Mielipide

Pää kylmänä, Suomi - Kanada ja Venäjä ovat yhä kultasuosikit

MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomi voitti Kanadan tiistaina tyylipuhtaasti 4-0. Voitosta ei kuitenkaan pidä innostua liikaa.

Suomi voitti Kanadan selvänumeroisesti ja kiistatta ansaitusti. Samalla Leijonat marssi vakuuttavasti pistemenetyksittä lohkovoittoon, mikä sinällään on kerrassaan upea suoritus Suomelta.

Hypen keskellä on kuitenkin pidettävä pää kylmänä. Kanada-voitossa oli kyse vain lohkovoitosta ja siitä, millaisen reitin joukkueet joutuvat kulkemaan päästäkseen MM-finaaliin.

Arvioin itse ennen turnauksen alkua, että finaalissa pelaavat Kanada ja Venäjä, enkä ole Leijonien Kanada-voiton jälkeenkään valmis muuttamaan mielipidettäni. Olen yhä sitä mieltä, että viime vuoden finalistit kohtaavat loppuottelussa myös tänä vuonna.

On nähtävä tuloksen taakse. Suomi selvisi Kanadan alkurynnistyksestä, ja puolustuspää oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Kanadan korkean paineen kanssa. Myös sattumalla on pieni osansa siinä, että Kanada ei johtanut peliä viiden minuutin jälkeen.

Leijonaryhmä sai alun pinteestä selvittyään peliin erinomaisen rytmin. Voitolla ratkaistiin kuitenkin vain puolivälierä- ja mahdollinen välierävastus, joten tiistaisesta voitosta ei pidä innostuman liiaksi. Suomi on yhä Kanadan tavoin kolmen voiton päässä MM-kullasta.

Puolivälierissä vastaan tulee Tanska, joka on eittämättä ennalta Ruotsia helpompi kaadettava. Jos ja kun Tanska menee nurin, on edessä kisojen kenties suurin koitos, kun mitä todennäköisimmin Saksan selättänyt Venäjä luistelee vastaan Moskovan jäällä.

Samaan aikaan Kanada yrittää selvittää tiensä finaaliin voittamalla puolivälierissä Ruotsin ja siinä onnistuessaan välierissä joko Tšekin tai Yhdysvallat. Pidän Kanadaa suosikkina kaikkia näitä vastaan, sillä yksi käytännössä merkityksetön lohkopeli Suomea vastaan ei muuta voimasuhteita miksikään.

Turnauksen edetessä peliään parantanut Venäjä näyttää juuri nyt vahvimmalta kultakandidaatilta. Siksikin on hyvin mahdollista − ja mielestäni myös varsin todennäköistä − että Kanadan mitali on lopulta Suomen vastaavaa kirkkaampi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös