Joukkueeni Minnesota Golden Gophersin viime kausi päättyi mestaruuteen, kun voitimme finaalissa ennakkosuosikki Wisconsinin lukemin 4-2. Itse pidän tätä voittoa toistaiseksi urani kovimpana saavutuksena. Jopa kovempana kuin olympiapronssi, sillä NCAA:n voittaminen on erittäin vaikeaa. Pudotuspelit pelataan kerrasta poikki systeemillä. Tällöin yhdessä pelissä voi käydä mitä tahansa ja ennakkosuosikki ei aina välttämättä voita.
Viime kauden joukkueemme menestyksen avain oli erittäin lahjakas senioriluokka, joka koostui kuudesta pelaajasta. Näistä neljä pelaajaa olivat pistepörssin kärkinimiä. Tämän vuoksi odotukset tälle kaudelle eivät olleet yhtä suuret kuin viimekaudella. Myös joukkueemme paras pelaaja Amanda Kessel, joka on muuten Toronton tähtihyökkääjä Phil Kesselin sisko, toipui vielä kesällä tehdystä lonkkaleikkauksesta. Täten moni joukkuettamme seuraava ja jopa itse pelaajat odottivat, että etenkin alkukaudella tulisi olemaan hankaluuksia.
Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, sillä joukkueemme nuoret pelaajat olivat ensimmäisestä pelistä lähtien valmiita täyttämään viimekauden avainpelaajien jättämät aukot. Olemmekin tällä kaudella edennyt voitosta voittoon ja rikkoneet ennätyksiä vasemmalta ja oikealta.
Olemme voittaneet kaikki 26 pelaamaamme ottelua. Se on NCAA:n uusi ennätys (pisin voittoputki). Kun viime kauden loppu lasketaan mukaan, niin olemme nyt voittaneet 34 ottelua peräkkäin, mikä on myös NCAA:n ennätys (pisin tappioton putki). Poistuimme jäältä häviäjänä viimeksi 24. helmikuuta. Tästä on siis aikaa jo melkein kokonainen vuosi.
USA Hockey julkaisee listan maan 10 parhaasta joukkueesta jokainen maanantai ja olemme pitäneet kärkipaikkaa kauden ensimmäisestä pelistä lähtien. Omassa sarjassamme, Western Collegiate Hockey Associationissa (WCHA), meillä on tätä kirjoittaessa kasassa 60 pistettä, mikä on 23 pistettä enemmän kuin kakkospaikkaa pitävällä Minnesota Duluthilla (37 pistettä).
Tämän kauden 26 ottelussa maalisuhteemme on 147-20. Ylivoimalla olemme pistäneet mustaa maaliin 33,05 %:n tehokkuudella ja alivoimaprosenttimme on 92,4. Nämä kaikki lukemat ovat tilastokärkiä niin omassa sarjassamme kuin koko maassa.
Yksilöistä nostaisin esille kolme pelaajaa. Juniori Amanda Kesselin, seniori Megan Bozekin ja tulokas Hannah Brandtin. Jääkiekon ystävät tulevat näkemään nämä kolme pelaajaa Yhdysvaltojen maajoukkueessa Sotšin Olympialaisissa, sillä Kessel ja Brandt ovat maan kaksi parasta hyökkääjää ja Bozek maan paras puolustaja. Kesselillä on takonut 26 pelissä 75 pistettä (34 maalia ja 41 syöttöä), Brandt 62 (25, 37) ja Bozek 39 (13, 26).
Etenkin Kesselin peli on ihailtavaa katsottavaa ja hänen nimi kannattaa laittaa muistiin. Hänen tyylinsä on aivan samanlainen kuin veljensä, Amanda vain laittaa kiekkoa maaliin paremmalla tehokkuudella! Mikäli hän vain pysyy terveenä, väitän että hän tulee olemaan maailman paras naisjääkiekkoilija lähitulevaisuudessa. Ellei jopa jo Sotšissa. Jos hänellä olisi hiukan enemmän kokoa ja fyysisyyttä, niin hän voisi hyvin pelata vaikka Mestiksessä.
On siis selvää, että joukkueessamme on maan paras hyökkääjä, puolustaja ja tulokas. Jotkut ovat kommentoineet myös maalivahtipelin olevan ihan hyvää. Tämän voitte kuitenkin kysyä joltain muulta kuin minulta. Sen verran voin kuitenkin kommentoida, että viime sunnuntaina voitin urani 100. pelin, mikä on NCAA:n uusi ennätys.
Kaikki kuitenkin tiedämme, että huippuyksilöt eivät vielä välttämättä riitä menestykseen. Pitää myös olla riittävästi leveyttä ja pelata vahvasti yhteen joukkueena. Meidän joukkueen suurin vahvuus onkin materiaalin leveys. Meillä on kolme hyvää kenttää, jotka pystyvät kaikki tekemään maaleja.
Muilla joukkueilla on yleensä yksi todella hyvä kenttä ja kolme muuta ovat keskitasoa. Materiaalimme leveydestä kertoo jo se, että kuusi pelaajaa ovat mukana USA:n maajoukkueringissä, kaksi Kanadan alle 22-vuotiaiden maajoukkueessa, sekä minä ja Mira Jalosuo olemme edustaneet naisleijonia useamman kerran.
Kun joukkue menestyy ja sisältää useita tähtipelaajia, on myös vaarana, että yksilöt alkavat niin sanotusti sooloilemaan. On kuitenkin ihailtavaa, kuinka hyvin jokainen pelaaja luottaa ja noudattaa pelitapaamme. Puolustuspelaaminen on kuin oppikirjasta. Puolustamisesta helppoa tekee myös se, että joukkueemme pienin puolustaja on Bozek, jolla on mittaa 178 senttimetriä. Kaikki muut puolustajat ovat yli 180 senttimetriä. Tällä kaudella mikään joukkue ei ole pystynyt, eikä tule pystymään vastamaan meidän fyysisyyteen tai luistelunopeuteen.
Moni valmentaja onkin todennut medialle, että jos jotenkin saat kiekon pois meidän hyökkääjiltä, joka on maan nopein ja taitavin, niin sitten on edessä maan paras puolustus, mikä taas on maan fyysisin. Sitten jos jotenkin onnistut ohittamaan tämän puolustuksen ja saamaan kiekon maalille asti, niin siellä on vastassa keskivertoa parempi maalivahti.
Minun mielestä suurin syy meidän menestykseemme on kuitenkin ollut se, että meillä on hauskaa yhdessä joka ikinen päivä. Jokainen pelaaja tulee aina hallille hymy huulilla, mutta olemme myös samalla valmiita tekemään töitä niska limassa. Vedämme siis niin sanotusti rennosti täysillä. Joukkueessamme ei myöskään ole yhtään leijaa. Kaikki pelaajat pelaavat joukkueelle ja "M" merkki paitojemme rinnassa on paljon tärkeämpi kuin yksikään nimi selässä.
Menestyksemme suurin salaisuus on siis se, että olemme kuin 23 siskoa ja kaikki aidosti välittävät toinen toisistaan. Yleensä kun suuri joukko nuoria naisia laitetaan yhteen, niin juorukellot alkavat soimaan hyvinkin helposti. Konflikteja syntyy yhdellä jos sun toisellakin.
Tämä joukkue on kuitenkin erikoislaatuinen. Meillä ei ole minkäänlaisia erimielisyyksiä joukkueen keskuudessa, ja jokainen pelaaja tuntee että voi olla oma outo itsensä, eikä kukaan tuomitse. Ja silloin kun tuntee olonsa turvalliseksi, niin silloin myös pelaa parhaiten.
Tämä kausi on siis sujunut tähän asti kuin unelma ja ennen kautta ei kyllä käynyt pienessä mielessäkään, että voisimme olla näin suvereeneja. Melkein jokainen viikko toimittajat kysyvät minulta, että miltä se oikein tuntuu, kun ei ole hävinnyt yhtään peliä, sekä onko mahdollista ettemme häviä yhtään peliä koko kauden aikana. Yleensä vastaan heille, että onhan hienoa saada nimi historiankirjoihin, ja etenkin kun olen vanha mummo ja istuskelen keinutuolissa kutomassa lapasia, on sitten kiva muistella, että tehtiinpäs historiaa silloin vuonna 2013.
Olisi myös hienoa, jos emme häviä yhtään peliä, sillä onhan voittaminen keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen. Meillä on kuitenkin vielä hieman alle puolet kaudesta jäljellä, joten mitä vain voi vielä tapahtua. Meillä ei ole varaa ottaa yhtään vastustajaa kevyesti tai kauden ensimmäinen tappio on koettu ja nopeasti.
Itse en loppujen lopuksi ole paljoa ajatellut menneitä pelejämme tai voittoputkeamme. Haluan vain nauttia jokaisesta päivästä, harjoituksesta ja pelistä mitä minulla on vielä jäljellä. Enkä hirveästi välitä, vaikka voittaisimme jokaisen pelin ennen finaalia, jos häviämme sen viimeisen ja tärkeimmän pelin ja katsomme, kun jokin toinen joukkue nostaa voittopystin suorille käsille.
Tämä on minun viimeinen vuoteni täällä. Haluan päättää sen voittoon ja lempisanontaani "Fun to win, fun to win. Making memories ladies!".
