Liigakärki kohtaa NHL-tähden

LIIGA / Ennakko
Juha Koiviston ja muiden SaiPa-pelaajien riesana on tällä kertaa Filppuloita kaksin kappalein.
Kuva © Miro Pesonen
SaiPa on vuosien saatossa ollut Jokereille usein hankala vastus, vaikka se onkin ollut sarjataulukossa kaukana helsinkiläisten takana. Tiistaina asetelma poikkeaa tavanomaisesta, sillä lappeenrantalaiset lähtevät pääkaupunkiin sarjakärkenä. Ylimääräistä mielenkiintoa otteluun tuo tuore jokerivahvistus Valtteri Filppula.

Kuntokäyrät

Jokerit kukisti perjantaina TPS:n kotihallissaan ylivoimaisen esityksen jälkeen. Voitto oli helsinkiläisjoukkueelle kauden ensimmäinen, sillä kahdessa ensimmäisessä ottelussaan se oli kärsinyt tappion.

SaiPa puolestaan avasi kautensa kolmella perättäisellä voitolla, mutta kärsi sitten nöyryyttävän 1–5-kotitappion Bluesille. Lauantaina lappeenrantalaiset kuitenkin taistelivat itsensä jälleen voittokantaan, kun Jokerien edellisiltana ryöpyttämä TPS kaatui Turussa 2–1.

Ratkaisun paikat

Jos Jokerit saa hyökkäyspelinsä kulkemaan samoilla oktaaneilla kuin perjantain avauserässä, sitä tuskin pysäyttää sarjakärjenkään puolustus. Mikäli taas kotijoukkue sortuu hieromaan kiekkoa omalla alueellaan liiaksi, on SaiPalla mahdollisuus iskeä kiekollisesti epävarmoihin puolustajiin.

Oman lisänsä kotijoukkueen hyökkäyspeliin tuo tuore NHL-vahvistus Valtteri Filppula, joka palaa jokeripaitaan ensimmäistä kertaa sitten edellisen työsulkukauden päättymisen. Nuorempi Filppula tuo joukkueeseen paitsi huiman määrän taitoa maailman huipulta, myös esimerkillistä työntekoa ja johtajuutta.

Kokoonpanot

Kummankin joukkueen sairastuvalla on ruuhkaa. SaiPalta sivussa ovat puolustajat Per Savilahti-Nagander ja Samuli Piipponen sekä hyökkääjät Ville Hämäläinen, Mark Lee, Tomi Leivo, Ville Paalanen ja Joni Suutari. Lisäksi Brian Salcido liittyy joukkueeseen vasta lokakuussa.

Kotijoukkueen riveistä loukkaantuneina ovat edelleen puolustaja Antti-Jussi Niemi sekä hyökkääjät Ben Eaves, Nichlas Hardt, Tomi Mäki ja Teemu Henritius. Riku Hahlin pelaaminen on epävarmaa. Lisäksi Jarkko Ruutu kärsii pelikieltonsa neljännen ja viimeisen osan tiistaina, Semir Ben-Amor sekä valmentajat Tomi Lämsä ja Tomek Valtonen ovat sivussa kurinpidollisista syistä vielä pidempään.

Kotijoukkueen kokoonpanossa Valtteri Filppula hyppää isoveljensä Ilarin ja Steve Mosesin seuraksi ykkösketjuun, mikä pudottaa Joonas Raskin hierarkiassa alemmas. Perjantaina TPS:ää kolmen maalin verran kurittanut nelosketju Matti LambergHenri HeinoSaku Salminen jatkanee samassa koostumuksessa.

Jani Nieminen ja Eero Kilpeläinen onnistuivat kumpikin TPS:ää vastaan mainiosti, joten molemmat saanevat jatkaa joukkueensa maalin suulla.

Seuraa Heitä

Valtteri Filppula #51 | Genève-Servette

Keskushyökkääjä

Filppula on kiistatta yksi tämän hetken kirkkaimmista suomalaistähdistä NHL:ssä. Monipuoliselta, tunnolliselta ja taitavalta hyökkääjältä on lupa odottaa heti kauden ensimmäisessä ottelussaan paljon.

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Jättikokoisen hyökkääjän läpimurto jäi Jokereissa aikanaan tekemättä. Parin hyvän Mestis-kauden jälkeen hän on näyttämässä Lappeenrannassa, että liikekin riittää jo liigatasolle.

Markus Nordlund #40 | Krefeld

Puolustaja

Eurajokelainen hassutteli perjantaina entistä seuraansa TPS:ää vastaan yhden alkukauden komeimmista maaleista. Kun "Maston" itseluottamus on kunnossa, maalivahdit saavat olla varuillaan.

Jere Pulli #29 |

Puolustaja

Puolustaja on kerännyt tilastoihin joukkueen voitoista huolimatta miinusmerkkisen teholukeman. Pullin Twitter-viestien mukaan osa miinuksista on merkitty aivan väärille pelaajille.

» Lähetä palautetta toimitukselle