Lahtelaiset avausvoittoa hakemassa

LIIGA / Ennakko
Kai Suikkanen ei ole onnistunut luotsaamaan Pelicansia vielä kolmen pisteen voittoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kauden pirteästi aloittanut Hämeenlinnan Pallokerho saa vieraakseen Lahden Pelicansin, jolta puuttuu tältä kaudelta vielä kolmen pisteen voitto.

Lahtelaisten alkukauden ottelut ovat päättyneet jokainen maalin erolla
molempien kotiotteluiden venyttyä jatkoajalle ja vierassaldon näyttäessä
kahta tappiota. Kai Suikkasen valmentaman ryhmän peli hakee vielä uomiaan
osin loukkaatumisten takia. Hyökkäystä täydentämään joukkue hankki
kokeneen Pekka Saarenheimon, joka nähdään jäällä jo HPK:ta vastaan.

Hämeenlinnalaisten kauden alku on ollut vaihteeksi pirteä. Joukkue kärsi
kauden avaustappionsa lauantaina Porissa kerättyään kolmesta edellisestä
ottelusta seitsemän pistettä.

- Puolustuspäässä paketti hajosi paikoittain, vaikka paljon hyvääkin oli,
kertasi HPK:n maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen Ässät-peliä.

Lehtosen suojateista Mikko Tolvanen on pelannut jokaisen tähänastisista
otteluista ja jatkaa edelleen maalilla myös Pelicansia vastaan Mika
Järvisen jäädessä luukkuvahdiksi.

- Pitää katsoa miten viikon ottelut menevät. Lähinnä peräkkäiset
pelipäivät näyttävät, kumpi maalivahdeista pelaa. Jos alle tulee
fyysisesti kova ilta, voidaan seuraavassa ottelussa vaihtaa maalivahtia,
vaikka ottelusta tulisikin voitto, avaa Lehtonen Kerhon peluutuslogiikkaa.

Lukkoja kummassakin päässä

Tolvasen alkukauden otteet ovat olleet kuitenkin vakuuttavat, ja häntä
voidaan syyllä pitää HPK:n selvänä ykkösvahtina. Tälle kaudelle
valmentajaksi tulleen Lehtosen sparrauksessa otteisiin on tullut lisää
varmuutta.

- Ajattelemme Karin kanssa pelistä samalla tavalla, eikä ole paljon
tarvinnut miettiä iltaisin, mitä valmentaja mahtoi tarkoittaa. Viime
aikoina olemme treenanneet etenkin alivoimapelissä sijoittumista sekä
turhien ulostulojen vähentämistä, Tolvanen kertoo.

Pelicansia vastaan Tolvanen nostaa yhdeksi avaintekijäksi tiettyjen
vastustajan hyökkääjien tiukan seurannan. Eittämättä ainakin neljässä
ottelussa tehot 4+3 kerännyt Radek Smolenak kuuluu näihin pelaajiin.
Liigaan palanneen Timo Pärssisen liikkeitä seurataan Hämeenlinnassa myös
mielenkiinnolla, ainakin katsomossa.

Vaikka lahtelaiset hävisivät edellisen ottelunsa HIFK:lle, puolustuspään
otteissa oli kuitenkin aiempaa enemmän varmuutta, eikä omiin mennyt enää
kuin yksi maali varsinaisella peliajalla.

HPK:n pelaava kokoonpano varmistuu vasta aamuharjoitusten jälkeen sen
perusteella, mitä mieltä lääkärit ovat muutaman pelaajan kunnosta.

Borna Rendulic on vielä noin viikon sivussa. Teemu Rautiainen potee yhä
ylävartalovammaa, jossa mitään ei ole varsinaisesti rikki, mutta kipu
määrittää, milloin hän pystyy pelaamaan, Lehtonen kertoo.

- Jere Sallinen harjoitteli jo täysipainoisesti ja saattaa pelata tiistaina. Puolustajista kaikki ovat pelikuntoisia, mutta pakistoa on kierrätetty ihan tarkoituksella.

Pelicansin sairastupaa asuttavat yhä Vili Sopanen, Lee Goren, Joni Isomäki
ja Jarkko Immonen.

Seuraa Heitä

Tuomas Santavuori #11 |

Laitahyökkääjä

Pelicans-kasvatti Santavuori kuuluu niihin pelaajiin, joiden onnistumisten mukana HPK elää.

# |

Pärä palaa pitkästä aikaa Rinkelinmäelle. Vieläkö vanhat taidot ovat tallella?

» Lähetä palautetta toimitukselle