HIFK:n ylivoimapeli TPS:n turma - ”Ilme oli älyttömän hyvä”

LIIGA / Raportti
HIFK:n vapautuneisuus näkyi myös Joel Perraultin tekemässä voittomaalissa.
Kuva © Tomi Hänninen
Helsingin IFK nappasi elintärkeät pisteet tiistaina kotihallissaan, kun se kaatoi TPS:n maalein 3-2 (0-0, 2-1, 1-1) Helsingissä. Kovassa pyörityksessä koko maajoukkuetauon ajan ollut joukkue sai kaivettua itsestään koko kauden kateissa olleen tunteen takaisin peliin, joka riitti täyteen pistepottiin siitäkin huolimatta, ettei pelillisiä hienouksia nähty.

HIFK saa nauttia tällä hetkellä kahden loistavan kanadalaissentterin taidosta. Voittoja kipeästi kaipaava joukkue saa olla paljosta kiitollinen kaksikolle Joel Perrault-Mathieu Perreault. Kaksikon yhteinen sävel on löytynyt loistavasti ja samaiset miehet nousivat myös tiistai-iltana pääosan esittäjiksi. Kanadalaisten pelinrakentelutaidosta on hyötyä etenkin ylivoimalla, jonka myös turkulaisjoukkue sai tiistaina karvaasti kokea.

Kolmannen erän puolivälissä tuttu kuvio toimi. Perrault parkkeerasi itsensä alivoimaneliön keskelle ja odotti siihen tarjoilua toiselta kanadalaiselta. Washington Capitalsin sentteriosastoon normaalissa tilanteessa kuuluva Mathieu Perreault ei antanut virkaveljensä turhaan odottaa, vaan tarkka syöttö löysi pian Perraultin mailan lavan. Tarkka laukaus yllätti TPS-maalissa kelpo ottelun pelanneen Atte Engrenin. HIFK karkasi ajassa 52.16 tavoittamattomaan 3-1-johtoon. TPS:n Ville Vahalahden viimeistelemä 3-2-kavennus jäi laihaksi lohduksi.

- Tiedettiin IFK:n vaarallisuus nimenomaan ylivoimapelaamisessa ja se on se asia, jossa me tänään epäonnistuttiin. IFK teki kaksi ylivoimamaalia ja yhden siirretyn rangaistuksen aikana. Pettynyt minä olen meidän erikoistilannepelaamiseen, TPS-käskijä Juha Pajuoja harmitteli.

TPS:llä oli toki omatkin paikkansa ylivoimalla, kun HIFK:n kivenkolosta löytynyt tunne poiki tukun rangaistuksia. Turkulaisten ylivoima oli tiistaina kuitenkin sanalla sanoen luokatonta.

- Oli meilläkin ihan riittävästi ylivoimalla aikaa tehdä niitä maaleja, yksi viisikolmonenkin. Huikeita sekunttimääriä, mutta ei saatu sieltä apuja. Tietysti vähän haittasi se, että meiltä tippui aika tärkeä pakki aika aikaisessa vaiheessa pois, Pajuoja harmitteli viitaten NHL-apu Kevin Shattenkirkiin.

 ”Aivan älytön juttu”

TPS:n pelisuunnitelmaan kuului tiistaina HIFK:n henkisen ahdingon hyödyntäminen. Fanien sukkeroima Joulupata-keräys HIFK-valmentaja Pasi Sormusen erottamiseksi on varmasti aiheuttanut ylimääräistä henkistä taakkaa joukkueelle.

- Me tiedettiin millaisessa painetilanteessa kollega täällä on, mikä on mun mielestä aivan älytön juttu. Tietysti pyrittiin käyttämään sitä hyväksi, mutta tänään ei siinä onnistuttu. Onnittelut päävalmentajalle voitosta, Pajuoja sympatiteerasi HIFK-käskijä Pasi Sormusta.

Painetila ei juurikaan näkynyt helsinkiläisten otteissa – ainakaan negatiivisessa mielessä. HIFK aloitti ottelun vahvasti. Se loi ottelun alussa enemmän maalipaikkoja ja etenkin sen koko kauden kateissa ollut taklauspeli ja tunne oli palannut vahvasti joukkueen tekemiseen. Helsinkiläisjoukkue iski turkulaisten pakkeihin kiinni heti siniviivan jälkeen. Asia, missä viime aikojen pyöritys näkyi, oli joukkueen eleet ja tuuletukset maalien jälkeen. Erityistä helpottuneisuutta oli nähtävissä etenkin Markus Granlundin tuuletuksessa tämän viimeisteltyä HIFK:n 2-1-johtomaalin maalin edestä toisessa erässä.

- Ilme oli ihan älyttömän hyvä. Sitä me lähdettiin ennen kaikkea hakemaankin. Me ollaan jo pidempään pelattu kotona hyvin ja löydetty sitä ja nyt pystyttiin vielä parantamaan sitä. Koko joukkue teki kyllä tänään kovan suorituksen, HIFK:n päävalmentaja Pasi Sormunen kehui.

Kova se suoritus olikin. HIFK:n peli ei vieläkään häikäissyt, mutta tulos on tulosurheilussa se tärkein. Tunnepitoisuuden lisääntyminen perinteisesti kovaa pelaavan joukkueen pelaamiseen piristi silminnähden joukkuetta. Sitä toi etenkin loukkaantumisesta toipuneen Lennart Petrellin paluu. Raudanlujista taklauksistaan tunnettu Petrell oli jatkuva fyysinen peloite turkulaisille. Myös johtajuutta saatiin kaukaloon, kun niin ikään loukkaantumisestaan toipunut kapteeni Ville Peltonen teki hienon paluun kaukaloon.

- Hienot paluut Villeltä ja Lennulta loukkaantumisten jälkeen. Se toi uskoa meidän tekemiseen, Sormunenkin myönsi.

Kotijoukkueen suorituksen arvoa nostaa se, että joukkue nousi tappioasemasta voittoon. TPS:n Mikko Rantasen tekemän 1-0-osuman jälkeen helsinkiläiset eivät käpertyneet kuoreensa, vaan nousivat muutamassa minuutissa ensin rinnalle ja pian ohi Eero Somervuoren ja Markus Granlundin osumilla. Granlundille iltapuhde oli muutenkin mieluisa, sillä hän oli alustamassa loistavalla kiekonriistolla myös Somervuoren osumassa.

Rantaselle kehuja, Sormunen vaikeni

Vaikkei TPS sotasuunnitelmassaan tiistaina onnistunutkaan, jää ilta erityisenä mieleen ainakin yhdelle turkulaispelurille. Turkulaisten johto-osuman toisen erän alussa viimeistellyt Mikko Rantanen on TPS-historian nuorin liigadebytantti ja samalla myös nuorin maalintekijä 16 vuoden ja 20 päivän ikäisenä.

- Hieno asia, että nuori Rantanen teki ensimmäisen liigamaalinsa suhteellisen nuorena kaverina, Juha Pajuoja iloitsi.

Ilta oli helpottava myös myrskyn silmässä olleelle Pasi Sormuselle, jolta udeltiin ottelun jälkeen voiton merkitystä henkilökohtaisella tasolla. HIFK-fanit ovat vaatineet Sormuselle lopputiliä ennennäkemättömällä voluumilla.

- En nyt kommentoi siihen mitään, Sormunen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle