Liiga-kierros: Nousukuntoinen Jukurit hakee revanssia HIFK:sta, Kuopiossa Sport hakee jatkoa voittoputkelle

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK kaatoi edellisessä kohtaamisessa Jukurit tylysti 11-1. Tuon ottelun jälkeen mikkeliläiset ovat esiintyneet vahvasti ja mielessä siintääkin revanssi. Sport hakee jatkoa kolmen ottelun voittoputkelleen.

Jukureilla mahdollisuus lopulliseen kasvojenpesuun

HIFK:n ja Jukurien edellinen kohtaaminen päättyi helsinkiläisten murskavoittoon. Tappion jälkeen Jukurit on noussut uudelle tasolle.

Jukurit on pelannut Helsingissä koetun murskatappion jälkeen yhdeksän ottelua, joiden aikana joukkue on jäänyt pisteittä vain kahdesti. Samaan aikaan mikkeliläistennykyvireen ovat saaneet kokea vuorollaan esimerkiksi sarjataulukon kärkikaksikko Lukko ja Ilves. Viimeisimpänä Jukurit haki vierasvoiton Tampereelta Tapparan vieraana.

HIFK on pelannut edellisen kohtaamisen jälkeen vain viidesti. Otteluista helsinkiläiset ovat keränneet kymmenen pistettä. Joulukuun ensimmäisen päivän jälkeen punapaidat ovat pelanneet vain kaksi ottelua, joten etu pelituntumassa on isännillä.

Sarjataulukossa HIFK on vakiinnuttanut paikkansa kärkinelikossa, vastaavasti Jukurien nousukunto on nostanut mikkeliläiset jo taistelemaan pudotuspelipaikasta.

Jukurit on noussut kaikessa hiljaisuudessa myös yhdeksikoko sarjan parhaista kotijoukkueista. Mikkeliläisten kotisaldo 12 ottelussa on 23 pistettä, vain Lukko ja Ilves ovat keränneet suuremman saaliin, otetaan mittariksi sitten pisteet tai pistekeskiarvo.

Jukurien nousun taustalla on avainpelaajien huima vire. Yhdeksän ottelun jaksolla puolustaja Axel Rindell on tehtaillut 11 tehopistettä ja tulitukea ovat tarjonneet Jesper Piitulainen ja Joachim Rohdin kymmenellä tehopisteellään. 

Jukurien uudet hankinnat Brandon Yip ja Pontus Netterberg eivät karanteenin vuoksi debytoi vielä HIFK:ta vastaan. 

HIFK:ssa katseet kohdistuvat viimeistelyyn. Viime otteluissa HIFK on pystynyt hallitsemaan otteluita, mutta verkot eivät ole heiluneet toivottuun tahtiin. Sairastuvalta palannut Ville Leskinen tuo kaivattua leveyttä ja takalinjoilla Joonas Lyytinen on noussut jo joukkueen toiseksi tehokkaimmaksi viimeistelijäksi. 

Tilastopala: Jukurien Teemu Henritius pelaa uransa 300. Liiga-ottelun. Hyökkääjä on kerännyt pelaamissaan 299 ottelussa tehopisteet 31+50=81.

Ailahtelevasti pelaava KalPa saa vieraita Vaasasta

Vahvassa vireessä oleva Sport aloittaa kolmen vierasottelun viikon Kuopiossa KalPan vieraana.

Jukurien tapaan Sport on vahvassa vireessä. Seitsemästä edellisestä ottelustaan vaasalaiset ovat hävinneet vain yhden. Samaan aikaan joukkue on kivunnut sarjataulukossa pistekeskiarvolla mitattuna jo viimeiselle pudotuspelipaikalle. 

Varsinkin vierasotteluissa Sport on onnistunut kiitettävästi, sillä pisteitä on kertynyt paremmalla tahdilla kuin kotikentällä. 

Sportin nousun taustalla on loistavasti toimineet puolustus- ja maalivahtipeli. Vaasalaiset ovat saaneet vakiinnutettua päästettyjen maalien määrät lukemiin, joilla voi taistella voitosta jokaisessa ottelussa. Samalla Rasmus Reijola on hinannut itsensä maalivahtitilastoissa kärjen tuntumaan. 

KalPalla on ollut vaikeampaa, vaikka edellisessä ottelussa kaatuikin sarjan kärkipaikoilla porskuttava Ilves. Isossa kuvassa loistava alkukausi on kuitenkin vain muisto, sillä viimeisen kymmenen ottelun jaksolla täysi pistepotti on matkannut Kuopioon vain kolmesti.

Sarjataulukossa KalPa on edelleen viidentenä, mutta ero kolmanteentoista sijaan on viisi pistettä, joten kuopiolaisten kannalta käyrän pitäisi kääntyä jälleen nousuun. 

Nousua vaikeuttaa kultakypärää kantaneen Miikka Pitkäsen loukkaantuminen. Pitkäsen poissaolon aikana katseet kääntyvät Kai Kantolaan, joka onkin vastannut huutoon iskemällä maalin neljässä peräkkäisessä ottelussa.