Kärppien vuoro nöyryyttää Lukkoa

LIIGA / Raportti
Lukon syöksykierre sai tiistaina jatkoa, kun Kärpät haki tärkeät kolme pistettä Raumalta.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Viisi peliä ja yhtä monta tappiota. Rauman Lukon liigataival on saanut katastrofaalisen alun. Tiistaina kiusaajana vuorossa oli Kärpät, joka haki täydet kolme pistettä lopulta selvin lukemin.

Vaikeaa tuntuu olevan. Lukon hankala alkusyksy sai tiistai-iltana jatkoa, kun Kärpät oli Raumalla läpi ottelun terävämpi ja nappasi lopulta voiton puhtaasti lukemin 4-1.

Läpi ottelun pari askelta jäljessä ollut Lukko rimpuili vielä ensimmäisen ja toisen erän vierailijoiden mukana. Päätöserässä oululaisryhmä otti kuitenkin lopullisen pesäeron ja ratkaisi pelin jo ennen Lukon mahdollista loppukiriä.

– On ollut erikoinen syksy tähän saakka. Voittoja ei ole kuitenkaan napsunut siihen tahtiin, mitä odotettiin. Siinä mielessä äärimmäisen tärkeä voitto tähän paikkaan, Hannu Aravirta huokaisi pelin jälkeen.

– Alkusyksyn tuska näkyi tänään molempien joukkueiden tekemisessä. Siinä mielessä avausmaalin merkitys nousikin suureksi, Kärppien pääkäskijä myönsi.

– Kyllähän se tuntuu ja näkyy, kun voittoja ei tule. Tappiot tuntuvat taka-raivossa, ja tänäänkin teimme kiekollisena liikaa virheitä, Lukon päävalmentajana ottelussa toiminut Juha Vuori kiteytti.

Lukon virheet kostautuvat

Vasta yhden voiton tällä kaudella napannut oululaisnippu tuli ottelun alkuun tehokkaasti. Vaikka avauserä oli vielä melkoista sohimista puolin ja toisin, pääsi Kärpät iskemään äärimmäisen tärkeän ensimmäisen osuman.

Lukon huolimaton keskialueen ylitys maksoi kovan hinnan, kun Kärpät käänsi tilanteen nopeasti ylöspäin. Joonas Donskoi päätti ylivoimahyökkäyksen upealla vedolla aivan maalin ylänurkkaan. Näin ollen erätauolle mentiin vierailijoiden johtoasemassa.

Toiseen erään Lukko tuli selkeästi pirteämmällä jalalla ja erän alku mentiinkin Johan Backlundin vartioiman maalin läheisyydessä.

Energinen pörrääminen jäi kuitenkin Lukolla kulmiin vääntämiseksi, kun Kärpät puolusti oman maalin edustaa esimerkillisen tiiviisti. Kuvaavaa onkin, että ruotsalaisvahti pääsi oululaisten maalilla perin helpolla koko ottelussa.

Jos Lukon peli oli hakemista, käänsi vastustaja peliä parhaimmillaan murhaavasti vastaiskujen kautta. Jason Demers oli nopean hyökkäyksen arkkitehti ja viimeistelijä, kun Kärpät hyödynsi Lukko-puolustuksen torkahduksen tappavan tehokkaasti hyödykseen.

Kahden maalin johtoasema päätöserään takasi vieraille turvalliset lähtökohdat viimeiselle kaksikymppiselle. Päätöserä olikin lopulta vain numeroiden kaunistelua, kun Lukon loppukiri tyrehtyi täysin jo ennen sen kunnollista alkamista.

Juha-Pekka Haataja ja Toni Kähkönen saivat kunnian namutella ja näin ollen varmistaa joukkueelleen kauden toisen voiton pääätöserässä. Lukolle lievää lohtua lopussa toi Backlundin nollapelin rikkonut Jussi Pesonen, joka pääsi viimeistelemään illan viimeisen osuman.

Kärpille voitto tulikin äärimmäisen tärkeään saumaan. Joukkue matkaa seuraavasti Espooseen, missä se kohtaa torstaina Bluesin. Lukko hakee samana päivänä yhä kauden ensimmäistä voittoaan HIFK:n vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle