Mielipide

Kojo Jalosen joulutodistukset Tepsin pelaajille

LIIGA / Kolumni
Päävalmentaja Kari Jalonen arvostelee pelaajiensa tekemiset suhteessa jokaiseen kohdistettuihin odotuksiin. Virheitä on varmasti tehty, mutta sen paremmin Jalosen, kuin loukkaantumisista kärsineen joukkueenkaan asema ei käy kyllä kateeksi. Syksy on ollut raskas. Varsinkin koetuksella olleen sentteriosaston odotetaan tervehtyvän ja armeijan harmaistakin saadaan pakistoon helpotusta. Kiitettävät olivat nyt todistuksissa vähissä.

Päävalmentaja Jalonen arvosteli pelaajansa asteikolla kiitettävä - hyvä - tyydyttävä - välttävä - heikko. Arvostelu on toteutettu suhteessa jokaiseen kohdistettuihin odotuksiin, eikä siis ole absoluuttista. Koska joukkueeseen kuuluu pelaajia, jotka eivät ole päässeet pelaamaan paljoakaan, on heidän suorituksensa jätetty arvostelematta.

MAALIVAHDIT

Jason Elliot: -Jason on maalivahtipörssin kolmonen liigassa, odotuksiin nähden hän on onnistunut. Henkilökohtainen voittoprosentti voisi olla parempi, mutta siihen tietenkin liittyy myös koko joukkueen pelaaminen. Kuitenkin torjuntaprosentti on hyvä ja hänellä on eniten nollapelejä (4) liigassa. Vaikka torjuntaprosentti on 92, niin silti ei ole enempää voittoja. Siinä on ristiriita. Annetaan HYVÄ.

Teemu Lassila: -Yksi peli alla ja siitä nollapeli. Sehän oli KIITETTÄVÄ esitys, mutta Teemun tilannetta on vaikeaa mennä arvioimaan. Päätöstä jatkosta kevään osalta ei ole vielä tehty. Päätös pitää tehdä ennen joulua, sillä toinen lähtee joukkueen mukana Sveitsiin.

Tuomo Karjalainen: -Vaikea antaa arvosteluja, sillä Tuomolla taitaa olla yksi aloitettu peli ja pari kertaa hän on tullut maalille kesken pelin.

-Maalivahtien yleisarvosana on hyvä.

PUOLUSTAJAT

Kimmo Peltonen: -Loukkaantuminen häiritsi ja sen jälkeen muutama ottelu meni pelikuntoon pääsemisessä. Kimmo on joutunut kantamaan aika isoa kuormaa kalustossamme. On sen kyllä tehnyt mallikkaasti. Ilman muuta Petriläisen kanssa Tepsin johtava pakki. Hänen illasta toiseen kantamansa kuorman takia arvosana on KIITETTÄVÄ-.

Jussi Timonen: -Timosta ajetaan liigaan sisälle. Mielestäni hän on onnistunut hyvin. Varsinkin viimeiset pelit TuTo:sta paluun jälkeen hän pelasi liigatason peliä. Vähän aikaa on liigaan sopeutuminen ottanut, mutta nyt tietää jo missä menee. Taidot riittävät kyllä tähän sarjaan. Arvosana HYVÄ.

Marko Kauppinen: -Oli alkusyksyn erittäin hyvä. Oli maajoukkuetaukoon asti selvästi ottamassa askelta eteen. Sen jälkeen tuli pikku notkahdus. Loppuunhan tulivat sitten murheet ensin poskiontelon ja sitten keuhkoputken kanssa. Viimeinen puolitoista viikkoa meni kyllä ohi. Kaikkiaan Kauppisen estys on mielestäni HYVÄ+.

Markus Seikola: -Alkusyksy on mennyt enimmäkseen armeijan käymiseen. Odotukset keväälle ovat kovemmat. Arvosana jää TYYDYTTÄVÄKSI.

Tuomas Grönmam: -Oskulla on ollut sopeutumista siihen aktiiviseen ja haastavaan puolustuspeliin, jota Hantan kanssa ajamme sisään. Mielestäni Grönman on koko ajan menossa parempaan suuntaan. Ensinnäkin hän on pysynyt terveenä pitkästä aikaa koko kauden ja sekin alkaa näkyä hänen liikkeissään ja otteissaan. Sitä kautta tulee varmasti lisää itseluottamusta. Arvosana TYYDYTTÄVÄ.

Pasi Petriläinen: - Toinen meidän johtava pelaajamme, kuorma on myös aika valtava. Varsinkin loppuaikana Passo otti isompaa ruutua ja isompaa vastuuta. Aloitti sarjan vähän kevyesti odotuksiimme nähden, mutta on selvästi nostanut asemaansa pakkikalustossa. Varsinkin viime peliryppäässä Passo otti selvästi johtajuutta. Annan hänelle vahvan HYVÄN, lähempänä melkein kiitettävää.

Sergei Jerkovich: -Sergein kanssa ollaan menty vähän ylös ja alas. Tasaisuus puuttu. Välillä hän pelaa omalla tasollaan ja välillä ei tahdo mahtua porukkaan, kuten lopussa nähtiin. Jääaikaa ei tahtonut löytyä. Sergein arvosana jää TYYDYTTÄVÄN puolelle.

Markku Paukkunen: -Paukun tilanne on vähän sama, kuin Kauppisen Markolla. Pelasi maajoukkuetaukoon asti hyvin. Vahvaa peruspelaamista, mutta sen jälkeen on ollut ailahtelevaa. Nuoren pakin rutiinpäivää ei vielä ole olemassa. Jos mennään rutiinipuolelle, on kyllä vaikeuksissa. Joka päivä pitäisi löytää huippuvire. Arvosanaksi tulisi HYVÄ-.

Puolustajien yleisarvosana on HYVÄ.

-Rutiinin puute on kaikkien nuorten pelaajien ongelma ja meillä noita nuoria pelaajia sattuu olemaan. Pakisto ei ole iällä pilattu ja rutiinia saa vain pelaamalla. Välillä rutiini ei riitä ja pojat ovat olleet vähän vaikeuksissa.

HYÖKKÄÄJÄT

Mikko Rautee: -Paljon loukkaantumisia. Vaikeaa mennä arvioimaan, sillä kärsi syksyllä kolmesta loukkaantumisesta. Montaa peliä ei ole alla, se on päällimmäisenä. Enemmän on kyllä häneltä odotettu. Kevätpuolella on enemmän odotuksia. Arvosana jää TYYDYTTÄVÄÄN.

Mikko Koivu: -Sama juttu, ollut kahdeksan viikkoa loukkaantuneena. Mikkohan oli syksyllä erittäin positiivinen, selvä liikahdus eteen. Vahva HYVÄ tulisi esityksistä.

Marco Tuokko: -Sama juttu taas. Hyvin vaikea arvioida, koska ei ole pelannut kuin muutaman pelin. Ensinnäkin hän toipui operaatiosta ilman harjoituspelejä suoraan sarjaan. Nyt on ollut poissa lähes kymmenen viikkoa. Hänen esityksiään ei voi arvioida. Kun näistä keskustellaan, huomaa mistä on ollut kysymys.

Tomi Sykkö: -Pelasi muutaman pelin ennen joulutaukoa. Tuli kesken kauden. Ihan positiivisella mielellä. Mestiksen pelit ovat tehneet hyvää.

Matias Metsäranta: -Matias on hoitanut hyvin oman ruutunsa. Arvosanaksi voi antaa HYVÄN. Hän on suorittanut oman hommansa.

Joni Lius: -Ainut miinus mielestäni on, että maalimäärä on jäänyt yhteen. Vastaavasti puolustuspelaamisesta hän on huolehtinut mallikkaasti. Annan Jonille vahvan HYVÄN.

Kai Nurminen: -Kaitsu aloitti vahvasti. Sen jälkeen taso on vähän pudonnut pitemmässä juoksussa. On selvää, että hän on syksyn onnistuja. Tärkeitä maaleja on tullut, niistähän Kaitsulle maksetaan. Kun jaksaa vaan pitää yllä varsinkin alkusyksyistä työmoraaliaan. Kolkutteli jossakin vaiheessa pistepörssin kärkeäkin. Kevyt KIITETTÄVÄ tulee arvosanaksi.

Mikail Holmkvist: -Honken on ottanut selvästi askeleen eteen. KIITETTÄVÄN voi antaa kyllä.

Mikko Kankaanperä: - Ihan sama, kuin Seikola. Kevätpuoli näyttää suunnan. Esitykset eivät ole olleet mitään mairittelevia. Eivät sitä, mitä häneltä odotettiin.

Ville Vahalahti: -Sama kuin Holmkvist. On onnistuja ja KIITETTÄVÄN puolelle menee.

Juho Lehtisalo: -Pelejä ei ole paljon. Tuli A-junioreista ja kuten Sykkökin, on hoitanut oman ruutunsa hyvin.

Mika Alatalo: -Työmoraali on ollut hyvä, mutta henkilökohtaiset onnistumiset ovat jääneet odottamaan. HYVÄN puolelle kääntyy, mutta Altsilta odotetaan myös ratkaisuja. Hän on seitsemässä maalissa joulutauolla. On mahdollista saada tuollainen 15-20 maalin kausi hänelle aikaan. Kun hän vaan jaksaa olla kärsivällinen ja keskittyä työntekoon, tulevat maalitkin. Paikkoja hänellä on varmasti ollut sama määrä, kuin edellisenä vuonnakin.

Mika Suoraniemi: -Hän on hoitanut oman ruutunsa. Tuonut energiaa ja energistä häirintää pelaamiseemme. Täyttänyt täysin paikkansa. Arvosana vahva HYVÄ.

Niko Mikkola: -Niko on haeskellut itseään. Pelisysteemimme on ehkä ollut hänelle outo. Hänen omia sanojaan käyttääkseni parempaankin hän pystyy. Toivomme saavamme Nikosta kevätpuolella enemmän irti. Antaisin hänelle kuitenkin arvosanaksi HYVÄN. Yritystä ja taistelua on kuitenkin ollut.

Jani Kiviharju: -Kiviharju on ollut pettymys siihen nähden, että ei ole pystynyt hyökkäyspelillisesti auttamaan joukkuetta lainkaan. Hoitaa kyllä sitten alivoimat, jossa olemme liigan kärjessä, niissä Stounin vahvuudet ovat tulleet esille. Ne asiat hän on hoitanut hyvin, mutta alkujaan odotimme häneltä enemmän ratkaisuja. Arvosana ehkä vahva TYYDYTTÄVÄ.

Hyökkääjien yleisarvosana on HYVÄ.

-Loukkaantumiset ovat häirinneet hyökkäyspeliämme. Ennen kaikkea ketjukoostumukset ovat muuttuneet jatkuvasti loukkaantumisten takia. Sentterikaluston puuttuminen ajatellen pelin rakentamista ja tekemistä on näkynyt. Mielestäni hyökkäyskalustossa on enemmän potentiaalia, kuin olemme pystyneet esittämään.

Millaisen arvosanan annat joukkueelle?

-Tietenkään tulos ei ole odotustemme mukainen. On selvää, että pystymme parempaan. Antaisin kuitenkin arvosanaksi HYVÄN. Näitten kaikkien vaikeuksien jälkeen olemme tässä roikkuneet. Olemme voittaneet Jokerit ja Tapparan, HIFK:n, HPK:n ja Kärpät. Tiedämme, että tässä joukkueessa on potentiaalia. Toivotaan, että asiat, joihin emme voi vaikuttaa eivät enää häiritsisi meitä kevättalvella. Sitä kautta saisimme positiivisen kierteen joukkueeseen ja siitä taas lisää potkua.

» Lähetä palautetta toimitukselle