Hämeenlinnan kiekko-illassa sarjakärjen nahka metsästettävänä

LIIGA / Ennakko
HPK:n lauantai-illan vieraaksi saapuu sarjan johdossa porskuttava HIFK. Kautensa vahvasti aloittanut helsinkiläisjoukkue ei ole vielä kuluvan lokakuun aikana tappioita kärsinyt. Vähäisten yleisömäärien kanssa alkukaudesta tuskaillut isäntäryhmä varmasti toivookin, että punaiset pedot herättäisivät hämeenlinnalaiset kiekkoystävät.

Kuntokäyrät

Pallokerhon kausi on käynnistynyt ailahtelevaisissa merkeissä. Muutaman ottelun pituiset tappio- ja voittoputket ovat vuorotelleet isäntien ottelukalenterissa. Välillä joukkueen otteet kaukalossa ovat roimasti ailahdelleet jopa yksittäisen pelin aikana. Viikko sitten HPK romahti Ilvestä vastaan kolmannessa erässä. Tupsukorvat tehtailivat kuusi maalia viimeisessä erässä ja voittivat pelin 6-4.

Tällä hetkellä oranssinutuilla on alla kaksi peräkkäistä voittoa. Torstaina hämeenlinnalaiset kävivät Lahdessa pöllyttämässä Pelicansin sulkia maalein 4-2. Voiton myötä joukkue nousi takaisin suoran pudotuspeliviivan yläpuolelle, viidenneksi. Edellisessä kotiottelussaan HPK oli niukasti Kärppiä parempi pelin viimeisellä minuutilla syntyneen maalin turvin.

Illan vierailijat ovat aloittaneet kautensa väkevästi. HIFK on sarjan kärjessä ja alla on viisi peräkkäistä voittoa. Kuluvan lokakuun aikana helsinkiläisryhmä ei ole toistaiseksi kärsinyt yhtään tappioita.

Tappioitta helsinkiläiset ovat myöskin pelanneet kotikentällään. Vieraskentillä luistin ei ole kuitenkaan kulkenut yhtä sulavasti. Punapaidat on yhdeksänneksi paras vierasjoukkue ja plakkarissa on vasta kaksi vierasvoittoa.

HIFK on pelannut kolme edellistä otteluaan kotiluolassaan. Takana on muun muassa vähämaaliset ja voittoisat taistot niin liigan kärkijoukkueisiin lukeutuvaa JYPiä kuin myös paikallisvastustaja Bluesia vastaan.

Ratkaisun paikat

HIFK on tehnyt eniten maaleja tällä kaudella. Tosin vieraskaukaloissa joukkue ei ole ollut yhtä tehokas kuin kotonaan. Joukkueelta löytyy laajalta rintamalta ratkaisuvoimaa. Kuvaavaa onkin, että vaikka punapaitojen pisterohmut Ville Peltonen, Mikael Granlund ja Teemu Ramstedt ovat olleet hieman pimennossa viime peleissä niin maalintekovastuuta on ottanut HIFK:n kakkosketju Petteri Wirtasen johdolla. Peltonen ja Jerry Ahtola ovat molemmat liigan viiden parhaimman maalintekijän joukossa.


HIFK on toistaiseksi pelannut tappiottoman lokakuun, vaikka joukkueen henkinen johtaja Ville Peltonen onkin ollut yllättävän pimennossa viime peleissä.
Daniel Cfir Levi - www.daniellevi.fi

HPK:n puolustuspelaamisen on onnistuttava, mikäli isännät aikoo pisteistä tänään taistella. Edellisissä otteluissa nähtyihin pelitason ailahteluihin ei ole HIFK:n tasoista joukkuetta vastaan varaa. Kotijoukkueen maalivahti Teemu Lassilalta vaaditaan loistoesitystä. Jäähyjäkin olisi syytä välttää, sillä vastustajan ylivoima on tuottanut tehokkaasti tulosta.

HPK on HIFK:n tavoin latonut ahkerasti kiekkoja maalin perukoille. Pallokerholtakin löytyy ihan kelvollisessa määrin laajuutta maalintekorintamalla. Ville Viitaluoma ja Juuso Puustinen muodostavat toimivan tutkaparin, latvialaisvahvistukset saivat muutaman ottelun kestäneen hiljaiselon jälkeen viime pelissä taas pelijuonesta kiinni ja kolmosketjussa Antti Roppo on viimeistellyt häkin jokaisessa kolmessa edellisessä pelissä.

Tehokkaasti on isäntien hyökkäyspelaamisen onnistuttavakin, sillä helsinkiläisten puolustuspelaaminen on toiminut hyvin edellisissä otteluissa. Kahdessa viime ottelussa vastustaja on vain kerran pystynyt latomaan kiekon HIFK:n maalin perukoille. Vierailijoiden maalin suulla Juuso Riksman on löytänyt myös mainion pelivireen alkukauden epävarmojen esitysten jälkeen. Tosin miehen pelaaminen illan ottelussa on epävarmaa, mutta kakkosvahti Jan Lundell on tarvittaessa kelpo tuuraaja.

Kokoonpanot

HPK:lta sivussa ovat puolustajat Tuukka Mäkelä ja Joni Haverinen sekä hyökkääjät Jyrki Louhi ja Toni Häppölä. Kakkosmaalivahti Juha Metsolan joukkue lainasi kahden ottelun ajaksi LeKiin.

HIFK:n Ilari Melart on kahden ottelun pelikiellossa tapeltuaan edellisessä pelissään Bluesin Jere Karalahden kanssa.

Samaisessa ottelussa helsinkiläisten ykkösvahti Riksman tuli voittomaalikilpailussa Roope Rannan yliajamaksi ja miehen pelikunto on arvoitus.

Loukkaantuneina HIFK:lta ovat varmuudella Juha-Pekka Haataja, Joni Töykkälä ja Niko Piiparinen. Mikko Kousa ja Turo Järvinen saattavat jo pelata illalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle