Kirja-arvostelussa Liigatähdet

LIIGA / Artikkeli
Ari ja Pasi Mennanderin kirjoittama Liigatähdet – Jääkiekon SM-liiga 30 vuotta 1975-2005 (Ajatus kirjat, 2004) löytänee tiensä jokusenkin kiltin penkkiurheilijan joulukuusen alle. Jatkoajan arvostelussa 350-sivuinen juhlakirja saa hyvän arvosanan, joten toivomuslistan päivittäminenkin voi olla vielä ajankohtaista.

“Oli synkkä ja myrskyinen yö...” Aloittamisen vaikeus ei nähtävästikään ole kaunokirjailijoiden yksinoikeus, sillä myös Mennanderien Liigatähdet ottaa ensiaskeleensa hoiperrellen. SM-liigan historian kattavasti kertaava kirja nimittäin starttaa Kärppien viime kevään mestaruusjuhlista ja kulkee sitten parin aukeaman ajaksi jopa mainosmaiseen “puolen Suomen kärppämahdin” kehumiseen. Ja sitten yht’äkkiä: väliotsikko ja hyppäys liigan esihistoriaan, SM-sarjan aikaan. Ehkä ratkaisulla on haettu kontrastia eri aikakausille, mutta ainakaan allekirjoittaneelle logiikka ei auennut.

No, onneksi kyseessä ei ole jäävuoren huippu, vaan pelkät käynnistysvaikeudet. Seuraavat reilut kolmesataa sivua kirja rullaa sujuvasti ja hyvin jäsenneltynä. Ensimmäinen kolmannes menee yleisimmissä merkeissä, siirtyen luontevasti aiheesta toiseen. Kattavin osio kirjassa on kuitenkin kronologisesti kausi kaudelta etenevä katsaus menneisiin liigavuosiin.

Liigatähdet on tehty samalla konseptilla kuin viime vuoden parhaaksi urheilukirjaksi valittu Leijonien tarina. Tekijöiden lisäksi yhteistä löytyy paljon, niin sisällön kuin ulkoasunkin osalta. Edellisen teoksen kauneusvirheistä on kuitenkin osattu ottaa opiksikin, sillä Suomi-kiekon historian “kakkososa” on astetta tai paria paremmin tehty.

Tärkein ero näiden kahden kirjan välillä on aihepiirin rajaus. Leijonien tarinaan oli yritetty mahduttaa koko kotimaisen jääkiekon historia, minkä vuoksi kirjan kanssa oli jouduttu tekemään paljon valintoja: oikaisemaan monessakin kiiinnostavassa haarassa ja pomppimaan sinne tänne loppujen kanssa.

Liigatähtien lähtökohta sen sijaan on huomattavasti helpompi – niin lukijoille kuin varmasti tekijöillekin. Kun kirjan alaotsikkona on liigahistorian kolmekymmentä vuotta, ei sivuaskelia tarvitse juurikaan ottaa. Liian puritaanisesti ei aiheeseen ole kuitenkaan sitouduttu, vaan maininnat muun muassa kansainvälisestä jääkiekosta ja ulkomaille suunnanneista ammattilaisistamme ovat kuitenkin mukana silloin kuin niitä tarvitaan.

Rajatumpi aihepiiri jättää myös mukavasti tilaa laajemmillekin ajankuville, kuten nyt vaikka Petteri Sihvosen vuonna 1995 kirjoittamalle Jursinovilaisuuden analyysille. Melko reilusti tilaa on saanut myös Allu Lähteenmäen aikoinaan kohuttu tapaus. Leijonien tarina sai vetoapua Stig Wetzellin dopingkärystä ”uusia” seikkoja esittäessään, mutta Lähteenmäki ei lööppikamaa tarjoile. Toisaalta taas monet muut paljon puhuttaneet tapaukset, kuten vaikkapa Sjögrenin ja Kovasen välikohtaus, sivuutetaan kokonaan.

Erikoista painotusta saa tässäkin kirjassa myös Hayley Wickenheiserin ura Suomessa. Kumpi mahtoi kuitenkin olla se merkittävämpi tapaus suomalaiskiekolle kaudella 2002-03: Tapparan ensimmäinen mestaruus viiteentoista vuoteen, vaiko naispelaaja Suomi-sarjassa. Asiasta voi olla toki montaa mieltä, mutta vain toinen niistä on mahtunut kirjan alkupäässä listattuihin SM-liigan virstanpylväisiin kauden tärkeimpänä tapauksena…

Materiaalia on riittänyt joka tapauksessa rutkasti reunahuomautuksiinkin, ja pääosin mittasuhteet tuntuvat varsin oikeilta. Lisukkeeksi asetellut listat, kommentit ja muut pikkujutut keventävät ja tasapainottavat ajoittain raskaaksikin käyvää leipätekstiä mukavasti läpi kirjan. ”Tapahtui Suomessa ja maailmalla” –osio tosin on vähän tarpeettoman tuntuinen yritys luoda urheilukirjaan laajempaa ajankuvaa.

Paljon hyvää, mutta jotain parannettavaakin jäi

Sarjataulukot sekä muut tärkeimmät tilastot sopivan hyvin tekstin sekaan. Jokaisesta kaudesta löytyy suurinpiirtein samalla formaatilla kasattu paketti. Ensimmäisellä aukeamalla lyhyt teksti, mestaruuskuva, taulukot, pistepörssin kärki, palkitut ja yleiskatsaus jääkiekon vuoteen sekä Suomessa että maailmalla. Sivua kääntämällä löytää mitalijoukkueiden kokoonpanot sekä valikoituja otteita liigan virallisista kokouspöytäkirjoista. Osioiden viimeiset aukeamat on varattu pelaajien tai muiden vaikuttajien haastatteluille.

Pöytäkirjapoiminnat voivat vaikuttaa kuivilta, mutta ovat silkkaa faktaa ja sikälikin tärkeä lisä. Niistä voi hyvin peilata myös missä mennään: muun muassa Dingo-yhtyeen suursuosio on aikoinaan huomattu jääkiekkopäättäjienkin keskuudessa! Kunnon knoppeja kirjasta löytyy jokaisen pikku-besserwisserin tarpeisiin. Osittain ajankohtaisena niistä voisi nostaa esille vaikkapa kysymyksen siitä, mitä liigaottelua on ollut katsomassa pienin yleisömäärä kautta aikain? Vastaus kerrotaan arvostelun lopussa.

Kirjan viimeiset viisitoista sivua on varattu tilastoille, joihin on tiivistetty hyvin olennaiset ja täydentävät faktat, mutta varsinaisen tilastokirjan kanssa ei ole kuitenkaan käyty tällä haavaa kilpasille. Mukava lisä tilastoissa on kaikkien liigavalmentajien tilastot kausittain ja yhteensä.

Liigatähdet on näyttävää ja huolellista jälkeä. Toistoa tai kirjoitusvirheitä ei juurikaan ole; loppuun on tosin jokunen lapsus jäänyt. Harmittavimmassa niistä kevään 2004 pronssiset mitalit jaetaan HPK:lle, pelaajalistan nimet sentään ovat HIFK:n. Kuvitusta ulkoasultaan komeassa kirjassa on erittäin runsaasti. Valitettavasti todelliset helmet ovat kuitenkin jääneet pölyttymään arkistoihin, tai sitten ne käytettiin loppuun jo edellisessä projektissa. Muutamaa ilahduttavaa otosta lukuunottamatta Liigatähtien sivuja somistavat liian usein kaavamaiset joukkue- tai pelaajakuvat.

Kirjaa voi kritisoida myös kritiikin puutteesta. Toki yhteistyökumppaneita ei tarvitsekaan töniä, mutta esimerkiksi Kalervo Kummolasta ei kukaan ole poikkipuoleista sanaa kirjassa sanonut. Usein kuitenkin viitataan ajoittain melko ongelmallisiin ja riitaisiinkin aikakausiin, eikä Hjallis Harkimon puheenjohtajankaan uraa käsitellä silkkihansikkain. Vaan ehkä toiset henkilöt ovat yhä suomalaisessa urheiluelämässä kritiikin yläpuolella.

Pikkuvioista huolimatta Mennanderit ovat tehneet jälleen hyvää työtä. Liigatähdet yhdessä vuotuisten Jääkiekkokirjojen ja Leijonien tarinan kanssa muodostavat hyvän peruskattauksen kaikille kotimaisen jääkiekon ystäville. Kronologisen rakenteensa ansiosta Liigatähtiä voi käyttää hakuteoksenakin.

Lopuksi vielä luvattu vastaus: Vaasan Sportin (toistaiseksi) viimeistä liigaottelua Tapparaa vastaan oli seuraamassa vain 706 katsojaa. 11.3.1976 pelattu peli päättyi tamperelaisille maalein 1-4.

» Lähetä palautetta toimitukselle