Suomi-kiekon kulissipelihistoria: Alussa Palloliitto halusi jääkiekon alaisuuteensa – Ensimmäiset lajikokeilut Suomessa 1890-luvulla Helsingissä

CHL, LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE / Artikkeli
Jääkiekkoilevia miehiä Helsingissä Brahen kentällä 1950-luvulla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseon arkistoista.
Kuva © Helsingin kaupunginmuseo
Jääkiekko on Suomessa kansallislajin asemassa, eikä syyttä. Käytännössä jokainen härmäläinen tuntee torijuhlan käsitteen, Mörkö-ilmiön sekä ilmaveivit. Lajin nousu kansakunnan kaapin päälle ei ole kuitenkaan tapahtunut itsestään, vaan alkuvaiheessa tarvittiin useita ennakkoluulottomia yksilöitä, jotka juurruttivat jääkiekon maahamme. Tämä on suomalaisen jääkiekon tarina. Se alkoi 1800-luvun loppupuolella.

Tässä historiajuttusarjassa perehdytään kotimaisen jääkiekkoilun taustavaikuttajiin ja heidän merkitykseensä lajin nousussa suomalaisten suosikiksi.

Hyytävän kylmä pieni jääkausi viilentää keskiaikaista Eurooppaa ja talvella järvet, joet sekä kanavat jäätyvät. Hollantilainen käsityöläinen vetää luusta, nahkasta ja raudasta itse tekemät luistimet jalkaansa ja hyppää jäälle. Kädessä hänellä on reilun metrin mittainen keppi, jolla on kätevä huitoa jäällä pyörivää alkeellista palloa yhdessä muiden kiltalaisten kanssa. Jääkiekon esihistoria on alkanut.

Jääpallo toimii esimerkkinä

Jääkiekon esimuotojen voidaan kuvitella syntyneen jotakuinkin edellä kuvatulla tavalla. Kehitys jatkui 1800-luvun Iso-Britanniassa, jossa ihmiset alkoivat pelata jäällä hockey-nimistä peliä (hockey on ice). Ikään kuin maahockeytä jäällä. Urheilulajista käytettiin toisinaan myös nimitystä bandy. Jäälajit saavuttivat saarivaltiossa niin suuren suosion, että niitä varten rakennettiin maailman ensimmäinen tekojäärata, Charing Cross, Lontooseen vuonna 1876.

Vuosisatojen vaihteessa bandyn ja hockeyn kehityspolut erkanivat toisistaan. Bandy levisi 1890-luvulla Bury Fen Bandy Club -joukkueen toimesta Ruotsiin ja saavutti nopeasti  huomattavaa suosiota Pohjoismaissa sekä Venäjällä.

Jäällä pelattavat pallopelit saapuivat Suomeen Pietarin kautta, kun kauppias Otto Wächter toi bandyn Viipuriin. Kaupungista kehittyikin lajin keskus, jossa pelattiin myös maamme ensimmäinen virallinen bandy-ottelu 21.3.1899. Siinä Viborgs Skridskoklubb hävisi niukasti lukemin 5–4 venäläiselle St. Petersburger Amateur Sport Vereinille.

Vuosisadan vaihteen jälkeen edistysaskeleita otettiin järjestelmällisesti. Bandyn suomenmestaruudesta pelattiin ensi kerran vuonna 1908, ja ensimmäisen maaottelun vuoro oli puolestaan 23.2.1919. Tuohon päivämäärään mennessä bandyn suosio oli kasvanut jo niin paljon, että Ruotsia vastaan Helsingissä pelattua ottelua saapui katsomaan yhteensä noin 6000 katsojaa. Näiden joukossa oli myös maamme silloinen valtionhoitaja Carl Gustaf Emil Mannerheim. 1920-luvulla tätä eurooppalaista jäähockeyta eli bandya alettiin kutsua virallisesti myös jääpalloksi.

Syitä jääpallon ripeästi kasvaneelle suosiolle oli useita. Yksi niistä oli eittämättä varhain aloitettu maaottelutoiminta: nationalistisella aikakaudella kansakuntien keskinäinen kilvoittelu oli erittäin suosittu tapa mitata valtioiden kehitysastetta ja näiden välistä paremmuutta. Ajateltiin, että suomalaisten hyvät otteet jääpallon parissa korostivat etnisiksi kuviteltujen piirteidemme erinomaisuutta samaan tapaan kuin Hannes Kolehmaisen voitot juoksuradoilla.

Kuitenkin maaottelujen järjestäminen ja esimerkiksi mestaruussarjojen läpivienti eivät olleet yksinkertaisia asioita, vaan vaativat ensin koko lajitoiminnan organisoimista. Tämän jääpalloväki hoiti mallikkaasti ja ensimmäisten urheilulajien joukossa.

Lähtökohtana toimivat ensimmäiset jääpalloseurat viipurilaisten tapaan, jotka pitkälti vastasivat lajitietoisuuden levittämisestä kansan keskuuteen. Kuitenkin ennen kaikkea kansainvälinen toiminta vaati myös itsenäistä keskusorganisaatiota. Tätä varten jääpalloilijat liittoutuivat jalkapalloväen kanssa ja perustivat toukokuussa 1907 yhteisen kattojärjestön, Palloliiton. Kahta vuotta myöhemmin Palloliitto liittyi vielä osaksi Pohjoismaista Jääpalloliittoa. 

Näyttävästi ja vauhdikkaasti tapahtuneen organisoitumisen myötä myös naiset, poikkeuksena monesta muusta urheilulajista samoihin aikoihin, pääsivät pelaamaan jääpalloa – ja jopa virallisia maaotteluita.

Palloliiton ja sen johtohahmojen toiminta oli muutenkin monella tavoin varsin ennakkoluulotonta, mikä tarjosi hyvän esimerkin sivussa hautuvalle jääkiekkoilulle. Kyse ei ollut pelkästään ottelutapahtumien järjestämisestä tai tilastojen laskemisesta, vaan ennemminkin suurista linjoista: kuinka saada lajille entistä enemmän näkyvyyttä, parempia harjoitusolosuhteita, rahaa ja sitä kautta merkitystä muun yhteiskunnan silmissä. Ennen kaikkea keskeistä oli, että jääpallo oli tehnyt itsestään suurta osaa suomalaisista kiinnostavan asian.

Jääkiekko heräilee

Erotuksena jääpallosta, hockeyn modernisointi tapahtui 1800-luvun Kanadassa, jossa brittiläiset sotilaat pelailivat kotimaastaan tuomansa lajin eri versioita. Suomenkielistä jääkiekko-termiä ei tuolloin vielä tunnettu.

Vaahteralehtien maassa hockey kasvatti ripeästi suosiotaan. Ennen 1890-luvun alkua maassa pelattiin maailman ensimmäiset miesten ja naisten viralliset ottelut, kirjoitettiin lajin ensimmäiset säännöt sekä rakennettiin maailman ensimmäinen jäähalli. 1900-luvun alkuvuosiin mennessä kanadalaisten versio hockeysta syrjäytti lopullisesti bandyn suositumpana jäälajina Pohjois-Amerikassa sekä Keski-Euroopassa.

Suomessa hockeyn vakiintuminen tapahtui selkeästi myöhemmin. Lajia kokeiltiin maassamme ensimmäisiä kertoja todennäköisesti vuonna 1899, kun professori Leonard Borgströmin organisoi tapahtuman Helsingin jäätiköllä "jossa pelaajat koettavat varstantapaisilla sauvoilla, vihollisten vastustaessa, lyödä pyöreätä, jäätä myöten liikkuvaa kiekkoa vastapuolen portista läpi".

Suomen Urheilulehden kuvauksesta ilmenee hyvin, että hockey sisälsi tuolloin vielä monia bandyn elementtejä, minkä seurauksena sitä pidettiinkin pitkään vain jääpallon alamuotona.

Liittojen välisestä kinastelusta Jääkiekkoliittoon

Lähtökohdat huomioiden ei olekaan yllättävää, että urheilupiireissä kiinnostus hockeya kohtaan ei ennen itsenäistymistämme ollut kovin suurta. Oikeastaan laji nousi ensimmäistä kertaa puheenaiheeksi vasta vuonna 1925 Palloliiton vuosikokouksessa. Tuolloin liiton varapuheenjohtaja Lauri Tanner piti alustuksen, jonka seurauksena Palloliitto ilmoitti, että se "alkaa harrastaa jäähockeyta". Käytännössä julistus ei tosin johtanut minkäänlaisiin toimiin ja lajin kehitystyö jäi yksittäisten pelaajien vastuulle.

Palloliiton sijaan suomalaisen jääkiekkotoiminnan käynnistäjänä tuleekin pitää Suomen Luistinliiton (nykyinen Luisteluliitto) 1920-luvun puheenjohtajaa ja nahkatehtailija Yrjö Salmista. Hän oli tutustunut lajiin työmatkallaan Kanadassa. Salminen sekä liiton varapuheenjohtajana toiminut taitoluistelun olympiavoittaja Walter Jakobsson halusivat suomalaisten innostuvan jääkiekosta, sillä heidän havaintojensa mukaan pienen kaukalon sisälle mahtuvat jääkiekkoilijat mahtuisivat samanaikaisesti yhdelle jääkentälle yhdessä luistelijoiden kanssa toisin kuin paljon tilaa vievät jääpalloilijat. Tämänkaltaisen kentän yhteiskäytön myötä kalliit hoitokulut laskisivat ja vuoroista kinastelu jäisi paljon vähemmälle.

Tilanteen edistämiseksi Salminen tarttui itse toimeen. Työ alkoi 26.12.1926, kun nahkatehtailija vei erän jääkiekkomailoja sekä kiekon Tampereen Pyrinnön jääpalloilijoille. Varustetoimituksen perään Salminen lausui kuolemattomat sanat: "pelakkaa pojjaat!" Jääpalloilijoiden vaihdettua pikaisesti varusteensa jääkiekon pelaaminen Suomessa oli alkanut. Tai kuten paikalla olleet Tiitolan veljekset, Martti, Matti, Jussi ja Jaakko asian ilmaisivat "siitä se kiekon kieputus alkoi".

Jääkiekkokentän Salminen rajasi Pyrinnön jääradalta ja järjesti sille myös valaistuksen. Valot olivat erityisen tärkeitä Tampereella, jossa huomattava osa väestöstä kuului työväkeen. Valot tarjosivat nimittäin töissä käyville ihmisille mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa myös arki-iltaisin, eikä ainoastaan viikonloppujen harvoina valoisina tunteina.

Olosuhdetyön ohella Salminen ei myöskään unohtanut isoa kuvaa, vaan muisti myös markkinoida jääkiekkoa usein, jotta sen suosio kasvaisi. Mainospuheissaan Salmisen keskeinen teesi oli jääkiekon olympialajiasemaa, mikä jääpallolta puuttui. Mahdollisuus voittaa olympiamitaleita oli kenties ainoa asia, joka kiinnosti menestyshulluja suomalaisia tavallisia maaotteluita enemmän ja tarjosi sitä kautta jääkiekolle etulyöntiaseman.

Orastavasta innostuksesta huolimatta Salmisen toiminta ei saanut kuitenkaan pelkkää kiitosta. Erityisesti Palloliitto, jonka mielestä jääkiekko kuului heidän alaisuuteensa vanhan julistuksen sekä jääpallon perusteella, oli toiminnasta käärmeissään. Varsinkin Palloliiton puheenjohtaja, urheilupiirien suurmies ja myöhemmin Helsingin vuoden 1952 olympialaisten puuhamies Eric von Frencell vaati omalta organisaatioltaan vastatoimia.

Liittojen kinastelun seurauksena jääkiekkoilun ensivuodet maassamme olivat varsin sekavia. Luistinliitto aloitti verkostoitumisen liittymällä Kansainväliseen Jääkiekkoliittoon, mutta Palloliitto puolestaan järjesti vuonna 1928 lajin ensimmäiset mestaruuskilpailut sekä maaottelut. Liitot eivät kyenneet yhteistyöhön ja niiden väliset suhteet olivat monelta osin varsin tulehtuneita.

Usealla tasolla ja monelle ihmiselle olikin varmasti helpotus, kun vuonna 1929 jääkiekolle perustettiin oma ja itsenäinen kattojärjestö, Suomen Jäähockeyliitto. Organisaatio vaihtoi nimensä tosin heti ensimmäisessä virallisessa kokouksessaan Suomen Jääkiekkoliitoksi (SJL).

Jääkiekkoliiton myötä lajin kehitystyöhön saatiin järjestelmällisyyttä, mutta laajemmassa perspektiivissä 1900-luvun alkuvuosikymmenet olivat kuitenkin varsin hidasta puuhastelua. Jääurheilun kaanonissa jääkiekolla ei ollut juuri asemaa, vaan talvet pyörivät lähinnä jääpallon sekä taitoluistelijoiden, kuten Walter ja Ludovika Jakobssonin sekä  pikaluistelija Clas "jääkenttien Nurmi" Thunbergin ympärillä. 

Muutos oli kuitenkin tulossa, mutta se ei olisi ollut mahdollista ilman aktiivisia yksilöitä. Itse asiassa koko jääkiekon pelaaminen ei olisi alkanut maassamme ilman professori Borgströmin kaltaisia kokeilijoita. Yrjö Salmisen ja Luistinliiton panotukset lajin alkutahdeissa olivat yhtälailla elintärkeitä, jotka johtivat ripeästi jääkiekon aseman vakiintumiseen, SM-turnausten aloittamiseen sekä Jääkiekkoliittoon perustamiseen.

Jääkiekkoliiton perustamisen jälkeen Suomi ajautui nopeasti usean muun valtion tapaan osaksi kansainvälistä konfliktia nimeltä toinen maailmansota. Kriisi ja sitä seurannut pula-aika aiheuttivat laajoja ongelmia niin jääkiekolle kuin koko muulle yhteiskunnalle, mutta jo 1950-luvun alkupuoliskolla jääkiekko oli valmiina haastamaan jääpallon ja luistelun hegemoniaseman. Sitä varten se tosin tarvitsi paljon apua oman aikansa mahtimiehiltä.

Kirjoittaja viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa suomalaisen jääkiekkoilun kehityksestä osana yhteiskunnallisia muutoksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle