Minskiin valmistautuva Kanadan joukkue ei ole nostattanut kisoja odottavan suuren yleisön silmissä elämää suurempia hurraa-huutoja. Verrattuna olympiakisoissa ylivertaiselta tuntuneeseen miehistöön suurin osa alkuvaiheessa nimetyistä pelaajista on näyttänyt tasoltaan vaatimattomalta.
Iskukyvytön joukkue ei kuitenkaan ole. Mukana on sitkeitä kahden suunnan pelaajia ja nousevia tähtiä. Huippu-uutinen Kanadalle saatiin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen päätyttyä, kun Colorado Avalanchen supertulokas Nathan MacKinnon päätti lähteä edustamaan vaahterapaitoja. MacKinnon oli kaivattu lisäpiikki hyökkäyksen kärkeen. Varsinkin nyt taso riittää varmasti mitaleista taistelemiseen.
Maalivahdit pärjäävät vertailussa
Kanadan maalivahtikolmikko on jämerä. Ben Scrivens ja James Reimer taistelevat ykköspaikasta. Kolmanneksi mukaan valittu Justin Peters on vielä Reimeria ja Scrivensiä kokemattomampi kortti, jonka todennäköinen rooli on pysytellä varavahtina koko kisojen ajan.
Scrivens ja Reimer ovat entisiä seurakavereita Torontosta. Scrivens jäi kuitenkin peliaikakamppailussa Jonathan Bernierin sekä Reimerin taakse, siirtyen Los Angeles Kingsin kautta Edmonton Oilersiin. Siirto herätti Scrivensin uran henkiin. Jälki Los Angelesissa oli jo vakuuttavaa, ja nyt Scrivens on Oilersin todennäköinen luottomies vuosiksi eteenpäin.
Reimer on taistellut ykkösvahdin paikasta ja arvostuksesta Torontossa tälläkin kaudella edellä mainitun Bernierin kanssa. Kisat tarjoavat Reimerille mainion näytönpaikan, sillä hänestä tulee rajoitettu vapaa agentti ensi kesänä.
On mahdollista, että Reimer vaihtaa peliajan perässä seuraa, sillä Maple Leafs taistelee palkkakaton kanssa, eikä sillä todennäköisesti ole varaa jatkaa yhteistyötä Reimerin kanssa, mikäli tämän palkkavaatimus nousee "ykkösvahdin dollareille".
Valmennuksessa riittää kokemusta
Kanadan valmennuskolmikko on monelle suomalaiselle tuttu myös Helsingissä pelatuista Premiere-otteluista. Vastuun jakavat nykyinen Coyotes-luotsi Dave Tippett, entinen Panthers- ja nykyinen Devils-valmentaja Peter DeBoer sekä Winnipeg Jetsiä valmentava, Hurricanesista tuttu Paul Maurice. Maajoukkuetasolla kokemusta on Tippettillä ja DeBoerilla.
Kolmikolla riittää NHL-kokemuksen perusteella osaamista niin jämäkän puolustuspelin kuin kiekolliseen hallintaan perustuvan hyökkäyspelin suhteen. Jokaisella kolmikosta on myös mukavasti kokemusta nuorten pelaajien nostamisesta ylöspäin.
Tippettin vahvuudeksi voidaan lukea etenkin se, että hyvin organisoituneen puolustuksen varassa Tippettin maalivahdit ovat yleensä nostaneet profiiliaan NHL:ssä. Hänen joukkueissaan olennaista on ollut se, että vastustajan laukaukset pakotetaan aina ammuttavaksi niin sanotun ykkössektorin ulkopuolelta ja vaikeammista kulmista.
DeBoerin Devils ei puolestaan selviytynyt tällä kaudella NHL:n pudotuspeleihin, mutta hyökkäyspelissä ja kiekonhallinnassa joukkue oli NHL:n kärkipäätä. Kun tähän lisättiin Martin Brodeurin keskinkertainen kausi, jäi Devils rannalle kokonaisuutena hyvästä pelaamisesta huolimatta.
Iskukykyä ja voimaa
MacKinnon on hyökkäyksen ehdoton tähti. Tämän lisäksi Kanadalla on muitakin jopa supertähteyteen mahdollisesti matkalla olevia pelaajia. Aleksander Barkovin seurakaveri Jonathan Huberdeau on tuttu myös nuorten MM-kisoista.
20-vuotias Huberdeau keräsi toisella NHL-kaudellaan vaatimattomat tehot (28 tehopistettä), muttei ole missään nimessä menetetty kortti. Hän kuuluu jatkossakin Panthersin tulevien vuosien keskeiseen ydinryhmään. Liukas ja liikkuva pelaaja on todennäköisesti elementissään myös isommalla jäällä.
Calgary Flamesin Sean Monahan edustaa hieman toisenlaista pelaajatyyppiä. Monahan on tunnollinen kahden suunnan pelaaja, joka iski tulokaskaudellaan mainiot 22 maalia. Jo ensimmäisellä kaudellaan Flames-fanit hurmannut Monahan ei ole MacKinnonin kaltainen superluokan taituri, mutta suoraviivaisuus ja periksiantamattomuus avaavat nuorukaiselle paikkoja myös miesten tasolla.
Buffalo Sabresin Cody Hodgson on myös odotustensa suhteen merkitty tekijä. Vancouver Canucksin aikanaan ykköskierroksella varaama hyökkääjä kaupattiin keväällä 2012 Buffalo Sabresiin, jossa hänestä odotetaan jatkossa seuran pitkäikäistä ykkössentteriä. Kuluneella kaudella Hodgson keräsi mukavat 44 tehopistettä.
Pääkaupungista kajahtaa
Vaahterapaidassa nähdään tällä kertaa myös kolme Washington Capitalsin pelaajaa. Troy Brouwer on Chicago Blackhawksin 2000-luvun ensimmäisestä mestaruusjoukkueesta tuttu, sittemmin Capitalsiin kotiutunut laitahyökkääjä.
Brouwerin kiekollinen taito ei ole eliittiluokkaa, mutta fyysinen laituri hoitaa hommansa molemmissa päissä kenttää, pärjää kaksinkamppailuissa ja on lisäksi tehokas ase ylivoiman maskimiehenä. Tällä kaudella Brouwer iski maaliennätyksensä (25 osumaa), joista peräti 12 syntyi ylivoimalla.
Pudotuspeleistä tipahtaneen Capitalsin kausi oli iso pettymys. Henkilökohtaisella tasolla iso onnistuja oli kuitenkin Joel Ward, joka keräsi kauden aikana maali-, syöttö- ja piste-ennätyksensä (24+25=49). Ward ei ole kaukalon nopein luistelija, mutta ahtaissa paikoissa rouhiminen ja tarvittaessa terävä viimeistely onnistuvat. Maalin edessä Ward on puolustajille vaikea liikuteltava.
Jalkanopeutta sen sijaan riittää kolmannella Capitals-pelaajalla Jason Chimeralla. NHL:n nopeimpiin pelaajiin kuuluva Chimera saa pelkällä luistelullaan käännettyä usein painopisteen kaukalon "oikeaan" päähän. Paremmalla viimeistelyllä Chimeralle tulisi lisää osumia myös hyökkäyspäässä.
Pärjääkö Kanada tällä kertaa isossa kaukalossa?
Kanadan heikkous on sen perinteinen kysymysmerkki; sopeutuminen isoon kaukaloon. Muutamasta MM-kisoista aiemmin tutusta nimestä (esimerkiksi Marc Methot, Chimera, Tyler Myers) huolimatta kanadalaispelaajien kokemukset maajoukkueesta ovat lähinnä juniorikisoista.
Olympiakisoissa myyttiä karisteltiin huolella. Samanlaista aktiivista pelitapaa tarvitaan myös nyt. Kiekollista osaamista joukkueessa on tarpeeksi ja enemmän kuin nimilista äkkiseltään antaa ilmi.
Näyttöhaluja löytyy ainakin nuoremmasta kaartista. Ketjukokoonpanojen löytyessä Kanadan pelaajia nähdään varmasti kisojen pistepörssin kärkikymmenikössä jopa useampia.