Jääkiekon Continental Cup peruttiin tältä kaudelta

Muut Sarjat / Uutinen
Vaasan Sport on osallistunut Continental Cupiin viimeisimpänä suomalaisjoukkueena, kaudella 2012−2013. Silloin vaasalaiset kohtasivat muun muassa latvialaisjoukkue HK Liepājas Metalurgsin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kansainvälinen jääkiekkoliitto päätti viime maanantaina, ettei pienten eurooppalaisseurojen jääkiekkokilpailua pelata tällä kaudella.

Vuosittain kaudesta 1997−1998 alkaen järjestetty Continental Cup peruuntuu alkavalta kaudelta. Kilpailun oli määrä alkaa 16.10.2020 kahdessa alkulohkossa, jotka piti pelata Islannissa ja Bulgariassa.

IIHF perustelee ratkaisuaan Islannin asettamilla maahantulorajoituksilla. Lisäksi huolenaiheena oli se, että turnauksen järjestäminen aiheuttaisi virustartuntoja.

− Alkuturnauksissa olisi ollut mukana 20 joukkuetta kuudesta eri maasta. Valitettavasti maailman tämänhetkisessä pandemiatilanteessa emme pitäneet Continental Cupin järjestämistä terveydelle turvallisena, kertoo IIHF:n presidentti René Fasel kansainvälisen jääkiekkoliiton verkkosivuilla.

CHL:n tilanne yhä muuttumaton

Continental Cupiin on osallistunut historian aikana neljä suomalaisjoukkuetta: Jukurit kolmesti (2001−2004), Ilves kahdesti (1997−1998, 2006−2007) sekä kertaalleen Jokerit (2002−2003) ja Sport (2012−2013).

Jokerit on voittanut kilpailun ainoalla osallistumiskerrallaan, ja Hartwall Arenan kattorakenteissa roikkuu myös turnauksen mestaruusviiri.

Isojen eurooppalaisseurojen kilpailun, CHL:n, on edelleen tarkoitus alkaa lokakuun 2020 alussa. CHL ei ole toistaiseksi tiedottanut mahdollisista muutoksista suunnitelmiinsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle