Kuvitteellisessa viestissä, jossa Kimmo Timonen ja Sami Salo luovuttivat paikan itseään nuoremmille, ei nähty mitään kompurointia eikä kesälajeista tuttua viestikapulan kanssa sähläämistä. Vaihto sujui käytännössä ongelmitta.
Timonen ja Salo ovat olleet mukana lähes aina. Timonen kertoikin YLEn haastattelussa olleensa Leijonien matkassa 23 vuotta, eikä enää edes itkettänyt. Niihin vuosiin sisältyivät toki jo nuorten maajoukkueet.
Timosen aikuisten arvokisaurakointi alkoi kaudella 1995-1996 ja Salon vastaava kaudella 2000-2001. Timonen ja Salo ovat kunnostautuneet osaamisellaan niin olympialaisissa kuin MM-kisoissakin, ja päättyneissä olympialaisissa seuraava sukupolvi astui estradille.
Miten voi olla mahdollista, että Sami Vatanen ja Olli Määttä saapuvat ensimmäisiin olympialaisiinsa kantamaan välittömästi suurta vastuuta niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä?
Kyse on itseluottamuksesta. Uusi sukupolvi suomalaisia kiekkoilijoita tuntuu kollektiivisesti uskovan omiin mahdollisuuksiinsa. Päätä ei huimannut Aleksander Barkovillakaan, mutta kisat jäivät harmillisen lyhyiksi.
Tilanteessa, jossa miestä kaatui oikealle ja vasemmalle, sekoitus kokemusta ja nuoruutta raivasi tiensä komeasti aina pronssimitaliin asti.
Vaihdos ei sisältänyt dramatiikkaa siinäkään mielessä, että kokenut kaarti olisi joutunut jotenkin painamaan päätä alas omien suoritustensa tähden. Päinvastoin.
Nuoret tulevaisuuden nimet näkivät käytännön oppitunnin maestroilta ja voivat edelleen ihan järkisyin katsoa heitä ylöspäin.
Ainoa pieni tahra kilvessä oli Timosen USA:lle lahjoittama rangaistuslaukaus, mutta siinäkin loistava maalivahtipeli ja sivurauta pelastivat pahimmalta mahdolliselta seuraukselta.
22-vuotias Vatanen ja 19-vuotias Määttä takaavat sen, että kokenut leijona voi hyvillä mielillä väistyä takavasemmalle. Toivottavasti osaaminen jää kuitenkin lajin käyttöön pelaajauran jälkeenkin.
Timosen ja Salon ikäluokalta jäi se kirkkain arvokisojen palkinto saavuttamatta, vaikka neljä mitalia viidestä olympiakisasta on järkyttävän hieno suoritus. Uusi leijonapentue ei ole kovimpiin kilpailijoihinsa verrattuna edeltäjiään taitavampi.
Perinnöksi saadulla asenteellaan se voi silti saavuttaa vielä sen kirkkaimmankin mitalin. Ehkä 12 vuoden kuluttua itketään Vatasen viimeisiä olympialaisia.
