Jatkuvatko maalijuhlat?

LIIGA / Ennakko
SM-liigan härkäviikot jatkuvat Helsingissä torstaina, kun HIFK saa vastaansa HPK:n. Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella runsasmaalisia, mutta ajankohta antaa odottaa nyt muuta.

Kuntokäyrät

HIFK palasi tiistaina suorien voittojen kantaan, kun se kaatoi SaiPan kotonaan maalein 4-1. Joukkueen viimeaikaiset pelit ovat sujuneet muuten ailahtelevasti. Tammikuun tasauksesta oli saaliina Jokereilta yksi selvä tappio ja kotona kaksi pistettä voittomaalikisassa.

HPK:n pelissä on viime viikkoina tökkinyt maalinteko. Joukkue on voittanut vain yhden ottelun viidestä viimeisestään, tosin siinä kaatui sarjakärki JYP komeasti 4-1. Yhteensä viiden ottelun tehtyjen maalien saldo on vain kuusi osumaa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja kaikki ottelut ovat menneet kotijoukkueille. Sarjassa ottelun enemmän pelannut ja neljäntenä oleva HPK on kolmosta HIFK:ta jäljessä 11 pistettä, joten mikäli hämeenlinnalaiset mielivät vielä kohentaa asemiaan taulukossa, tulisi ottelusta tulla suora voitto.

Ratkaisun paikat

Joukkueiden kohtaamisen ovat olleet kauden aikana yllättävän runsasmaalisia. Kahdessa ottelussa on tehty kahdeksan maalia ja kertaalleen on jääty vain seitsemään osumaan. Joukkueiden pelaaminen on siis ollut keskenään erilaista, kun eroa on löytynyt tuloksessa.

SM-liigassa pelataan tällä hetkellä raskasta vaihetta, kun joukkueiden kuormitus on huipussaan ja lähes kaikki pelaavat vähämaalisia ja tiukkoja pelejä. Tällöin huolellisuus viimeistelyssä ja keskittymisen säilyminen mahdollisimman suuren osa pelistä ovat ratkaisevia tekijöitä peleissä.


Viimeksi päädyttiin voittomaalikilpailuun.

HPK:n maalivahti Teemu Lassila on yleensä ollut HIFK:lle vaikea ohitettava, tosin joissain otteluissa aktiivisesti maalinsa ympärillä pelaavan kassarin keskittyminen ei ole pysynyt kasassa. HIFK:n maalilla Juuso Riksman on pelannut jo useamman ottelun putkeen ja Jan Lundellilla saattaisikin olla vuoro pelata viikon pelinsä.

Kokoonpanot

HIFK on pelannut viimeisimmät ottelunsa hyvän vakiintuneella kokoonpanolla. Loukkaantuneena on vain käsivammainen laituri Turo Järvinen. Tiistain otteluun SaiPaa vastaan Kari Jalonen oli tehnyt vain yhden muutoksen kokoonpanoon, kun pidempään vaisusti pelannut puolustaja Ari Vallin oli korvattu Tommi Kovasella.

HPK:n riveistä ovat sivussa kasvovammainen laituri Niko Nieminen, keskushyökkääjä Ville Viitaluoma ja pidempään poissa olevat sentterit selkä-Häppölä ja perna-Piispanen. HPK paikkasikin keskushyökkääjäosastoaan siirtorajalla hankkimalla Bluesista Joonas Nättisen ja Pelicansista Matias Lopin. Viime ottelusta olivat sivussa myös puolustajat Joni Haverinen ja Tuukka Mäkelä.

» Lähetä palautetta toimitukselle