Kamloopsissa haetaan pudotuspelipareja - Suomi jahtaa välieräpaikkaa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Nappaako Suomi historiallisen välieräpaikan?
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Kamloopsissa mitellään alkulohkojen päätöskamppailut torstain ja perjantain välisenä yönä. Voittamalla Kanadan Suomi marssii suoraan välieriin. Puolivälieräpaikoista käydään vielä kiivasta kamppailua.

USA on jo varmistanut A-lohkon voiton ja välieräpaikan. Samoin on selvää, että Venäjä jää lohkojumboksi ja kohtaa neljännesfinaaleissa B-lohkon voittajan. Suomi ja Kanada ratkaisevat keskenään toisen suoraan välieriin menijän. Ottelun häviäjä kohtaa puolivälierissä B-lohkossa toiseksi sijoittuneen. Suora välieräpaikka olisi Suomelle ensimmäinen naisten MM-kisoissa.

B-lohkon tilanne on kiharainen. Ruotsi on vahvimmin kiinni ryhmän kärkisijassa, mutta mikäli Sveitsi onnistuu voittamaan päätöspelissä Ruotsin, ja samaan aikaan Tšekki voittaa Japanin, kolme joukkuetta päätyy tasapisteisiin.

Mikäli näin käy, ensimmäiseksi ratkaisua haetaan keskinäisistä peleistä. Ruotsilla, Tšekillä ja Sveitsillä on kaikilla yksi voitto keskinäisistä kamppailusta, joten seuraavaksi ryhdyttäisiin tutkimaan näiden otteluiden maalieroja.

Jos Sveitsi häviää Ruotsille, se on varmuudella ulkona pudotuspeleistä. Se tarkoittaisi myös Ruotsin lohkovoittoa ja Tšekin kakkossijaa.

Japani on jo varmuudella lohkonsa viimeinen ja odottelee vastustajaa karsintapeleihin. Karsintasarjan häviäjä putoaa ensi vuodeksi ykkösdivisioonaan, josta tilalle nousee Saksa.

» Lähetä palautetta toimitukselle