Jyväskylässä vietetään vastakohtien iltaa

LIIGA / Ennakko
Tuomas Tarkin otteet ovat avainasemassa, kun pisteiden kohtaloa ratkotaan.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Lauantaina Jyväskylän Hippoksella kohtaavat varmoiksi menestyjiksi povatut JYP ja Jokerit. Sekä vieras- että kotijoukkueen otteiden yllä leijuu kuitenkin suuria kysymysmerkkejä. Jokerit on ollut tuloksellisesti yksi suurimpia pettymyksiä, kun taas JYPin peli-ilme ei ole aiheuttanut juurikaan hurraa-huutoja.

JYP lähtee otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Yhteensä Keski-Suomen ylpeys on onnistunut keräämään neljästä ottelustaan 9 pistettä, jotka oikeuttaa kakkossijaan tällä hetkellä.

Vierasjoukkueen alkukausi ei ole ollut tuloksellisesti odotusten mukainen. Neljästä ottelustaan Jokerit on onnistunut napsimaan viisi pistettä. Ainoa täysi pistepotti on tarttunut mukaan Jokerien piestyä paikallisvastustaja HIFK:n.

Vieraiden tähdet herää, vai kotijoukkueen ehjä kokonaisuus?

JYPin peli on ollut alkukaudella vielä melko hukassa. Uusi kiekollinen pelitapa on aiheuttanut ongelmia etäisyyksien kanssa. Lisäksi JYPiä vastaan on pelattu kovaa karvauspeliä, joka on tuottanut suuria ongelmia avaussyötön saamisessa järkeväksi. Yhden ottelun sisällä on saatettu myös nähdä todella suurta ailahtelevuutta joukkueen otteissa, eikä tällä kaudella ole nähty vielä yhtäkään kokonaista ehyttä ottelua.

Joukkueen otteissa on kuitenkin nähty orastavaa valoa. Tiistaina Ilvestä vastaan viimeiset kymmenen minuuttia oli todella kovaa tykitystä, joka siivitti JYPin hurjaan nousuun ja lopulta 4-3-voittoon. Perjantaina Blues kaatui Espoossa 1-4-lukemin. JYP paukutti kolme maalia jo ensimmäisessä erässä, eikä Blues saanut missään vaiheessa todellista kiriä aikaan.

Yhdeksi iskun paikaksi kotijoukkueelle saattaa muodostua joukkueen onnistumiset leveällä rintamalla. Eric Perrinin ja Jani Tuppuraisen takaa joukkueen kultakypäräksi onkin noussut Max Wärn.

Vaikka tulokset eivät Jokereilla ole olleet toivotunlaisia, pelillinen ilme on ollut pirteä. Otteluita on hallittu ajoittain jopa suvereenisti, mutta maalinteossa on ollut suuria ongelmia. Vain kaksi maalia tasakentällisin neljään otteluun on aivan liian vähän. Viime kauden loukkaantumisista yhä toipuva Janne Lahti ei ole päässyt vielä totutulle tasolleen. Toinen puhdas maalintekijä Steve Moses puolestaan ei ole löytänyt yhteistä säveltä Juhani Tyrväisen kanssa, jonka rooli ei ole mestaruutta tavoittelevan joukkueen kakkosketjussa. Narrinuttujen puolustus on pelannut materiaalin nähden odotetulla tasolla ja Eero Kilpeläistä paikkaamaan hankittu Leland Irving on ollut erinomainen.

Koeajalleen jatkoa saanut Philip DeSimone on onnistunut keräämään vasta yhden syöttöpisteen pelaamissaan otteluissaan. Lisäksi rapakon tuolla puolen ihastuttanutta Teuvo Teräväistäkään ei vielä kuulu takaisin Stadin kirkkaisiin valoihin. Ei olisikaan ihme, jos Jokerit joutuu vielä sentterimarkkinoille.

Kevyt kierrätys vai tuttu miehistö avain onneen?

JYPin kokoonpanoon kohdistuu kysymysmerkkejä. JYPin johtotähtien Perrinin ja Tuppuraisen vierellä on nähty suurta kierrätystä. Perjantaina vuoron johtotähtien vierellä sai Markus Poukkula, kun Antti Jaatinen ja Markus Nenonen eivät onnistuneet vakiinnuttamaan paikkaansa ykkösketjussa. Try-outilla seurajohdon vakuuttanut Poukkula saikin heti maalitilin auki ja näytti ansaitsevansa paikkansa tulosyksikössä.

Kotijoukkueen laaja rosteri mahdollistaa myös pelaajien kierrättämisen ja sitä alkukaudesta on myös nähty. Puolustuspään johtaja Mikko Luoma oli sivussa perjantaina Espoossa saatuaan kolhun tiistaisessa Ilves-matsissa. Luoman lisäksi Jonne Virtanen ja Jari Jääskeläinen ovat varmasti sivussa kokoonpanosta, Virtasen paluu tapahtunee ensi viikolla. Tuomas Tarkki koppailee kiekkoja maalin suulla.

Jokerien sairaslistalta löytyy ainoastaan Eero Kilpeläinen ja Joonas Korpisalo. Teuvo Teräväinen viilettää vielä ensi viikkoon asti Chicagossa. Joukkue lähteekin todennäköisesti otteluun jo tutuksi tulleella miehistöllä. Leland Irving on veräjän vartijana.

Seuraa Heitä

Teemu Eronen #42 | JYP

Puolustaja

Pelaa itselleen KHL-sopimusta. Ollut ylivoimalla joukkueen ykköspyssy.

Matias Myttynen #65 |

Keskushyökkääjä

Myttynen teki perjantaina Espoossa tehot 1+1. Onnistuuko nuori sentteri pitämään tasoa yllä, vai jatkuuko jo tutuksi tulleet ailahtelevat otteet?

Markus Poukkula # | Wild Wings

Laitahyökkääjä

Oli jo try-outin aikana JYPin parhaimmistoa. Yhden ottelun katsomokomennuksen jälkeen palasi ykkösketjuun ja teki maalin.

Jarkko Ruutu #25 |

Laitahyökkääjä

Saanut aina tunteet kuohahtamaan Hippoksen hornankattilassa kovilla taklauksillaan ja sukelteluillaan. Millainen Ruutu nähdään lauantaina Hippoksella?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Max Wärn 2 2 4
2.Ossi Louhivaara 0 4 4
3.Markus Nenonen 3 1 4
4.Jyrki Välivaara 2 2 4
5.Ramzi Abid 1 2 3
Jokerit M S P
1.Teemu Eronen 1 3 4
2.Nichlas Hardt 0 3 3
3.Riku Hahl 2 1 3
4.Jere Karalahti 0 2 2
5.Juhani Tyrväinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle