HIFK:lle kolmas perättäinen kotivoitto

LIIGA / Raportti
HIFK otti kauden toisen voittonsa HPK:sta torstai-iltana ja vankisti näin asemiaan liigan kärkikolmikossa. Ottelun kulmakiviksi muodostuivat HIFK:n vahva erikoistilannepelaaminen ja HPK:n tehoton viimeistely. Isäntien voittolukemat olivat lopulta 3-1 (1-0, 1-0, 1-1).

Kovan otteluruuhkan keskellä painivat joukkueet heräsivät pelaamaan hitaanlaisesti, mutta pelin edetessä kotijoukkue pääsi yhä vahvemmin niskan päälle. HPK:n kavennusmaali reilut viisi minuuttia ennen loppua ei ajanut HIFK:ta paniikkiin, vaan punanutut taistelivat Ville Peltosen rangaistuslaukausmaalin myötä tärkeät pisteet kotiin.

Illan ottelussa 500 SM-liigaottelun rajapyykin rikkonut HIFK-luotsi Kari Jalonen kiitteli joukkuettaan hyvästä esityksestä.

-Monesti näissä juhlamatseissa käy köpelösti, mutta tänään keskityttiin olennaiseen. Täytyy olla tyytyväinen joukkueen panokseen, kolmas erä oli tänään meidän vahvin esityksemme, juhlakalu kommentoi ottelun jälkeen.

-Loppukiri oli suhteellisen hyvä, mutta kyllä HIFK oli tänään erikoistilannepelaamisessa monta askelta meitä edellä. Paremmalla viimeistelyllä olisi voitu saada jotain mukaan, mutta kyllä kotijoukkue ansaitsi tänään pisteet, HPK:n valmentaja Harri Rindell puolestaan totesi.


Ville Peltonen kasvatti jälleen maalisaldoaan
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

HIFK rankaisi ylivoimalla

Ottelun avauserässä vierailla oli useita tilaisuuksia siirtyä johtoon HIFK:n puolustuspään virheiden myötä. Kiekonmenetykset omassa päässä ja vastustajan siniviivalla osoittivat jälleen kotijoukkueen haavoittuvuuden, mutta tällä kertaa HPK:n heikko viimeistely ja Juuso Riksmanin torjunnat estivät vieraita siirtymästä johtoon.

Avausmaali nähtiin hieman erän puolenvälin jälkeen, kun HPK:n Miikka Männikkö oli kärsimässä kahden minuutin rangaistusta. HIFK ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan laitahyökkäjä Juha-Pekka Haataja siirsi isännät johtoon maalin edestä Lennart Petrellin ja Teemu Ramstedtin esityöstä.

Toisen erän alussa vierailla oli jälleen etsikkoaikansa HIFK:n kahden perättäisen jäähyn myötä, mutta HPK ei saanut kahden miehen ylivoimalla juuri mitään aikaan.

-Viidellä viittä vastaan pelaamisessa ja maalipaikoissa olimme jopa edellä, mutta kahden miehen ylivoimalla saimme rakennettua vain kolme tekopaikkaa. Uusien miesten täytyy kasvaa, ei sen taakse voi mennä että miehiä puuttui, Rindell ihmetteli viitaten kultakypärä Ville Viitaluoman poissaoloon.

Peltonen katkaisi Kerhon kirin

Toisen erän puolivälissä nähtiin keskustelua herättänyt tilanne, jossa vieraiden Janne Kolehmainen taklasi Ari Vallinia kyynärpää korkealla. Tilanteesta vimmastunut Vallin ryntäsi Kolehmaisen perään, ja seuranneesta kahakasta molemmille tuomittiin käytösrangaistukset. Vallin sai tämän lisäksi vielä kakkosen, mikä herätti voimakkaan reaktion niin HIFK:n pelaajissa kuin myös siihen saakka suhteellisen hiljaisessa kotiyleisössä.

HIFK onnistui kanavoimaan latauksensa oikein, sillä alivoimasta selvittyään kotijoukkue pääsi hakemaan lisämaaleja HPK:n joukkuerangaistuksen myötä. Ratkaisijan asemaan nousi pirteästi pelannut Haataja, joka pääsi laukomaan neliön keskeltä Mikael Granlundin nappisyötöstä illan toisen osumansa.

Viisi minuuttia ennen loppua vieraat onnistuivat lopulta kuin varkain kaventamaan pelin, kun Lauri Kärmeniemi pujotti kiekon pienestä kulmasta ohi Riksmanin. Tämän jälkeen Kerho lisäsi höyryä ja haki tosissaan tasoitusmaalia painamalla pelin HIFK-päätyyn.

Kiri katkesi kuitenkin kolme minuuttia ennen loppua, kun HPK-puolustus koukki läpiajoon päässeen Ville Peltosen kumoon. Seuranneesta rangaistuslaukauksesta Peltonen iski loppulukemat 3-1 ohi ottelussa peräti 47 kertaa torjuneen Teemu Lassilan.

Lopputulos tarkoitti sitä, että HIFK:n paikalliskilpailija Jokerit nousi HPK:n kanssa tasapisteisiin sarjan neljännelle sijalle. Pistejahti jatkuu lauantaina, jolloin HPK saa vieraakseen Bluesin. HIFK:lla puolestaan on edessään kauan odotettu ulkoilmaottelu Olympiastadionilla Jokereita vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle