Jormakalle jo yhdeksäs jukurikausi

MESTIS / Uutinen
Jukureiden hyökkäyskaluston vakionimiin jo lähes vuosikymmenen ajan kuulunut Tuomo Jormakka jatkaa Mikkelissä.

28-vuotias Jormakka on poikkeuksellisen seurauskollinen pelaaja, sillä hän on edustanut Jukureita yhtäjaksoisesti koko kuluvan vuosituhannen ajan. Pitkä rupeama on palkittu jo muun muassa neljällä Mestis-mestaruudella.

– Hyvät fiilikset sopimuksen syntymisestä, koska on kova halu jatkaa pelaamista Jukureissa ja odotankin mielenkiinnolla tulevaa kautta, Jormakka kertoo.

Viime kaudella Jormakka maalasi runkosarjassa kolmesti ja jakoi yksitoista täysosumaan johtanutta syöttöä. Laitahyökkääjän oma piste-ennätys on toissa kaudelta, jolloin hän ilakoi 35 tilastomerkinnän arvoisesti. Miehen maaliennätys on 18 runkosarjaosumaa kaudelta 2002-2003.

Tasaisuudesta ja taistelevasta ilmeestään tunnettu Jormakka on alun perin JYPin kasvatti. SM-liigassa hän ehti esiintyä viidesti ennen siirtymistään Mikkeliin. Ensimmäiset Mestis-tason pelinsä Jormakka pelasi Diskoksen paidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle