Tässä historiajuttusarjassa perehdytään kotimaisen jääkiekkoilun taustavaikuttajiin ja heidän merkitykseensä lajin nousussa suomalaisten suosikiksi.
Jääkiekon menestyskulku näytti 1990-luvulla pysäyttämättömältä – eihän sitä hidastanut edes talouslama. Päinvastoin; jääkiekko pysäytti osaltaan laman, Leijonien ensimmäisen MM-kullan ansiosta.
Lajiin oli virrannut valtavat määrät yksityistä sekä julkista rahaa ja yhteiskuntamme merkittävimmät toimijat edistivät sen asiaa kabineteissa.
Jokerit – uudenlainen seura
Jääkiekon kaupallistuminen oli alkanut 1950- ja 1960-luvun paita- ja laitamainoksista, ottanut edistysaskeleita Upon Pallon kaltaisten yritysjoukkueiden kautta ja alkanut kilpailla massojen viihdyttämisestä viimeistään otteluiden televisioinnin yleistyttyä 1980-luvulla.
Vasta kuitenkin Leijonien voittamat ensimmäiset arvokisamitalit paljastivat sen, kuinka paljon kaupallista potentiaalia jääkiekkoon oikeasti Suomessa sisältyi. Tätä lähtivät ensimmäisten joukossa hyödyntämään Mikko Vannin, Kalervo Kummolan, Juha Rantasilan, Harry Harkimon, Jouko Purontakaisen ja Tapani Yli-Saunamäen muodostama yhteenliittymä.
Ensimmäisenä ryhmä tarttui Helsingin Jokerien tarjoamaan haasteeseen. Kummola oli ostanut talousvaikeuksiin ajautuneen seuran vuonna 1988, mutta ei ollut saanut sitä yksinään jaloilleen. Jokereilta oli puuttunut Aimo Mäkisen jälkeen selkeä johtohahmo, eikä turkulais-tamperelainen jääkiekon kabinettivaikuttaja Kummola ollut sopiva hommaan. Sen sijaan helsinkiläinen liikemies Harkimo vaikutti tehtävään enemmän kuin pätevältä. Harkimon jälkeen myös muut ryhmittymän jäsenet löysivät hiljalleen paikkansa seuran taustalta.
Yhteenliittymän ajatuksena oli tehdä Jokereista pohjoisamerikkalaisten esikuviensa mukaisesti viihdetuote. Keskiössä olivat ottelutapahtumat, joiden tuli olla ennen kaikkea viihdyttäviä musiikin, oluttarjonnan, ravintopalveluiden ja cheerleadereiden kautta. Katsojan tuli poistua hallista hyvällä mielellä, vaikka hänen kannattamansa joukkue olisi hävinnyt ottelun. Toki Jokerien menestyminen kaukalossa auttoi myös asiakkaiden viihtymisessä, mutta liiketoiminta ei saanut jäädä siitä kiinni.
Toinen keskeinen elementti oli laajentaa jääkiekon yleisöpohjaa, joka oli voimakkaasti painottunut miehiin ja poikiin. Jokereiden pelaajista alettiin tietoisesti tehdä muusikoiden ja näyttelijöiden kaltaisia viihdetähtiä, joiden elämää oli mahdollista seurata juoru- ja naistenlehdistä. Kirkkaimpana näistä loisti tietysti sosiaalinen ja miellyttävä, isien, äitien, tyttärien sekä poikien ihannoima Teemu Selänne, joka kuin taivaan lahjana oli tippunut Harkimon ja kumppaneiden syliin.
Jokereiden esimerkki näytti suuntaa myös muulle SM-liigalle, jonka seurat ja organisaatio lähtivät yksi toisensa jälkeen mukaan viihteellistämisprosessiin. Muutokseen vaikuttivat merkittävästi SM-liigan johdossa tuolloin työskennelleet toimitusjohtaja Urpo Helkovaara ja puheenjohtaja Teemu Hiltunen.
Jokereiden tapaan muutkin seurat päättivät panostaa nimenomaan siihen, että otteluista kehittyi ennen kaikkea tapahtumia tarjoamalla katsojille urheilua, musiikkia ja alkoholia. Lisäksi otteluiden välissä oli tärkeää, että jääkiekkoilijat tunnistettaisiin kaukaloiden lisäksi myös kaupunkien kaduille. Tunnettavuuden kasvua edistivät ennen kaikkea otteluiden alati yleistyvä televisiointi sekä esimerkiksi suositut keräilykortit.
Kasvanut julkisuus korreloi suoraan myös jääkiekossa liikkuneen rahan määrään, minkä ansiosta SM-liigasta kehittyi ripeästi maan ensimmäinen ammattiurheilusarja. Samaan aikaan myös Jääkiekkoliitto nousi maamme merkittävimmäksi lajiliitoksi ja pääsi sitä kautta sanelemaan ehtoja koko urheiluliikkeelle.
Ammattilaisuudesta hyötyivät kuitenkin ennen kaikkea pelaajat, joiden tulot kasvoivat lähes eksponentiaalisesti. Jääkiekkoilijoiden rahakkaat sopimuksensa nousivat uutisten kestoaiheisiksi, minkä myötä jääkiekon saama media-aika lisääntyi entisestään ja kasvatti edelleen kuilua jääkiekkoilun sekä muiden urheilulajien välillä.
Event Partnership viihteellistää urheilun ja samalla myös jääkiekon
Jokereiden viihteellistymisen kehittyessä Harkimon, Kummolan ja kumppaneiden yhteenliittymä huomasi keksineensä myös uuden konseptin, jota tulisi kehittää eteenpäin. Tätä tehtävää varten ryhmittymä perusti Event Partership Oy:n.
Event Partnership pyrki tekemään urheilu- ja kulttuuritapahtumista liikemiesten ja eliitin kohtaamispaikkoja. Yritys hankki markkinointi- ja myyntioikeuksia yleisurheilun arvokisojen ja Savonlinnan oopperajuhlien kaltaisista tilaisuuksista. Ideana oli järjestää varakkaille asiakkaille pikkuisen parempaa palvelua, jotta näille voitiin myydä tavallista kalliimpi VIP-lippuja. Ajatus, joka nyt tuntuu itsestään selvältä, oli tuolloin mullistava. VIP-asiakkaat opittiin nopeasti tunnistamaan kaulassa roikkuvasta passista ja heidän alueinaan toimivat narulla eristetyt karsinat ja teltat.
Muista tapahtumista huolimatta Event Partnership oli kuitenkin syntynyt jääkiekon ansiosta ja sen ydintoiminta keskittyi vahvasti lajin ympärille. Jokereista kasvoi toki omanlaisensa ilmiö, mutta se ei silti vetänyt lähimainkaan vertoja parhaalle mahdolliselle tavalle tehdä jääkiekossa rahaa. Se olisi luonnollisesti MM-kotikisat.
Ryhmittymän onneksi Suomelle myönnettiin vuoden 1997 MM-kisat. Event Partnershipillä oli selkeät suunnitelmat, miten tapahtuman markkinointi- ja oheismyynti hoidettaisiin, eikä oikeuksien saamisesta tarvinnut kantaa suurta huolta.
Hyviin suunnitelmiin sisältyi kuitenkin yksi suuri reunaehto: uusi, Helsingissä sijaitseva monitoimihalli. Modernin jäähallin rakentaminen oli kallista puuhaa, joten hankkeelle tarvittaisiin huomattava määrä julkista rahaa ja tukea. Tässä oli selkeä haaste, sillä Suomesta löytyi jo entuudestaan vahva hallikanta.
Ryhmittymän piti jälleen keksiä jotain uutta. Mikko Vannin ideoimana uutta rakennushanketta lähdettiin lobbaamaan jääkiekon sijaan Suomen kaikenlaisten urheilu-, musiikki- ja kulttuuritapahtumien uutena kotina. Hallihankkeen johtoon valittiin Harkimo, jolla oli hyvät kontaktit kotimaisiin suuryrityksiin Jokerien kautta. Useat näistä saatiinkin helposti mukaan.
Suurin kynnys oli kuitenkin saada jäähallille tontti sekä tarvittava määrä veromarkkoja. Kaiken piti tapahtua nopeasti, sillä hallin piti luonnollisesti olla valmis keväällä 1997, kun kotikisat alkaisivat.
Heikoista ennusmerkeistä huolimatta supliikki Harkimo onnistui tehtävässään. Ensin hän sai kun saikin hankittua uudelle Hartwall Arenalle tonttivarauksen Pasilasta. Tässä Harkimoa auttoi Jääkiekkoliiton puheenjohtajana vielä toiminut Kai Hietarinta: "Kyllä minä pystyin vaikuttamaan koko Helsingin kaupunginjohtoon." Erityisesti urheilutaustaiset Juha Rantasila, Arto Bryggare (SDP), Anssi Rauramo (kok.), kaupunkisuunnittelusta vastannut Pekka Korpinen (SDP) sekä kaupunginjohtaja Kari Rahkamo (kok.) olivat Hietarinnan vaikuttamisen kohteina.
Myöhemmin vuorossa oli opetusministeriön kirstulla käynti. Harkimo poistui peräti 20 miljoonan markan (4,2 miljoonaa euroa) tukilupauksen kanssa. Ministeriön Timo Haukilahti muisteli tilannetta pilke silmäkulmassa:
"Aluksi moni oli sitä hallihanketta vastaan. Harkimon koko esitys oli kuitenkin niin lennokas, että koko liikuntaneuvosto innostui tästä hankkeesta ja se anomus meni läpi tällä yhdellä esityksellä. Se teki niin hyvin sen, että nää vassaritkin innostuivat ideasta...Ehkä Harkimon uutena esittämä aitiomyynti oli se ratkaisevin tekijä. Se oli sellainen käärmeenlumoaja..."
Julkisen tuen ja pienten byrokraattisen oikaisujen tekemisen jälkeen Hartwall Arena valmistui juuri ja juuri vuoden 1997 kotikisoja varten. Siitä lähtien se on säilyttänyt asemansa Leijonien kotikenttänä ja Arenalla on pelattu MM-kisoja myös vuosina 2003, 2012 ja 2013.
Maaotteluista ovat hyötyneet ennen kaikkea Event Partnershipin henkilöt sekä osittain heidän hallinnoimansa Jääkiekkoliitto sekä -säätiö. Asian vahvistaa Harry Bogomoloff, jonka mukaan "Liiton talous ei olisi läheskään tällä tasolla ilman Harkimoa. Jos hän ei ois rakentanut sitä hallia, niin ei meidän järjestämät MM-kisat ois tuottanut lähimainkaan yhtä paljon kuin mitä ne nyt on tuottanut".
Myös Kai Hietarinta on samoilla linjoilla: "Jääkiekkosäätiön rooli on mielestäni muuttunut aivan erityisesti vuoden 1997 MM-kisojen jälkeen, jolloin rahaa jäi jaettavaksi huomattavasti enemmän kuin ennen."
Jääkiekkoilijoista poliitikkoja
Jääkiekon kaupallistumisen, viihteellistymisen ja rajun suosion kasvu myötä jääkiekkoväen yhteiskunnallinen painoarvo lisääntyi. Varsinkin SM-liiga-seurat kasvattivat vaikutusvaltaansa, erityisesti Harkimon Jokerien ja Hannu Ansaksen Turun Palloseuran johdolla. Näiden 1990-luvun kahden suurseurojen menestys herätti toisinaan myös kateutta esimerkiksi HIFK:n toimitusjohtajassa Pentti Matikaisessa:
"Meillä oli sinnepäin (yritysmaailmaan) heikot yhteydet, ja olisin halunnut yhteydet myös poliitikkoihin, kun toimimme käytännössä kunnallisessa hallissa. Noissa erilaisissa yhteyksissä olimme pahasti jäljessä Jokereita, jonka Hjallis Harkimo on hyvin verkostoitunut joka suuntaan."
Jääkiekkoväen kunnianhimo ei ole kuitenkaan rajoittunut ainoastaan omien verkostojen rakentamiseen. Useampi lajivaikuttaja on halunnut – ja myös päässyt suoraan maan vallankäytön ytimeen ainakin osittain jääkiekon tuoman nosteen turvin. Esimerkiksi Harry Harkimo, Kalervo Kummola, Reijo Mäki-Korvela, Harri Lintumäki, Rauno Mokka ja Sinuhe Wallinheimo ovat viime vuosikymmeninä päässeet vaikuttamaan yhteiskuntamme toimintaan kunnanvaltuutettuina sekä kansanedustajina.
