Katkeaako syöksykierre?

LIIGA / Ennakko
Kiekko on löytynyt usein HIFK-maalista viime peleissä
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Helsingissä HIFK saa vieraita Turusta. Loppuvuodesta positiivisesti esiintynyt kotijoukkue on viime otteluissa ajautunut pahaan syöksykierteeseen. Löytävätkö helsinkiläiset kadonneen punaisen langan vai jatkaako TPS joukkueen ahdinkoa?

Kotijoukkue HIFK:n viime ottelut eivät hurraahuutoja aiheuta. Tahdoton petolauma on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan selvin lukemin. Ensin paikallisvastustaja Jokerit kuritti HIFK:ta selvin 8-1 -lukemin, viime ottelussa Blues latoi taululle jo ensimmäisessä erässä kolme maalia ja tyytyivät varmistelemaan johtoaan viimeiset kaksi erää. Ottelu päättyi lopulta espoolaisille 5-2.

Parhaimmillaan kuuden ottelun pisteputkeen yltyneen turkulaisryhmän meno on hieman takkuillut viime otteluissa. Kuudesta edellisestä ottelusta joukkue on onnistunut kaapimaan ainoastaan yhden kolmen pisteen voiton. 
 
Perjantai-iltana Kärpät haki voiton Turusta pitkän kaavan mukaan voittolaukauskilpailussa. TPS sai otteluun vaisun alun ja oli ensimmäiset kaksi erää tasaisista lukemista huolimatta kärppälaumaa askeleen perässä, mutta kolmanteen erään joukkue tuli kolme pistettä mielessään. Loppukiri tuotti tulosta ja Hannu Pikkarainen tasoitti ottelun. Voittoon asti kiri ei kuitenkaan riittänyt. 
 
Joukkueet ovat ehtineet kohdata kauden aikana jo kolme kertaa. Voitto on jäänyt aina kotonaan pelanneen joukkueen haaviin. Ensimmäisessä kohtaamisessa TPS piti pisteet Turussa ottelun edettyä jatkoajalle. Seuraavat kaksi kohtaamista HIFK voitti Helsingissä.
 

Tunne yli vai oikeisiin asioihin?

HIFK:n pelaamisessa oli edellisen maajoukkuetaon jälkeen näkyvissä jo viitteitä paremmasta. Hyökkäyksiin lähdöt olivat selkeästi alkukautta nopeampia ja terve tunne teki tuloaan. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa esitykset ovat olleet huomattavasti vaatimattomampia. 
 
Helsinkiläisten viisikkopelaaminen on olematonta ja etäisyydet ovat kasvaneet liian suuriksi. Etenkin puolustussuuntaan etäisyydet ovat kasvaneet ja vastustajat ovat käyttäneet hyväkseen jääneen tyhjän tilan ja päässeet lukuisiin ylivoimahyökkäyksiin. Viime perjantain ottelussa Tapparaa vastaan Joni Ortio pystyi vielä torjumaan joukkueensa voittoon, mutta Jokereita ja Bluesia vastaan Ortion otteissa oli näkyvissä väsymyksen merkkejä.
 
Joukkueen otteista on paistanut turhautuneisuus. Kolmessa viimeisessä ottelussa joukkueen tunnelataus on mennyt yli ja keskittyminen on eksynyt vääriin asioihin. Koko pelaajistolla on runsaasti asiaa tuomaristolle sekä vastustajille, viimeisessä kolmessa ottelussa stadilaisille on tuomittu yhteensä 121 rangaistusminuuttia.
 
TPS on nostanut osakkeitaan alkukaudesta, mutta vieraskentillä pelaamista leimaa edelleen ajoittain varovaisuus ja virheiden välttely. Joukkue saa parhaimmillaan tukittua keskialueen ja ohjattua pelin haluamaansa suuntaan. Tämä on myrkkyä HIFK-miehistölle, jolla on luontainen tapa ajautua kulmiin ja maalin taakse.
 
Turkulaisten puolustus saa myöskin painetta osakseen, pystyykö vajaamiehinen kalusto pistämään kiekkoa riittävän nopeasti liikkeelle, vai ehtiikö HIFK:n kotikentällä aktiivinen karvaus tyrehdyttämään palloseuran hyökkäyksiinlähdöt?
 
Kummallakin joukkueella on pitkä poissaolijoiden lista. HIFK:n toipilaslista sai lisää täytettä keskiviikon Bluesottelussa, kun hyökkääjä Iiro Pakarinen loukkasi jalkansa ja HIFK:hon täksi kaudeksi siirtynyt Pakarinen on sivussa kauden loppuun asti. Myös Joel Perraul kärsii nilkkavammasta ja joutuu olemaan sivussa vielä jonkin aikaa. Heidän lisäkseen poissa ovat Mathieu Perreault, Niko Piiparinen sekä nuorten maajoukkueessa mukana olleet Markus Granlund sekä Thomas Nykopp.
 
Turkulaisilta poissa ovat puolustajat Travis Ehrhardt, Alec Martinez, Timo Seppänen, Markus Palmroth, Kris Russell sekä hyökkääjä Timo Salo. Nuorten maajoukkueen Rasmus Ristolainen on myös poissa. Sen sijaan keskiviikon ottelusta poissa ollut Pikkarainen palasi perjantaina kokoonpanoon.

Seuraa Heitä

Siim Liivik #72 |

Keskushyökkääjä

Onnistui edellisessä kotiottelussa kahdesti maalinteossa. Voi kääntää ottelun myös vastustajalle hölmöilyllään.

Marko Anttila #12 |

Laitahyökkääjä

Isokokoinen Anttila näytti, ettei pistetehtaily hyytynyt vuoden vaihteeseen, vaan on jatkanut tasaista pistetehtailuaan myös tämän vuoden puolella.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Kyle Klubertanz 2 2 4
2.Ville Peltonen 1 2 3
3.Eero Somervuori 0 3 3
4.Siim Liivik 2 1 3
5.Joakim Eriksson 2 1 3
TPS M S P
1.Marko Anttila 2 4 6
2.Tapio Laakso 0 3 3
3.Ville Vahalahti 1 2 3
4.Hannu Pikkarainen 1 2 3
5.Brian Willsie 3 0 3

» Lähetä palautetta toimitukselle