Tunteita, taitoa sekä näytönhaluja – nuorten maajoukkueet iskivät yhteen
Vaasassa pelattiin torstaista lauantaihin tiivistahtinen poikien U17-maajoukkueturnaus. Yhdysvallat vei puhtaalla pelillä voiton, samalla kun isännät jätettiin viimeiseksi.
Augustine Trey oli maalissa kaikissa kolmessa USA:n ottelussa. Hän päästi vain neljä maalia koko turnauksessa.
Suomen paras pistemies oli Jesse Kiiskinen.
Tšekin Jacub Štancl ja Ruotsin Theo Lindstein valittiin ansaitusti joukkueidensa parhaiksi pelaajiksi maidensa keskenäisessä kohtaamisessa.
Yhdysvaltojen pakkijärkäle Brady Cleveland piti hyökkääjät kurissa.
Leijonat kuuntelivat tarkkana aikalisällä tarkempia ohjeita.
Aatu Pohjalainen jäi alakynteen vastustajan maalilla.
Axel Sandlin-Pellikka oli yksi harvoista onnistujista rankkareilla Tšekkiä vastaan.
Suomen maalia vartioi kahdessa ottelussa Niklas Nikkilä.
Kolme suomalaista, neljä Tšekin kenttäpelaajaa sekä maalivahti yrittävät mahtua samaan aikaan Tšekin maaliin.
Lauantain Suomi–Ruotsi-ottelussa oli odotetusti molemmilla joukkueilla tunnetta mukana.
Vaikka Suomi hävisi kaikki kolme otteluansa, niin peleissä nähtiin myös hienoja onnistumisia.
Ryan Fine poistui kaukalosta voittajana.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››