Jääkiekkoliitto ei ole koskaan organisaationa ohjannut jäseniään itse hakeutumaan poliittisiin luottamustehtäviin. Sen sijaan useat liiton aktiivit ovat kannustaneen toinen toisiaan tarttumaan vallankahvaan:
"Mä en tiedä, että Helsingissä olisi ennen mua (1985) ollut kunnallisvaltuutettua lätkäympäristöstä. Urheilumiehiä on tietysti ollut aina ja Tampereelle tilanne on varmasti ollut toinen. Turussa taas oli parhaimmillaan niin että TPS:n ja kaupunginvaltuuston hallitukset olivat käytännössä identtiset. Et siellä oli hyvin integroitu se toiminta. Samoin Hämeenlinnassa on ennen kaupunginvaltuustolla ja HPK:lla ollut tosi lämpimät välit... Puoluekirja ei ole ollut merkittävä, sillä jos te ootte kiekkomiehiä ja politiikassa mukana, niin se on todennäköisesti joka tapauksessa jääkiekolle hyväksi – puolueesta riippumatta. Ei me olla ikinä sanottu, et menkää kokoomukseen, vaan jos ootte demareita, kommunisteja, vihreitä tai what ever, niin olkaa vaan. Mutta kun meillä on Jääkiekkoliiton takki päällä, niin me edistetään kiekon asiaa," Bogomoloff kertoo.
Yleispiirre ilmiössä onkin ollut se, että jääkiekon poliittisten tukijoiden määrä kasvoi koko 1900-luvun ja erityisen kiihtyvällä tahdilla 1990- ja 2000-luvun aikana. Entistä useammin nämä tukijat löytyvät nykyään kokoomuspuolueen riveistä, mikä on silmiinpistävä ero jääkiekon varhaisiin vuosikymmeniin verrattuna. Paavon Honkajuuren ja kumppaneiden aikana lajin saama tuki tuli paljon poliittisesti heterogeenisemmältä porukalta. Osittain tästä syystä journalistinen media onkin nimennyt kokoomuksen "Suomen urheilupuolueeksi."
Poliittisten jääkiekkovaikuttajien kategorisoiminen on haasteellinen tehtävä. Useimmille heistä ainakin urheilu, ja ennen kaikkea jääkiekko, on ollut kuitenkin keskeisesti edistettävien teemojen joukossa. Samoin heitä voi tutkija Kati Lehtosen tavoin kuvata valtaeliitin edustajiksi, jolla on hallussaan useita luottamustehtäviä niin urheilun, talouden kuin politiikan sektorilta.
Valtaeliittiin kuuluminen antaa luonnollisesti poikkeuksellisen paljon vaikutusvaltaa, mistä on jääkiekolle ollut huomattavaa hyötyä:
"Siitä, että on ollut politiikassa mukana, on ollut tässä hommassa suuri hyöty. Varsinkin jäähallien kohdalla se vaatii aina julkisen sektorin mukana oloa. Kaavotuksessa, rahotuksessa, koko se ketju... Ja on mulla ollut myös se ajatus, että kun hakeutuu politiikkaa, niin voi tehdä nää asiat tällein, kun mä haluan. Sillon ku mä menin mukaan politiikkaan, niin oli hyötyä, että mä olin touhunnut jääkiekon kanssa, mut en mä sillon ollut rakentanut yhtäkään kaukaloa. Mut sit mä pääsinkin yks kaks paikkaan, jossa mulla oli kädessä asiakkaat, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja asema Jääkiekkoliitossa, niin olihan se pakko hyödyntää", Harry Bogomoloff pohdiskelee.
Kiistatonta on, että jääkiekkoväen kasvanut poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta on edistänyt koko lajin asemaa. Jäähallien määrä, medianäkyvyys, käytettävissä oleva varallisuus ja asema urheiluyhteisössä ovat kaikki kasvaneet merkittävästi vaikutusvallan myötä.
"Hyvää on myös se, että kevään eduskuntavaaleissa (2015) Arkadianmäki sai lisää jääkiekkotaustaisia päättäjiä. Tämä luonnollisesti helpottaa meille tärkeiden asioiden ajamista politiikan kentillä." Suomen Jääkiekkoilijat ry, tuttavallisemmin Pelaajayhdistys.
Kirjoittaja viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa suomalaisen jääkiekkoilun kehityksestä osana yhteiskunnallisia muutoksia.
