Kärpät matkustaa Lukon vieraaksi Raumalle

LIIGA / Ennakko
Saako Lukko avattua henkisen takalukkonsa vai poistuvatko raumalaiset kaukalosta jälleen synkät ilmeet naamallaan?
Kuva © Ilari Isotalo
Kautensa ailahtelevasti aloittanut Kärpät matkaa tiistaina vielä ilman voittoa olevan Lukon vieraaksi Raumalle.

Rauman tiistai-illassa kohtaavat kaksi kautensa alle odotusten aloittanutta joukkuetta. Kotijoukkue ei ole vielä neljän pelatun ottelun jälkeen onnistunut voittamaan kertaakaan. Vierailija Kärpillä sen sijaan on kasassa neljästä ottelusta ainoastaan yksi voitto.

Lukolla on alla raskas viikonloppu. Perjantaina raumalaiset hävisivät jyväskylässä JYPille lukemin 5-3.  Lauantaina oli KalPan vuoro ottaa Lukolta kolme pistettä samoin 5-3 lukemin, Lukon hukattua 0-3–johtonsa.

Kärpät puolestaan antoi myrskyvaroituksen potentiaalistaan kaatamalla Ässät viime keskiviikkona puhtaasti lukemin 6-0. Lauantaina kuitenkin lähes täpötäyden Raksilan edessä Kärpät taipui hyvän taistelun jälkeen Tapparalle lukemin 1-3.

Helpot virheet pois

– Puolustuksellisesti pitää saada yksityiskohtia vielä paremmalle mallille. Siellä niitä virheitä ja maaleja on tullut. Kyllä noiden meille tehtyjen maalien taakse on löytynyt selviä yksityiskohtaisia virheitä, totesi Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta.

Apua Kärppä-puolustukseen tuokin Lauantaina ensimmäistä kertaa oululaisten paidassa esiintynyt työsulkupakolainen Jason Demers. Mies ei varmasti ollut vielä lauantaina parhaimmillaan matkustelun ja vähäisten joukkueen mukana vedetyn harjoitusten määrän takia. Parannusta on siis mieheltä lupa odottaa.

Lukon saatava henkinen lukkonsa auki

Tällä hetkellä Lukolla on haastava paikka oman henkisen kanttinsa kanssa. Joukkueen pitää nyt unohtaa alla olevat tappiot ja pystyä keskittymään ainoastaan seuraavaan otteluunsa.

– Hyvää puurtamista meillä oli varsinkin JYPiä vastaan. Sitten kun Kuopiossa mentiin johtoasemaan, niin ehkä takaraivossa alkoi painaa aiemmat tappiot ja tuli pieni henkinen takalukko, Lukko-sentteri Juhani Jasu kertasi.

Tällä hetkellä Lukon pahin vastustaja onkin Lukko itse. Pystyykö raumalaiset voittamaan oman henkisen takalukkonsa ja ottamaan kauden avausvoittonsa tiistaina?

Kokoonpanot

Lukolta on yhä edelleen sivussa hyökkääjä Lauri Tukonen. Petri Vehanen palannee Lukko-maalille Simon Nielsenin pelattua lauantaina Kuopiossa.

Kärpiltä uusimpana tulokkaana sairaslistalla on Vladimir Eminger, joka ei lähde reissuun mukaan venähtäneen nivelsiteen vuoksi. Kokoonpanoon nousee Emingerin tilalle Ville Pokka. Maalilla aloittanee ailahtelevasti esiintyneen Tomi Karhusen korvaava Johan Backlund.

Seuraa Heitä

# |

Pystyykö lauantaina Kuopiossa kahdesti osunut Lukko-laituri jatkamaan samalla linjalla?

Filip Riska #24 |

Keskushyökkääjä

Lauantaina tehoin 0+2 esiintynyt Riska on ollut Lukon alkukauden yksi parhaimmista hyökkääjistä.

Jason Demers #55 |

Puolustaja

Pystyykö NHL-puolustaja johtamaan Kärppien alakertaa omalla esimerkillään?

Juha-Pekka Haataja #72 |

Laitahyökkääjä

Neljässä ottelussa viisi (2+3) tehopistettä saalistanut Haataja palaa entiseen kotihalliinsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle