kahden maalin johtoasemassa. Pelicans-puolustaja Jan Latvalan yläputkivetoa tarkasteltiin videolta erän lopussa, mutta tuomari levitti kätensä videopalaverin jälkeen.


Pelicans ei pysynyt KalPan kyydissä.

Kotijoukkue karkasi lopullisesti

KalPa löi lopullisen naulan pussinokkien arkkuun kolmannen erän alussa. Sakari Salminen pinkaisi karkuun Pelicans-puolustukselta ja antoi loistavan syötön maalin eteen viilettäneelle Timo Salolle. Naantalin mies viimeisteli kotijoukkueen kolmannen maalin onetimeristä yläpesään.

Lopulta Kiiskisen ilta sai kruununsa kun mies ohjasi Simo-Pekka Riikolan laukauksen maaliin. Laitahyökkääjälle näin siis kypärätemppu ja nuori Riikola merkkautti samalla ensimmäisen liigapisteensä.

Tommi Miettinen kaunisteli vielä loppulukemat iskemällä kotijoukkueen viidennen maalin todella nätin sommitelman päätteeksi. Syöttöpisteet kapteenin kauden ensimmäiseen maaliin merkittiin Kalle Kermanille ja Janne Laakkoselle.

"Puolustuspään pelaamisessa parannettavaa"

Voitosta huolimatta KalPa-valmentajalla riitti mietittävää viisikkopelin osalta. Koko joukkue ei vielä aivan täysin istu Virran mieleiseen pelitapaan.

– Meille on hankittu nyt semmoisia pelaajia, jotka ovat aikaisemmissa joukkueissaan saaneet pelata vapaissa rooleissa hyökkäyksen osalta. Nyt tämä johti kiekonmenetyksiin ja pariin vaaralliseen tilanteeseen. Meillä on parannettavaa puolustuspään pelaamista näiltä osin, sillä ei voida kuitenkaan kuvitella jokaisen hyökkäyksen johtavan maalipaikkaan, analysoi Virta.

Mahdollisuus puolustuspään pelin petraamiseen on jälleen tiistaina, sillä KalPa matkustaa Jokereiden vieraaksi. Pelicans kohtaa samaan aikaan kotihallissaan Lukon.

» Lähetä palautetta toimitukselle