IS: Hirmutehot takonut Norjan mestari Martin Lefebvre Ässien puolustukseen

LIIGA / Uutinen
Ässien puolustukseen on saapumassa Ilta-Sanomien tietojen mukaan ensi kaudeksi kokenut kanadalaispuolustaja.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kaudella 2017-2018 Pohjois-Amerikan kaukaloista Eurooppaan siirtynyt Lefebvre on Ilta-Sanomien tietojen mukaan Ässien uusi hankinta puolustukseen.

30-vuotias kanadalaispuolustaja Martin Lefebvre on Ilta-Sanomien tietojen mukaan siirtymässä ensi kaudeksi Porin Ässien riveihin. Pohjois-Amerikasta kaudeksi 2017-2018 Eurooppaan siirtyneellä puolustajalla on kokemusta Saksan, Tanskan sekä Norjan pääsarjoista.

Kaksi viimeisintä kautta puolustaja pelasi Norjassa Stavanger Oilerisin riveissä, jossa päättyneellä kaudella hän merkautti 44 runkosarjaotteluun 52 tehopistettä. Norjassa vietetyt kaksi kautta toivat Lefebvrelle palkintokaappiin mestaruudet sekä päättyneen kauden tehokkaimman puolustajan tittelin.

Lisäksi puolustajan palkintokaapista löytyy muun muassa ensimmäisellä Eurooppa-kaudella voitettu mestaruus Tanskan pääsarjasta Aalborg Piratesin riveistä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle