TPS laaja-alaisiin palkkaleikkauksiin – "Halusimme kantaa oman vastuumme"

LIIGA / Uutinen
Lauri Korpikosken kipparoima TPS pääsi sopuun palkanalennuksista.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Palkkaleikkauksiin osallistuu Liiga-joukkueen lisäksi joukkueen huolto ja koko urheilutoimi.

TPS tiedotti perjantaiaamuna laajoista palkkaleikkauksista organisaatiossaan. Koronakriisin aiheuttaman taloudellisen ahdingon lievittämiseksi Liiga-joukkue, huolto ja urheilutoimi ovat sitoutuneet alentamaan palkkojaan.

– Kun aloitimme asioista keskustelemisen, vallitsi palkkaleikkauksen ympärillä selkeä ymmärrys ja halu kantaa vastuuta myös joukkueen osalta. Seura on tiukassa tilanteessa ja halusimme kantaa oman vastuumme, kertoo TPS:n kapteeni Lauri Korpikoski seuran tiedotteessa.

TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kehuu palkkaleikkauksista sopineiden tahojen asennoitumista.

– Tämä on hienoa heittäytymistä Turun Palloseuran hyväksi ja ilmentää mielestäni myös sitä vahvaa yhteisöllisyyttä, johon me arjessa uskomme, kommentoi Urama.

TPS oli päättyneellä Liiga-kaudella yhdestoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia keskeyttää jääkiekkosarjoja ympäri maailman. Tältä sivulta löytyy kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Liiga valmistautuu koronasta huolimatta ensi kauteen kuin normaaliin
20.5.2020 16:02
Uutta kautta suunnitellaan alkavaksi normaaliin tapaan syyskuussa.
Uutinen
IL: IIHF lykkäsi uuden puheenjohtajan valintaa vuodella, ensi vuoden MM-kisojen ajankohta myöhentyi
19.5.2020 22:57
René Fasel jatkaa IIHF:n johdossa ainakin vuoden odotettua pidempään. Lisäksi ensi vuoden MM-kisat venyvät kesäkuulle asti.
Uutinen
Myös HIFK sopuun palkanalennuksista – koskevat koko henkilöstöä
15.5.2020 16:46
HIFK sai sovittua palkkaleikkauksista.

Lue myös