Pallokerho sarjakärjen kimppuun

LIIGA / Ennakko
JYP saa lauantai-iltana vieraita Hämeestä, kun HPK saapuu Hippokselle joukkueiden tämän kauden avauskohtaamiseen. Nähtäväksi jää, jatkuuko Hippoksen taika edelleen , vai pystyykö vierasjoukkue ryöstämään ensimmäisenä keski-suomalaisten voittamattoman linnakkeen?

Kuntokäyrät

Hurrikaani on jälleen voimistunut ja taannoisen HIFK-vierastappion jälkeen jyväskyläläiset rynnivät nyt neljän ottelun voittoputkessa. Noissa otteluissa vastustajat ovat saaneet yhteensä neljä kertaa kiekon JYPin maaliin. Torstainen suoritus Oulussa oli jälleen vakuuttavaa pelaamista ja sarjapisteet lähtivät mukaan ansaitusti.

Hurrikaanipaitojen paketti toimii puolustuspäässä ja joukkue päästää vähemmän maaleja kuin monet jalkapallojoukkueet. Neljässätoista ottelussa JYPin maaliin on tehty ainoastaan seitsemäntoista maalia, joka tarkoittaa vain vähän päälle yhden päästetyn maalin keskiarvoa. Hyökkäyspäästäkin tarvittavia tehoja löytyy ja näin ollen JYP on erittäin vaikeasti kaadettavissa.


JYP ja HPK väänsivät viime kaudellakin tasaisesti.
Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

JYPin laskuvireelle ei näytä löytyvän puoltavia seikkoja. Joukkue suorittaa illasta toiseen hyytävällä ammattivarmuudella, mutta myös tunteikkaasti ja uhrautuen.

HPK hävisi torstaina kotikolossaan Rauman Lukolle ja näin ollen pallokerholaisten neljän ottelun voittoputki tukittiin. Kerho on pelannut kuitenkin pirteän syksyn ja joukkue miehittää sarjataulukossa viidettä sijaa.

HPK on takonut edellisessä viidessä ottelussa kaksikymmentä maalia, joista kuusi paukutettiin Helsingin IFK:n verkkoon. Maalintekotaitoa joukkueesta siis löytyy. Tappiollisessa Lukko-ottelussakin Kerho teki neljä osumaa. Joukkueen ongelmana onkin maalinteon sijaan enemmän oman pään puhtaanapito. Sinänsä mitään valtavia määriä kiekkoja ei ole HPK:n verkkoon pöllytelty, mutta puolustuspeli on ajoittain hapuilevaa.

Ratkaisun paikat

HPK pelaa vieraissa tarkempaa ja vähämaalisempaa peliä kuin kotijäällään. Vain kahdesti varsinaisella peliajalla vieraissa hävinnyt Kerho on nyt kuitenkin kenties tämän kauden kovimman haasteen edessä. Hippokselta on viety tänä syksynä mukaan vain yksi ainoa piste. HPK:n vahvuus on kuitenkin se, että ratkaisijoita löytyy myös ykkösketjun ulkopuolelta ja välillä hyvin odottamattomiltakin tahoilta kolmos- ja nelosketjuista. Muunmuassa Arsi Piispanen pelasi torstaina mainion ottelun. Jyrki Louhi teki paluun oranssipaitojen riveihin ja miehen panoksen odotetaan kasvavan ottelu ottelulta. Työntekijänä tunnetun Louhen hyviä otteita tarvitaan jo heti Hippoksella. Lisäksi myös hämeenlinnalaisten ykkösketjun on parannettava kokonaisuutena torstai-illan ottelusta.

Ratkaisun paikkoina JYPin kotiotteluissa on tällä kaudella pidetty jo monta kertaa sitä, onnistuuko vastustaja jotenkin avaamaan mustapaitojen punoman solmun. Samaa mantraa ei pitäisi aina toistella, mutta kun fakta vain on se, että JYPin voittaa Hippoksella vain keksimällä keinot murtaa tuo puolustusmuuri. Lukon ja Jokereiden taitavat yksilöt eivät ole olleet tarpeeksi ovelia tähän, mutta ehkäpä HPK:n ennakkoluuloton pelaaminen ja kova työnteko voisivat olla juuri tarvittava keino voittoon.

JYPin hyökkäysosastolta löytyy voimaa ja tehoa. Eric Perrin ja Jani Tuppurainen ovat olleet kovassa vireessä. Ratkaisijoita löytyy kuitenkin kokoonpanosta jokaisesta ketjusta. Veräjänvartija Lassilan pelatessa nappiottelun, maalinteon tuskaa voivat kuitenkin tuntea myös isännät.

Jyväskylässä myös erikoistilannepelaaminen on vierasjoukkueen kannalta tärkeässä roolissa. Mahdollisilla ylivoimilla tulisi iskeä maaleja. Alivoiman taas pitäisi varjella omaa maalia takaiskuilta viimeiseen mieheen saakka. Alivoima oli Kerholla kunnossa ainakin torstaina Lukkoa vastaan.

Kokoonpanot

JYPin kokoonpanosta poissa on edelleen Miika Lahti. Tiistain kierroksella itseään loukannut Olli Malmivaara ei pelannut torstaina Kärppiä vastaan ja pelaaminen on nytkin epävarmaa. Paikkaajana toiminee torstain tapaan Mikko Viitanen.

Hämeenlinnan leirissä tilanne on kinkkisempi. Loukkaantuneena on ainakin nelosketjussa mainioita otteita esittänyt Tuukka Pulliainen.
HIFK-ottelussa iskun päähänsä saaneen hyökkääjä Miikka Männikön pelaaminen on epävarmaa, kuten myös puolustuspään Tuukka Mäkelän.

Loukkaantumistilannetta helpottamaan HPK vuokrasi Kajaanin Hokissa alkukauden pelanneen Aatu Hämäläisen. Hämäläinen pelaa oranssipaidoissa maajoukkuetaukoon asti.

Teemu Lassila pelannee JYPiä vastaan, vaikka torstaina ei ollutkaan ihan paras päivä. JYPin pelaavaa maalivahtia kannattaa seurata lauantaina päivitettävistä kokoonpanoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle