Wickenheiser saapuu

MESTIS / Ennakko
Nyt koittaa se päivä ja ottelu, jota moni on jo odotellut Uudessakaupungissa. HC Salamat Kirkkonummelta kera Hayley Wickenheiserin saapuu ottamaan mittaa Jää-Kotkista. Peli on muutoinkin tärkeä joukkueille, ovathan molemmat yhdistelmät ainoita puhtaan pelin joukkueita Mestiksen karsintasarjassa.

Jää-Kotkat

Jää-Kotkat on oikeastaan vastoin kaikkia ennakkoluuloja aloittanut karsintasarjan hyvällä menestyksellä. Voitot kotona Jokipojista ja Diskoksesta ja vieraissa SaPKosta osoittaa, että joukkue aikoo taistella sarjapaikastaan kynsin ja hampain. Ennen sarjan alkua oli luultavaa,että Jokipojat ja SaPKo olisivat kovimpia vastuksia KJT:n lisäksi sarjassa. Tämän kertainen vastustaja HC Salamat on kuitenkin noussut varteenotettavaksi nousijaehdokaaksi Mestikseen.

Jää-Kotkien ase peleissä on ollut liikkuva ja aktiivinen pelityyli, jonka Matti Keinonen on ajanut sisään runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Runkosarjan alun perusteella heikoimmaksi lenkiksi arvioitu puolustus on osoittautunut, päinvastoin, kurinalaisesti pelaavaksi ja kovaa taklaavaksi. Herrana ja hidalgona alapäässä on luutinut kokenut Mika Laaksonen, joka on välillä myös muistanut käydä pölläyttämässä pölyt pois vastustajan maaliverkoista.

Maalivahdit ovat vuorotelleet sarjan peleissä. Molemmat vahdit ovat selvinneet kunnialla koitoksista ja mikäs pelatessa, kun puolustus on siivonnut hyvin maalinedustan. Aki Kempin torjuntaprosentti on 95,83 ja Matias Valavuon 91,23.

Hyökkäyspäässä ahneimpana on vastustajaa kurittanut ketju Maksim Ivanov, Pasi Reunanen, Jaakko Hagelberg. Ivanov on viimeistellyt kolme maalia tähän astisissa peleissä. Tätä ketjua ovat hyvin säestäneet Hannu Pajusen ja Juha-Pekka Ketolan viisikot. Viimeisimmässä pelissä kokenut Jari Torkki alkoi päästä vauhtiin ja tuloksena oli komean yksilösuorituksen päätteeksi maali.

Miten sitten tuleva vastustaja kaadetaan. Edellisissä peleissä on tullut ilmi, että kova luistelu ja taklauspeli on myrkkyä Suomi-sarjan joukkueille. Kun liikettä pystytään pitämään yllä, joutuu vastustaja pakostakin rikkomaan ja silloin on Jää-Kotkien hyvin toimineen ylivoiman aika iskeä. Huomiota on myös syytä kiinnittää aloitusvoittoihin, onhan vastustajalla kokoonpanossaan ehkäpä Suomi-sarjan paras aloittaja - Hayley Wickenheiser.

HC Salamat

Jo kauden alussa HC Salamat ilmoitti tavoitteekseen nousun Mestikseen. Ja tavoitteista aiotaan pitää kiinni, mitä peliesityksiin tulee. Todellisen
tempauksen tämä kirkkonummelainen joukkue teki, hankkimalla loppusyksystä miehistöönsä kanadalaisen, maailman parhaimmaksikin tituleeratun, naisjääkiekkoilijan Hayley
Wickenheiserin. Kovalla kohulla joukkueeseen saapunut kiekkoilijatar on näyttänyt kauden kuluessa pystyvänsä pelaamaan miesten kanssa samassa sarjassa. Osoituksena tästä hän on
nytkin karsintasarjassa jo ehtinyt antamaan yhden maaliin johtaneen syötön. Wickenheiserin parasta taitamista onkin hänen hyvä aloitusosaamisensa. Tuokin em. syöttö oli aloitusvoitto, josta jatkossa puolustaja laukoi kiekon maaliin.

HC Salamat ei ole suinkaan yhden naisen joukkue. Rivistössä on jääkiekon alasarjoja seuraaville tuttuja nimiä. Veljekset Antti ja Matti Tevanen ovat pelanneet Mestistä KJT:n riveissä, Teemu Telsavaara on edustanut Hyvinkään Ahmoja, kokenut Tommi Nyyssönen on
pelannut mm. Bluesissa, Ahmoissa ja kaudella 98/99 27 peliä Rauman Lukossa. Joukkueen toinen ulkomaalaisvahvistus on Eestin maajoukkuepuolustaja Aleksandr Agnevstsikov, joka
190 cm:n varrellaan on varteenotettava vastustaja maalinedustalla. Maalissa pelaa hyvin karsintasarjan aloittanut Hannu Seppänen, joka on sarjan maalivahtipörssin kakkonen, torjuntaprosentin ollessa 95,88. Hänen edellään on vain yhden erän pelannut SaPKon Tomi Nyman.

Periaatteessa joukkue on perustaltaan sama kuin toissa kauden karsinnoissa mukana ollut EPS. Myös joukkueen peräsimessä on sama parivaljakko Matti Hagman ja Ari Lähteenmäki. Joukkueen taustalla häärii TV:stäkin tuttu Ari Mennander ja hieman kauempana, rapakon
takana, itse Teemu Selänne.

Suomi-sarjassa HC Salamat pelasi ailahtelevasti ja pelit olivat suhteellisen runsasmaalisia.
Karsintasarjassa Hagman on saanut joukkueen tiivistämään rivinsä ja sulkemaan maalin edustansa. Myös maalissa Seppänen on pelannut loistopelejä toisensa jälkeen. Alkukierroksilla kaatuivat KJT ja Diskos vieraissa ja viime kierroksella Jokipojat kotona. Joukkueen vahvuuksia
ovat neljä tasavahvaa ketjua ja etenkin Tevasen veljesten miehittämä ykkösviisikko on ollut pahaa myrkkyä vastustajille. Joukkueen puolustus on isokokoinen ja luut varmasti rutisevat
pelissä, kun vielä tietää että valmennuksesta vastaa ex-HIFK kaksikko.

Yleisöennätys

Jos aikoo tiistaina suunnata kohti Uudenkaupungin jäähallia, kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä odotettavissa on kauden yleisöennätys illan pelissä. Kiinnostusta ei niinkään herätä UJK:n ja HC Salamien kohtaaminen, vaan tämä rouva Wickenheiser. Ennakkotietojen mukaan jopa Raumalta asti on yleisöä tulossa katsomaan tätä ”ihmettä”. Hyvä niin, se tietää myös, raumalaiset tuntien, kovaa kannustusta kotijoukkueelle. Varmasti raumalaisia myös kiinnostaa nähdä pitkästä aikaa Jari Torkki tosipuuhissa, kuten myös Mika Laaksosen lämärit. Jokohan Torkilta muuten lähtee se kuuluisa kääntölaukaus.

Kiihkeä ja mielenkiintoinen peli siis odotettavissa. Pelin lopputulos voi olla mitä tahansa. Molemmilla joukkueilla on hyvä putki päällä. Illan kunto ja fiilis ratkaisee pitkälti mitä
tuleman pitää

» Lähetä palautetta toimitukselle