Suomi taistelee perjantaina ikuista kiekkovihollistaan Ruotsia vastaan. Edessä on jyrkkä ylämäki.
Enemmän mitaleja, olympiakultia. Torinon kirvelevä tappio täydellisten pelien päätteeksi, Teppo Nummisen kyyneleet sen varomattoman toimittajan edessä. Nicklas Lidströmin lämäri, Saku Koivun katkennut maila. Pala nousee kurkkuun.
Sitä ennen Peter Forsberg, Mats Sundin ja Anders "Masken" Karlsson. Lista on liian pitkä.
Perjantaina pieni pala tätä on mahdollisuus kuitata, mutta edessä on jyrkkä ylämäki.
MM-kulta 1995 tai 2011 ei vie pois keskinäistä paremmuutta olympiakisoissa. Tai niitä muita arvokisatappioita. Nuorten MM-kulta helpottaa kyllä, mutta vanhoihin arpiin ei auta edes lällättevä autoajelu Haaparannan keskustassa Ruotsin puolella. Lapsellisuus tai Lordi eivät kuittaa sitä, että toinen on ollut kovimmissa paikoissa parempi.
Ei Nikita Nikitin ole ainoa pakki, joka voidaan kieputtaa sekaisin.
Ehkä perjantaina sitten? Toden totta, Suomella on mahdollisuus edetä loppuotteluun ja tiputtaa naapurin hannuhanhet jatkosta. Eivätkö parhaita Aku Ankan jaksoja kuitenkin ole ne, missä Akulle käy lopussa ihan hyvin?
Se vaatii paljon. Upeaa joukkuepeliä esittänyt Suomi pelaa tällä hetkellä taistelua aikaa, prosentteja, pelitapaa sekä vastustajan yksilötaitoa vastaan. Suomen kiekollisen pelin pitää taas olla aavistuksen rohkeampaa kuin Kanadaa tai Venäjää vastaan.
Ruotsi ei saa pakottaa Suomea jäähyilemään. Sen puolustajien ylivertaisella avaustaidolla Ruotsi saa kärkkäitä ja vaarallisia hyökkäyksiä. Silloinkin, kun se ottaa tilaa enemmän kuin tekee sitä, ja vaikka se hyökkäisi alivoimaisena.
Ylivertainen se avaustaito on siksi, että ilman varsinaisia kiekkokontrollitekojakin Ruotsin puolustajat saavat virtausta puolelleen pienillä henkilökohtaisilla hidastuksilla, millintarkoilla syötöillä ja rohkeilla nousuilla.
Vai saavatko? Suomen sentteripeli ja keskialueen puolustaminen nousevat perjantaina avainasemaan. Lisäksi puolustajilta vaaditaan tällä kertaa myös malttia, mikäli Ruotsin antaa Suomen rakentaa hyökkäyksiään rauhassa.
Karvausvaiheessa ja keskialueen pelissä jokainen Ruotsin alivoimaisen pistohyökkäyksen tai pakin nousemisen aiheuttama kiekonmenetys on avain kohti onnea. Kyllä, Suomi kyttää vastustajan virheitä, aivan kuten Venäjää vastaan.
Virheiden, joita myös maailman upeimmille hyökkääville puolustajille kuten Erik Karlsson sattuu. Ei Nikita Nikitin ole ainoa pakki, joka voidaan kieputtaa sekaisin.
Kuka tukkii ruotsalaisten suut?
En epäile, etteikö Suomen tähän mennessä paras hyökkääjä Mikael Granlund voisi onnistua myös Ruotsia vastaan. Tällä kertaa lähdemme kuitenkin siitä, että Suomen kiekollinen peli näyttää turnauksen toistaiseksi kovimman suorituksensa perjantaina. Sekä siitä, että vastahyökkäyksiä tulee tunnollisten keskialueen riistojen myötä jokaiselle ketjulle. Onhan jokainen sentteri hereillä?
Kyllä ne Asikkalan puiset rattaat myös ylämäessä saadaan kulkemaan.
