Lahtelaisille yllätyspisteet

LIIGA / Raportti
Lahden Pelicans haki Savosta maukkaan pistepotin, kun joukkue onnistui kauden kolmannella yrittämällään voittamaan KalPan. Kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa vain kertaalleen osuneet lahtelaiset tuplasivat maalimääränsä kuopiolaisia vastaan – ja se riitti voittoon.

Ottelu ratkesi niin tuttuun osa-alueeseen – maalintekoon. Tasoltaan keskinkertaisessa ottelussa Pelicans onnistui osin tuurilla, osin taidolla tekemään voittoon tarvittavat maalit, mutta kotijoukkue ei useista tilanteista huolimatta osunut kuin kerran.

KalPa sai jokaisessa erässä toinen toistaan parempia maalipaikkoja, mutta totuuden nimissä on sanottava, että todellinen tappamisen meininki puuttui tyystin. Kuopiolaiset saavatkin kaivaa aimo annoksen lisää päättäväisyyttä ja tahtoa, mikäli tasausottelun toisessa pelissä KalPa aikoo taistella voitosta.

– Taistelupeli. Joukkue taisteli tänään ja joka ikinen äijä noudatti pelisuunnitelmaamme erittäin hyvin. Hovinen oli loistava maalissa ja Marttisen Jyri pelasti pari maalia ja teki itsekin kaksi, joten erittäin hyvä suoritus myös häneltä, Pelicans-valmentaja Pasi Räsänen kertasi ansiokkaasti joukkueensa voiton avaimia.

– Kaveri oli parempi ja huomenna otetaan revanssi. Toiveissa tietysti olisi, jos kolmesta tyhjästä maalipaikasta saataisiin edes yksi sisään. Se vähän helpottaisi, poikkeuksellisen lyhytsanainen KalPa-käskyttäjä Pekka Virta totesi.


Taisteleva Pelicans korjasi täydet pisteet.

Tahmeaa, niin tahmeaa

Ottelun avauserä oli lukuisista rangaistuksistaan huolimatta maaliton. Kotijoukkue kulutti jäähypenkkiä kahteen otteeseen vierailijoiden jäähyillessä kolmesti. Molempien pakkopeli oli kuitenkin tehotonta, eikä todellisia mahdollisuuksia avausmaalin tekoon ollut. Osa kunnia tehottomista ylivoimista menee myös joukkueiden uhrautuville alivoimaspesialisteille.

Tasaviisikoin kurvaillessa kotijoukkue oli alkuminuuteilla selvästi niskan päällä, mutta loppua kohden myös Pelicans pääsi paremmin kiekkoon käsiksi. Erän parhaan maalipaikan tuhlasi kotijoukkueen neloskentän laituri Tommi Jokinen, joka pääsi suoraan Toni Hyvärisen loistosyötöstä laukomaan, mutta Jokisen kauden kolmas osuma jäi haaveeksi.

Marttinen rankaisi kahdesti

Heti toisen erän alkuun nähtiin ottelun avausmaali, jossa oli runsaasti onnea matkassa. Mike York näki hyvin toisesta aallosta nousseen Jyri Marttisen, jonka laukaus kimposi päätyplekseistä maalin katon kautta suoraan KalPan maalille ja lopulta kotijoukkueen pelaajien kautta aina maaliin saakka.

Maalin jälkeen Timo Salolle tarjoutui ylivoiman loppusekunneilla täysin avoin maalipaikka, mutta varmalta näyttänyt tilanne pysähtyi Hovisen mailaan. Toinen erä jatkoi avauserästä tuttua jäähyjen sävyttämää linjaa. Pakkopeli oli edelleen heikkoa, mutta molemmat joukkueet onnistuivat suorista hyökkäyksistä.

Kotijoukkueen tasoitusmaalissa Peter Ölvecky toi kiekon alueelle, Sakari Salminen passasi ja Iiro Pakarinen ampui lyöntilaukauksella verkot tötterölle. Vain pari minuuttia maalin jälkeen Pelicans iski jälleen. Asialla olivat tutut miehet, kun York syötti ja Marttinen purjehti maalille saakka nostaen lopulta rystyltä kiekon verkkoon.


KalPa tuhlaili paikkojaan.

Huomenna jatketaan

Päätöserässä KalPa haki tasoitusta kiekkoa vahvasti kontrolloiden, mutta tulosta ei syntynyt, vaikka paikkoja oli. Suurimpana tuhlarina hääri kultakuuppa Sakari Salminen, joka ei kahdesta loistopaikastaan onnistunut.

Ensimmäisen tilanne tuli kenttämestarin erikoisella, mutta kahden maalin mies Marttinen pelasti jälleen varmalta näyttäneen tilanteen. Toinen tilanne syntyi lahtelaispuolustuksen huolimattoman pelaamisen seurauksena, mutta Niko Hovinen oli jälleen muurina maalilla. Pelicansin parhaan paikan tuhlasi Jakub Sindel, jonka läpiajon Ahonen nollasi.

Reilu kaksi minuuttia ennen loppua KalPan päävalmentaja Virta veti Ahosen tolppien välistä pois, mutta lisäosumat jäivät odottamaan huomista. Myös molemmat valmentajat suuntasivat katseensa jo lauantaihin ja korostivat luistelun merkitystä.

– Nyt vaan on nopeasti nollattava ja valmistauduttava huomiseen, jolloin jalan on liikuttava yhtä paljon kuin tänään, Räsänen sanoi.

Lahtelaisvalmentaja oli myös tuohtunut KalPan Iiro Pakarisen taklauksesta, jonka kohteena oli Pelicans-pakki Aaron Brocklehurst. Kanadalainen kävi tilanteen jälkeen jäällä, mutta on todennäköisesti huomisesta ottelusta sivussa.

– Lääkäri kielsi pelaamisen, mutta muutaman ylivoiman hän kävi pelaamassa, vaikka ei hän oikein läsnä ollut. Pakarinen veti kyynärpäällä suoraan päähän. Tuomarit kyllä seisoi vieressä, mutta tilannetta ei nähdä, Räsänen kritisoi.

Joukkueet kohtaavat siis jo huomenna Lahdessa. Viikon päästä lauantaina KalPa ja Pelicans iskevät jälleen yhteen Kuopiossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle