HIFK:lle vieraita Turusta

LIIGA / Ennakko
Tiistaina helsingissä kamppaillaan jälleen pisteistä
Kuva © Miro Pesonen
TPS palaa maajoukkuetauolta matkaamalla Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Jatkavatko turkulaiset nousujohteista sesonkiaan ja onko HIFK:ssa pystytty keskittymään pelin kehittämiseen päävalmentajaan kohdistuneista protesteista huolimatta?
Kotijoukkue lähtee otteluun HIFK tappio niskassaan, kun joukkueen perisynniksi muodostunut ailahtelevuus maalinteossa nosti taas päätään ja helsinkiläiset hävisivät viimeisen ottelunsa ennen maajoukkuetaukoa Ilvekselle vähämaalisen kamppailun päätyttyä 1-0 tamperelaisille. 

Hurraa-huutoja ei herätä joukkueen pistetahti muutenkaan. Yhdeksännellä sijalla lymyilevä HIFK on poistunut edellisestä viidestätoista ottelustaan voittajana ainoastaan viisi kertaa. 
 
TPS:n käyrä puolestaan näyttää suoraan ylöspäin. Ensimmäisestä yhdestätoista ottelusta joukkue ei kyennyt nappaamaan kolmen pisteen voittoa, mutta seuraavista yhdeksästätoista ottelusta se keräsi kasaan 32 pistettä. Vastaavan ajanjakson kuntopuntarissa suorituksella heltiää kuudes sija. 
 
Edellisessä ottelussa TPS:n kovan vireen sai kokea Jokerit, joka jäi jalkoihin lukemin 4-2. Jokereilla oli ottelussa etsikkoaikansa, mutta uhrautuva puolustus ja turkulaisten maalilla 39 kertaa torjunut Atte Engren johdattivat joukkueensa voittoon. Viimeisestä neljästätoista ottelusta TPS on jäänyt pisteittä ainoastaan kaksi kertaa.
 
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa ja kumpikin on vienyt yhden voiton nimiinsä. Ensimmäisessä ottelussa HIFK näytti jo matkaavan voittoon, kunnes Tero Koskiranta tasoitti ottelun vain 36 sekuntia ennen loppua ja Marko Anttila ratkaisi ottelun jatkoajalla. Toisessa kohtaamisessa HIFK venyi maalivahti Joni Ortion nollapelin avulla 2-0-voittoon.
  

Maajoukkuetauolta virtaa 

Hyvään vireeseen äitynyt turkulaisjoukkue sai harjoitella tauon rauhassa, kun yksikään sen pelaajista ei lähtenyt maajoukkueen matkaan Venäjälle. Sen sijaan HIFK:sta olivat matkassa maalivahti Ortio sekä maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Ilari Melart.
 
HIFK:n kannalta parhaaseen saumaan maajoukkuetauko tuli Joël Perraultille sekä Mathieu Perreaultille. Kanadalaiset ehtivät pelata jo viisi peliä ennen taukoa, mutta etenkin Perraultin otteissa näkyi loukkaantumisen mukanaan tuoma pitkä pelaamattomuus ja nyt kumpikin on saanut rauhassa kuntouttaa itseään ja löytää yhteistä virettä ketjukavereidensa kanssa. 
 
Nikkareista etenkin Mathieu Perreault on osoittautunut loistavaksi löydöksi. Suht pienikokoinen kanadalainen oli viidessä pelaamassaan ottelussa alati vaarallinen ja pystyi tasaiseen tahtiin luomaan tekopaikkoja itselleen ja ketjukavereilleen. Perrault ei noussut yhtä näkyvästi esiin, mutta kuntoon päästessään pystyy tuomaan apua HIFK:n maalinteko-ongelmiin.
 
Maalintekovaikeuksista paras osoitus on, ettei joukkue ole kyennyt kauden avausottelun jälkeen voittamaan kuin yhden ottelun, jossa vastustaja on onnistunut maalinteossa yli kaksi kertaa. 
 
Mikko Koivun ja Lauri Korpikosken poistuttua joukkueesta TPS:n maalimäärien pelättiin putoavan. Uusia vastuunkantajia on noussut kuitenkin esiin. NHL-kaksikon poistuttua joukkue on pelannut viisi ottelua ja etenkin Koskirannan ketju, laidoillaan Anttila ja Ville Vahalahti on tehnyt tuhoisaa jälkeä. Ketjun kapellimestari Koskiranta on noissa viidessä ottelussa haalinut tehot 1+7.
 
TPS on liigan paras alivoimajoukkue, suuri osa kunniasta menee Tapio Laaksolle, joka illasta toiseen taistelee vastustajan ylivoimia vastaan. Tiistaina turkulaisten alivoimapelaaminen laitetaan kuitenkin kovaan testiin, kun vastaan asettuu liigan toiseksi tehokkainta ylivoimaa pelaava HIFK.

Seuraa Heitä

Joakim Eriksson #10 |

Keskushyökkääjä

HIFK on aiemmissa TPS-otteluissa tehnyt yhteensä viisi maalia. Eriksson on ollut osallisena neljässä. Joukkueen kultakypärä on saalistanut kauden aikana suurimman osan tehoistaan ylivoimalla.

Ilari Melart #11 | HIFK

Puolustaja

Esitykset maajoukkueessa saivat viimeisetkin epäilijät ymmärtämään Melartin pelillisen tason. Joukkueen johtava puolustaja.

Marko Anttila #12 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Ratkaisi joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen jatkoajalla Turussa. Tehnyt edellisessä neljässä ottelussa yhtä monta maalia.

Kevin Shattenkirk #12 | Boston

Puolustaja

Ensimmäinen peli liigassa oli tutustumista liigaan. Sen jälkeen neljässä pelissä viisi pistettä ja tehotilasto seitsemän pykälää plussan puolella. TPS:n takalinjojen tuki ja turva.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle