Mielipide

Näkemys: Suomen ensimmäinen supertähti − Jari Kurri toimi tienraivaajana koko suomalaiselle joukkueurheilulle

MAAJOUKKUE, NHL / Kolumni
Jari Kurrin merkitys ei ollut valtava vain suomalaiselle jääkiekolle, vaan se oli sitä myös eurooppalaiselle jääkiekolle sekä koko suomalaiselle joukkueurheilulle.

Maanantaina 60 vuotta täyttävän Jari Kurrin uran merkitystä miettiessä tulee päällimmäisenä mieleen vain yksi suomalainen joukkueurheilija: Jari Litmanen. Siinäpä kaksi urheilijaa, jotka ovat ottaneet paikkansa supertähtien joukosta ensimmäisenä lajissa, jossa suomalaisia ei ollut totuttu näkemään sen absoluuttisella huipulla.

Kun puhutaan tienraivaajista, ei tietysti voi jääkiekon osalta olla mainitsematta WHA:ssa pelanneita suomalaisia karjuja. Eikä ottaa heidän tekemisistään mitään pois, siitä työstä, mitä he lähes tuntemattomaan syöksyessään Pohjois-Amerikassa tekivät: raivasivat latua lukemattomille suomalaisille heidän jälkeensä ja osittain myös Kurrille.

Suomelle ja suomalaiselle urheilulle merkitys oli vielä suurempi. Kurri oli ensimmäinen suomalainen supertähti joukkueurheilussa.

Siitä huolimatta on kuitenkin vain yksi Jari Kurri. Hän oli ensimmäinen, joka räjäytti pankin. Kurri teki sen tavalla, johon yksikään eurooppalainen pelaaja ei ollut aikaisemmin kyennyt.

Niin, Kurri ei ollut vain ensimmäinen suomalainen supertähti. Hän oli NHL:n hyökkääjistä ensimmäinen eurooppalainen supertähti. Maalikuninkuus, neljä peräkkäistä vähintään 52 maalin kautta ja päälle toistuvasti kovat tehot pudotuspeleissä arvostetun puolustusosaamisen kanssa lennättivät hänet uralle, jonka aikana hänestä tuli ensimmäinen 500 maalia tehnyt eurooppalaispelaaja.

NHL:n mittakaavassa 90-luvulla perässä tuli muitakin supertähtiä. Heistä Jaromir Jagr ylsi sarjan sisäisesti vielä korkeammalle, mutta vasta silloin, kun NHL oli ymmärtänyt, kuinka paljon se taitavia eurooppalaisia tarvitsee − niin pelillisesti kuin markkinointimielessä. "Ysäri" räjäytti eurooppalaisten potin, vaikka tietty vastakkainasettelu ja asenteellisuus pohjoisamerikkalaisessa kiekossa kytee vieläkin.

Suomelle ja suomalaiselle urheilulle merkitys oli vielä suurempi. Kurri oli ensimmäinen suomalainen supertähti joukkueurheilussa.

Tuota merkitystä on vaikea hahmottaa aikana, jolloin suomalaisten huippusuoritukset kiekossa ovat olleet arkipäivää jo pitkään, ja lajin suurimpia tähtiä on ollut lukuisia. Kenties jotain osviittaa antaa kuitenkin se, kun mietitään, kuinka vaikeaa menestyminen muissa palloilulajien ammattilaisliigoissa vielä tänäkin päivänä suomalaisille on.

Jääkiekko oli 1980-luvun alussa jo suosittu laji Suomessa, mutta nykyiseen asemaansa se kasvoi pitkän kaavan mukaan. Sodan jälkeen laji jäi kakkoseksi jääpallollekin. 1960-luvulla Suomi voitti suurmaita yksittäisissä peleissä. Vuonna 1971 Leijonat kaatoi Neuvostoliiton, mutta vasta Kurrin aikakaudella kiekko nousi todella: Suomella oli ensimmäinen NHL-tähti, Suomi voitti olympiahopeaa, ja 90-luvulla myös laajempaa menestystä muissa arvokisoissa.

Muokkasipa kiekon menestys tuolla aikakaudella myös median suhtautumista lajiin. Aiemmin sen nokkamiehet jännittivät sitä, tulevatko katsojat hallille jos pelejä näytetään televisiosta. 1990-lukuun mennessä kiekosta ja sen tähdistä tuli niin suosittuja, että heitä oli pakko näyttää!

Numero 17 − Jari Kurri. Suomi, jolla oli kestävyysjuoksun, keihäänheiton ja hiihtolajien olympiavoittajia, sai 1980-luvulla Pohjois-Amerikan kärjessä viilettävän supertähden − ja vielä lajin ylivoimaisesti suurimman tähden rinnalle. Lopulta ura kesti 17 kautta ja toi viisi mestaruutta, joista viimeinen Oilersissa ilman Gretzkyä. Eikä se vuonna 1993 kauaksi Kingsissäkään jäänyt.

Se on valtavan hyvin pelaajalta, jonka alkuperäinen tavoite oli lähinnä kokeilla NHL:n vauhtia parin kauden ajan ennen paluuta Eurooppaan. 20-vuotias, joka mietti tullessaan paluuta koti-Suomeen, löysikin kodin jäähallista Edmontonista. Loppu oli historiaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös