JYPin kotitaika pysyi rikkoutumattomana

LIIGA / Raportti
JYPin ja HPK:n kohtaaminen lauantai-iltana Jyväskylässä tarjosi katsojille hyvän jääkiekko-ottelun. Erikoisesta avauserästä toivuttuaan isännät näyttivät miksi he johtavat sarjaa ja nappasivat itselleen kolme pistettä sekä kahdeksannen perättäisen kotivoittonsa.

JYP aloitti pelin todella energisesti. Se hallitsi avauserää suorastaan suvereenisti ja esitti lähes kauden parasta kiekkoaan kotiyleisölle. Joukkue pystyi luomaan useita hienoja maalintekopaikkoja, mutta HPK-maalilla pelannutta Teemu Lassilaa eivät hurrikaanit pystyneet yllättämään. Muun muassa Antti Virtanen pääsi muutaman minuutin pelin jälkeen läpiajoon, mutta Lassila pilasi Virtasen yrityksen hienolla hanskakäden torjunnallaan.

Sitten sattui jyväskyläläisten maalinsuuta vartioineelle Joni Myllykoskelle virhe. Pelikello pysähtyi aikaan 17:23, kun Niko Nieminen pääsi yllättämään Myllykosken harmittoman näköisellä laukauksella, joka lirui Myllykosken patjojen välistä maaliin. Näin hämeenlinnalaiset ottelussa 0-1-johtoon.

Erän loppuun isännät ottivat vielä kaksi rangaistusta peräkkäin. Enempää ei maaleja kuitenkaan nähty ja HPK:n johdossa siirryttiin erätauolle.

– Kyllähän ensimmäinen erä, maalin tekemistä lukuun ottamatta, näytti yhdeltä kauden parhaista eristä, kehaisi JYPin pääkäskijä Risto Dufva.

JYP sai maalihanat auki

Toisen erän alku oli HPK:n etsikkoaikaa. Ritaripaidat pääsivät aloittamaan erän kahden miehen ylivoimalla, jota jäi jäljelle puolitoista minuuttia avauserästä. JYP kuitenkin onnistui tappamaan jäähyt ja näin peliä päästiin jatkamaan tasalukuisina.

Hieman ennen erän puoltaväliä Jani Tuppurainen tarjoilee Harri Pesoselle tuhannen taalan maalintekopaikan. Tuppurainen antaa syötön suoraan b-pisteiden väliin maalintekosektorille, josta Pesonen pääsee laukomaan, mutta turhaan.

Erän puolessa välissä JYP onnistuu ohittamaan vakuuttavia otteita HPK-maalilla esittäneen Teemu Lassilan. Ossi Louhivaara laukoi kohti vastustajan maalia ja hieman onnekkaastikin kiekko pomppi HPK-pakki Aleksi Holmbergin luistimesta maaliin.

Päätöserässä nähtiin ottelun komein maali. Hippoksen lemmikki Sami Vatanen virittää pyssynsä täyteen iskuun ja lataa sydämensä kyllyydestä kiekon ohi Lassilan. Näin kotijoukkue 2-1-johtoon. Erän viimeisellä minuutilla Antti Pihlström pääsee tiputtamaan pienehkön apinan selästään tehtailemalla JYPin kolmannen maalin tyhjiin.


Voittomaalin ampunut Vatanen elementissään.

”Sillä meillä oli hetkemme”

HPK-luotsi Harri Rindell oli syystäkin pettynyt, sillä tappio on aina tappio. Näin mies kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa illan taistoa ja omiensa otteita.

– Kyllähän JYP vei tätä peliä pääsääntöisesti, mutta meilläkin oli omat hetkemme tässä pelissä, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään. Yllättävän paljon tehtiin sellaisia virheitä, joita ei ole paljon näkynyt. Vähän jäin enemmän kaipaamaan meidän joukkueelta.

Kotijoukkueen leirissä tunnelmat olivat luonnollisesti toisenlaiset.

– Olen aika tyytyväinen HPK:n ensimmäisen maalin jälkeiseen hoitamiseen. Viimeisessä erässä pystyttiin puristamaan, koska ei se ole kotona helppoa. Jokainen haluaa voittaa kotona ja antaa sen elämyksen joukkueelle. Siinä onnistuttiin tänään. On kyllä äärimmäisen hyvä mieli, analysoi Risto Dufva.

» Lähetä palautetta toimitukselle