Imatran turnaus: Oden taituroi Ketterän kumoon, Jukurit piinasi Rajaniemen johdolla Jokereita

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Jokerit käänsi tiukan taistelun Jukureita vastaan edukseen.
Kuva © Topi Lainio
Imatran turnauksen iltapäivän ottelussa KooKoo kaatoi kolmesti osuneen Joonas Odenin johdolla isäntäjoukkue Ketterän 6-3-numeroin. Iltaottelussa Jokerit oli puolestaan ahtaalla Jukurien kanssa, mutta vei voiton lopulta 2-1-lukemin.

KooKoo ja Ketterä tarjosivat päivän ensimmäisessä pelissä vauhdikkaan avauserän. Erikoistilanteet olivat isossa roolissa, sillä erän viidestä osumasta neljä syntyi ylivoimalla.

KooKoo hallitsi ottelun alkua ja oli muutamaan otteeseen jo lähellä maalintekoa ennen Aleksi Ainalin maalin edestä iskemään 0-1-ylivoimaosumaa. Ketterä kuitenkin tasoitti kamppailun niin ikään ylivoimalla Matias Varttisen maalilla.

Ottelu tasoittui erän edetessä ja maalejakin nähtiin vielä kolme. KooKoon osumista vastasivat ylivoimilla Ahti Oksanen ja Joonas Oden, Ketterän maalin viimeisteli Roope Reini.

Kaksi jälkimmäistä erää mentiin KooKoon merkeissä ja Santeri Lipiäinen oli imatralaisveräjällä huomattavasti virkaveljeään Oskari Salmista työllistetympi.

Toisen erän puolivälissä Oden vei illan toisella maalillaan KooKoon kahden maalin karkumatkalle. Ketterä kavensi pelin vielä hetkeä myöhemmin Miika Tiihosen osumalla, mutta heti perään Teemu Engberg täräytti jälleen ylivoimalla lukemiksi 3-5.

Päätöserässä Ketterän kiri jäi piippuun pitkälti rangaistusten vuoksi ja KooKoo piti ottelun vankasti hallussaan. Joukkueen parhaimmistoa kamppailussa ollut Oden viimeisteli vielä viitisen minuuttia ennen loppua läpiajosta kypärätempun täyteen ja loppulukemiksi 3-6.

Jokerit niukkaan voittoon Jukureista

Iltaottelussa yhteen löivät Jokerit ja Jukurit. Jokerit oli ennakkoasetelmien mukaisesti niskan päällä ottelun avauserässä, mutta Jukurit tiiviin puolustuspelaamisensa ja 11 kertaa kiekon tielle erässä venyneen Sami Rajaniemen ansiosta vei ottelun erätauolla 0-0-lukemissa.

Rajaniemi oli ottelun hahmoja ja piti varmoilla otteillaan jukurijoukkuetta pystyssä läpi kamppailun. Toisen erän puolivälissä Jokerit lopulta onnistui maalinteossa, kun Niclas Jensen iski ylivoimalla lukemiksi 1-0.

Jukurit kuitenkin tasoitti ottelun vain reilua minuuttia myöhemmin, kun Mikael Saha laukoi kiekon napakalla rannelaukauksella Janis Kalninsin selän taakse. Tasoitusmaali selvästi piristi myös Jukureita ja sekin alkoi saada omaa hyökkäyspeliä aikaan.

Kolmas erä oli hyvin tasaista kamppailua ja molemmat pystyivät luomaan tilanteita. Jokerit ratkaisi ottelun lopulta nelisen minuuttia ennen loppua, kun Mikko Lehtonen laukoi siniviivalta 2-1-osuman.

Imatralla pelataan perjantaina myös kaksi ottelua. 17.00 alkavassa kamppailussa kohtaavat Jukurit ja Ketterä. 19.30 alkaa puolestaan Jokerien ja Ässien kohtaaminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle