Pölyn laskeutuessa

LIIGA / Ennakko
Tiistain Jokerit-IFK -ottelun jälkipuinnin ollessa vielä osittain kesken, ja adrenaliininkatkun vielä hälvetessä Areenan käytäviltä käydään Ilmalassa jo pelaamaan Sm-liigan runkosarjan seuraavaa koitosta, kun JYP Jyväskylästä saapuu Jokereiden vieraaksi.

Helsingin kuuma paikalliskamppailu päättyi skandaalinkäryisissä tunnelmissa ja härdelli jatkui vielä kaukalon ulkopuolellakin, kun Alpo Suhonen ja Raimo Summanen ottivat kiivaasti yhteen verbaalimiekkailun keinoin. Tiistain eri episodit on nyt punnittu Hannu Jortikan ja kumppanien toimesta kurinpitotuomioistuimessa, mutta loppuun asti koko jupakkaa ei vielä olla varmastikaan saatettu. Koko sirkuksen keskipiste on valitettavasti siirtymässä pois Tuomo Ruudusta, jonka kausi on loukkaantumisen takia ohitse.

Kaiken tämän keskellä Jokereiden pitäisi siis keskittyä kohtaamaan syksyn positiivisin yllätysjoukkue JYP, joka on aina nälkäinen ja on tällä kaudella tavannut saalistaa riemukkaita päänahkoja vieraskaukalossa. Jyväskyläläisten vauhdikkain draivi on hieman hiipunut lokakuun lopusta itsenäisyyspäivään kestäneestä pisteputkesta, mutta joukkue on edelleen sarjassa mukavasti viidentenä pienoisella hajuraolla seuraavana tuleviin IFK:hon ja Tapparaan.

Parrasvaloissa tilaa

Jokereille ottelu on jo kovin mones pitkän rupeaman sisään. Kotijoukkueelle illan kiekottelu on jo kuudes ottelu yhdeksässä päivässä. Väsyn voi siis olettaa painavan pohkeissa. Jokerit lähtee otteluun myös pahasti vajaamiehisenä, kun Toni Sihvonen, Tomi Mäki ja puolustuksen johtajahahmo Antti-Jussi Niemi ovat pelikieltojen vuoksi sivussa. Hyökkäyksestä uupuvat lisäksi Timo Vertala ja Sean Bergenheim loukkaantumisten vuoksi. Terran Sandwith on myyty ja Olli Malmivaaran tilanteesta ei ole tietoa. Malmivaara ei ilmeisesti ole mahtunut pelaavaan kokoonpanoon viime peleissä.

Loukkaantumiset ja pelikiellot antavat nyt joillekin jokeripelaajille mahdollisuuden nostaa omia osakkeitaan ja nousta etulinjaan. Teemu Laineella voisi nyt olla elämänsä tilaisuus lyödä itsensä lopullisesti läpi. Laine on tällä kaudella jo pelannut tasaisen hyvin ja varmasti. Nyt olisi jälleen Laineella aika pistää verkot tötterölleen.

Mikäli kukaan muu ei tee mitään, niin Ville Peltonen tekee. Narripakan ekstrajokeri osoitti jälleen tiistaina, mikseivät mitkään ylisanat ole kapteenista liiaksi sanottu. Otteluiden ratkomiseen yksin kykenevä Peltonen niittasi yhden kauden komeimmista maaleista IFK:n Dave Stathoksen selän taakse höpötettyään ensin tähtipakki Marek Zidlickyä niinsanotusti sata-nolla.

JYPin pieni suuri mies Antti Virtanen kaatoi tiistaina Turun Palloseuran Hippoksella tekemällä maalin ja syöttämällä kahdesti JYPin voittaessa 3-2. Virtanen muodostaa yhdessä kahden muun nuoren, Jarkko Immosen ja Tuomas Pihlmanin, kanssa Jypin tämän hetken tehokkaimman ketjun. Toisen tehoketjun primus motor on myös pieni suuri mies, Jokereissakin pelannut Eric Perrin, joka ennen joulutaukoa kävi jo pistepörssin kärjessäkin. Parasta liigakauttaan pelaava Perrin ruokkii liigan maalipörssiä johtavaa Tomas Chlubnaa.

Puolustuksen ehdoilla?

Jokerit on uusinut ilmettään merkittävästi alkutalven synkimpiin hetkiin nähden. Areenan jäällä alkaa tapahtumaan jo jotain sellaistakin, jonka katseleminen poikkeaa värikkyydessään teksti-tv:n tulosseurannasta. Taklauspeliä on alkanut esiintyä kiitettävässä määrin ja joukkue on yleisesti saanut lisää virtaa.

Palaako Jokerit kuitenkin tänään syksyn tylsään tehojunnaukseen, kun joukkue on kovasta pelimäärästä rasittunut, poissaoloista kärsivä ja se pelaa suurennuslasin alla tiistain tapahtumien takia? Antti-Jussi Niemen puuttuminen lohkaisee tosin ison osan puolustuskyvystä. Jokereiden maalilla avannee Markus Helanen, sillä Kari Lehtosen voi olettaa olevan vähitellen jo hieman puhki pelitahdista.

Vierailija JYPin puolustuksessa on pari arvoituksellista nimeä, joiden päivittäistä tasoa ei aina voi ennustaa. Ulkomaalaisvahvistus Angel Nikolov ja Pekka Poikolainen ovat näitä miehiä. Jyri Marttisen ollessa vielä loukkaantunut voi Jani-Matti Loikalan kaltaisille luottopakeille odottaa hikistä iltapuhdetta JYPin peräpäässä.

Jyväskyläläisten vieraspelaamista on arvosteltu tällä kaudella joillakin paikkakunnilla ylivarovaisen tylsäksi peruuttelemiseksi. JYPillä on edessään tiukka rupeama, sillä Jokerit-ottelun jälkeen se kohtaa vielä tällä viikolla HPK:n ja Kärpät. Toivoa sopii, että kaukalossa ei tänään kohtaa väsynyt kotijoukkue ja tasapelipistettä hakeva vierasjoukkue. Molemmilla joukkueilla on täydet mahdollisuudet voittoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle