Mielipide

HIFK: Junnutehdas vai lahjakkuuksien hukkaamo?

LIIGA / Kolumni
HIFK:n nuoret ja puhutut pelaajat eivät ole viime vuosina nousseet sellaiseen rooliin kuin jotkut ovat odottaneet. Kuitenkin kysymys siitä, miksi pelaajat onnistuvat muualla, mutta eivät IFK:ssa on enemmänkin optinen harha kuin todellinen mysteeri.
IFK-junioreista liigaan
1971 Kaj Linna, Kim Ahlroos, Roland Carlsson
1972 Markku Hurme
1973 Ville Peltonen, Marko Ojanen, Kristian Fagerström
1975 Jere Karalahti, Jarkko Ruutu
1976 Kari Rajala, Lauri Puolanne
1977 Juuso Riksman, Aki Tuominen
1978 Niklas Bäckström, Kari Kalto, Hannu Väisänen, Mikko Ruutu, Erkki Rajamäki, Toni Söderholm
1979 Mikko Strömberg, Jani Honkanen, Mikko Kurvinen, Olli Ahonen, Niklas Hagman, Marko From
1980 Matias Loppi
1981 Toni Häppölä, Tony Salmelainen, Juhamatti Yli-Junnila, Ilkka Pikkarainen, Joonas Vihko, Ville Viitaluoma, Patrik Lostedt, Carlo Grünn
1982 Semir Ben-Amor, Kim Hirschovits, Turo Järvinen, Antti-Pekka Lamberg, Tuukka Mäkelä, Mikko Turunen
1983 Eetu Qvist, Eetu Holma, Hannu Pikkarainen, Arttu Luttinen, Juha Fagerstedt, Tuomo Ruutu, Heikki Laine
1984 Jermu Porthen, Lennart Petrell, Ville Varakas
1985 Tobias Salmelainen, Pasi Salonen, Miikka Jouhkimainen, Rami Hovinen
1987 Teemu Laakso, Timo Seppänen, Peter Freiberg

HIFK:n junioreiden nousua liigakartalle voidaan tarkastella edellisten reilun viidentoista vuoden ajalta. Ennen ikäluokkaa 1978 IFK:n junioreista nousi liigaan pysyviin rooleihin varsinaisten lahjakkuuksien Ville Peltosen, Jere Karalahden ja Jarkko Ruudun lisäksi vain muutama pelaaja, kuten Marko Ojanen ja Markku Hurme. Sen jälkeen miehiä on kuitenkin noussut liigatasolle yli omienkin tarpeiden.

Kun pelaajien määrä alkoi yllättäen kasvaa, jatkettiin IFK:ssa kuitenkin entiseen malliin. Muutamat pelaajat, kuten Olli Ahonen ja Kari Kalto pääsivät liigajoukkueessa vakiorooleihin, mutta entistä lahjakkaammat pelaajat jäivät pieneen rooliin. Niklas Hagman, Niklas Bäckström, Tony Salmelainen ja Tuomo Ruutu joutuivat lähtemään muihin seuroihin hakemaan peliaikaa.

Tilanne oli IFK:n kannalta pitkällä aikavälillä kestämätön. Omien poikien onnistuminen muissa seuroissa lisäsi suuresti painetta nostaa omia pelaajia liigaryhmään. Samaan aikaan IFK:n -81 ja -82 vuosikerrat olivat kypsymässä liigapelaajiksi suurella rintamalla. IFK:n syksyn 1999 juniorijoukkueesta nousi lopulta liigapeleihin peräti 20 pelaajaa.

Kuten usein reagoitaessa muutokseen, IFK:n toimet olivat liian voimakkaita. Liigajoukkueeseen nostettiin kerralla useita pelaajia ja puheisiin nousi jonkinlainen projekti nuorten pelaajien kanssa. Tämä nosti odotuksia yksittäisten pelaajien kohdalla, vaikka kyseessä olivat lähinnä materiaalin leveydellä pärjänneet junnuikäluokat.

IFK:n junioriorganisaation tavoite on tuottaa viisi liigapelaajaa vuodessa. Junnupuolella ei itsekään ajatella, että kaikki pelaajat pelaisivat liigaa juuri IFK:ssa. Osa nuorista lähtee IFK:sa suoraan muualle ja osa karsiutuu liigajoukkueen seulasta. Tällaisia pelaajia ovat viime vuosina olleet juuri Carlo Grünn, Ville Viitaluoma, Joonas Vihko ja Eetu Holma.

Grünnin ja kumppanien onnistuminen uusissa seuroissaan ei sisänsä ole mikään ihme. Kaikki ovat jossain määrin lahjakkaita pelaajia ja ovat onnistuneet jopa IFK:ssa pelaamaan ajoittain hyvin. Kokemuksen kertyessä heistä voikin odottaa hyviä liigatason pelaajia, joita voi verrata esimerkiksi 90-luvun IFK-kasvattiin Marko Ojaseen.

Joukkueelle on luonnollisesti tärkeätä se, että nimenomaan lahjakkaimmat nuoret saavat jäädä joukkueeseen. Tällä hetkellä IFK:ssa ei ole samanlaista tilannetta kuin vuosituhannen vaihteessa, vaan todelliset lahjakkuudet, kuten Arttu Luttinen, Hannu Pikkarainen, Lennart Petrell ja Kim Hirschovits ovat edelleen punapaidoissa.

Erityisen tärkeää tämä on varsinkin tulevina vuosina, kun IFK:n hyvin junioreissa pärjänneet ikäluokat 1987 ja 1988 ovat nousemassa liigapeleihin. Tulevista nuorista löytyy taitoa varsinkin hyvän liigarungon rakentamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle