Puolivälissä

MESTIS / Ennakko
Mestiksen karsintasarjassa on pelattu tasan puolet peleistä. Nousijan paikalla ovat HC Salamat ja KJT. Viivan alapuolella, tasapisteissä KJT:n kanssa on UJK, joka kohtaa tänään Joensuussa toiseksi viimeisenä olevan Jokipojat. Taistosta tulee varmasti tiukka ja tasainen, sillä Jokipojatkaan ei ole vielä menettänyt mahdollisuuksiaan nousuun. Kun vielä edellisen pelin jälkeen joukkueen valmentaja Jouni Varis totesi joukkueen taistelevan loppuun asti, on UJK:lla kova työ saada edes yksikin piste Jokipojilta.

Jokipojat

Alunperin yhdeksi nousijasuosikiksi povattu Jokipojat on tähän mennessä ollut lievä pettymys karsintasarjassa. Saldona yksi voitto ja jatkoaikatappio. Näyttäisi siltä, että joukkueen peli rakentuu pitkälle ykkösketjun varaan ja etenkin puolustaja Arttu Käyhkö on isossa roolissa joukkueessa. Käyhkö teki joukkueitten edellisessä kohtaamisessa Uudessakaupungissa Jokipoikien kolmesta maalista kaksi.

Joka tapauksessa Jokipojat on saanut rauhassa valmistautua päivän peliin. Edellinen peli oli torstaina Diskosta vastaan ja se päättyi jatkoaikavoittoon tiukan taistelun jälkeen. Jäähyrikkaassa
pelissä ratkaisuosuman iski Mikko Vanninen. Pelin jälkeen Jokipoikien valmentaja olikin todennut ottelun olleen väsyneitten joukkueitten keskinäistä nuhjaamista.

Tuossa pelissä Jokipoikien maalissa pelasi Jää-Kotkienkin maalia kakkosdivisioonan aikana varjellut Pekka Mäkitalo. Mitä tilastoihin on luottamista, hän on pelannut hieman varmemmin kuin virkaveljensä Marko Mäkkeli. Oletettavaa on, että Mäkitalo pelaa nytkin Jää-Kotkia vastaan.
Uudenkaupungin pelissä Mäkkeli ei oikein vakuuttanut ja oli koko ajan epävarman tuntuinen pompotellen kiekkoja eteensä.

Paras Jokipoikien hyökkääjä pistepörssissä on Mikko Vanninen kymmenennellä sijalla. Tehtyjä
maaleja on kolmen ja syötettyjä kaksi. Hänen jälkeensä tulevat puolustajat Miika Haapala ja Arttu Käyhkö sijoilla 13. ja 14. Haapalalla on tehtyjä maaleja yksi ja syötettyjä kolme kappaletta, Käyhköllä toisinpäin.
Hyökkääjät eivät siis ole pahemmin maaleilla herkutelleet. Koko joukkue on tehnyt yhteensä 13 maalia ja päästänyt omiin 20 kiekkoa. Runkosarjassa joukkueen puolustus oli sarjan paras, mutta nyt ehkä nopeampitempoinen on ollut liikaa puolustukselle.

Jää-Kotkat

Uusikaupunkilaiset ovat tänä viikonloppuna pitkällä peliturneella. Eilen joukkue kohtasi Järvenpäässä KJT:n pelaten tasapelin 4-4. Tänään vastassa on Jokipojat ja huomiseksi matka jatkuu Jyväskylää, jossa kohdataan Diskos. Todella epäedullinen tilanne Jää-Kotkille. Viikonlopun pistesaldo tulee olemaan hyvinkin ratkaiseva sarjapaikan säilyttämisen kannalta. Mitään ei ole vielä menetetty, vaikka kotona hävittiinkin rajussa pelissä maalilla HC Salamille.

Vaikka Jää-Kotkat ei ole runkosarjan aikana ollut mikään hyvä vieraspeleissä, joukkue pystyi
kuitenkin eilen nousemaan kahden maalin tappioasemasta tasoihin. Matti Keinonen joutui kylläkin herättelemään omiaan maalivahtia vaihtamalla., sillä kahden ensimmäisen erän alussa KJT iski yhteensä kolme maalia Aki Kempin taakse. Lopun ajan pelistä pelasi Matias
Valavuo.

Luultavasti tämän pelin maalissa aloittaa Valavuo. Hän on kuitenkin pelannut varmempia pelejä ja omaa kokemusta karsintapeleistä. Kemppi ei ole oikeastaan koko kautena päässyt
kunnon vireeseen ja lähes jokaisessa nähdyssä pelissä taakse on mennyt helpontuntuisia kiekkoja.

Puolustuksen ja koko joukkueen isähahmona häärii pistepörssiä johtava Mika Laaksonen. Etenkin HC Salamia vastaan hän oli ehdoton kentän kuningas. Laaksonen ei pelkästään tyydy
luutimaan omassa päässä tai laukomaan ylivoimissa siniviivalta. Hänen yllättävät ylösnousunsa ovat olleet myrkkyä Suomi-sarjalaisille ja hyvä liike onkin hänen parhaita avujaan näissä peleissä. Muu puolustus on pelannut myös hyvin. Syyskauden tapaiset
repsahdukset ovat menneen talven lumia, mutta miehetkin takalinjoilla ovat lähes täysin vaihtuneet.

Hyökkääjistä parhaiten on onnistunut, ainakin tilastojen valossa, alkukauden nyrkkisankari Pasi Reunanen. Kookasta Reunasta on ollut vaikea siirtää maalin edustalta pois ja sieltä hän onkin pääsyt iskemään paluukiekkoja maaliin. Ensimmäisessä karsintapelissä Jokipoikia
kurittanut Maksim Ivanov on pelannut viime pelit tehottomasti. Tehot ovat uupuneet välillä turhaankin pyörimiseen ja kiekon menetyksiin. Taidot ovat silti tallella ja kankeilla
puolustajilla, kuten Jokipoikien Käyhkö, tulee olemaan tarkat ajat kun Ivanov lähestyy maalia kiekon kera. Runkosarjan toinen pistehai Topi Riutta ei ole vielä löytänyt maalijyvää näissä
mittelöissä. Yritystä on kyllä löytynyt, mutta viimeinen vääntö kiekon kanssa maalin eteen on vielä jäänyt puuttumaan. Samassa ketjussa pelaava Joni Aurasuo on pelannut omalla
tasollaan ja kovat laukaukset tulevat pitämään varmasti nytkin Mäkitalon tarkkana maalillaan.

Jos jotain heikkouksia löytyy, niin se on Jää-Kotkien ylivoimapeli. Vaikka joukkue onkin ylivoimatilaston kärjessä, ainoastaan ykkösketju pystyy saamaan kunnon pyörityksiä aikaiseksi. Muilla ketjuilla kiekon ylöstuonti ja hallussa pitäminen tuottaa edelleenkin pieniä vaikeuksia. Näissä runsasjäähyisissäkin peleissä olisi erittäin tärkeää iskeä maaleja
vastustajan verkkoon mahdollisimman hyvällä prosentilla.

Tärkeä peli

Jää-Kotkille ei tästä pelistä kelpaa muuta kuin voitto ja sitä matkaväsynytkin joukkue lähtee
varmasti hakemaan. Kun joukkue saa heti samanlaisen liikkeen päälle kuin kotipeleissä, on Jokipojat hätää kärsimässä. Vastaavasti Jokipojat tarvitsee myös voiton pysyäkseen vielä
kilpailussa mukana ja kyseessä on myös kunnia kotiyleisön edessä. Hampaankolossa on tietysti myös avauskierroksen häviö Mestiksen ”heittopussille”. Kuuma peli odotettavissa ja ratkaisevaa tulee olemaan myös tuomarien taso. Jos tuomarit ovat samaa luokkaa kuin viime
pelissä Uudessakaupungissa, on odotettavissa rikkonainen peli, jossa erikoistilanneosaaminen ratkaisee voittajan

» Lähetä palautetta toimitukselle