Liigan alkukausi on ollut historiallisen vähämaalinen. Tarkemmin sanottuna kautta aikojen kolmanneksi tehottomin, kun 80 ensimmäisessä ottelussa tehtiin yhteensä 387 maalia. Keskiarvoisesti se on vain 4,8 maalia ottelua kohden.
Vertailun vuoksi NHL-kauden ensimmäisissä otteluissa on taottu maaleja noin 6,32 ottelua kohden ja länsinaapurin SHL:ssä 5,55. Erot vaikuttavat pieniltä, mutta suhteessa toisiinsa ne ovat erittäin merkittäviä.
Vähämaalisuus on jälleen yksi kolaus Liigalle, ja se on aiempia vakavampi.
Vähämaalisuudessa ei suoraan ole kyse siitä, että 1–0 päättyvä ottelu olisi kerran kerrasta surkea ja tylsä. Vähämaalinen mutta kovaa kamppailua ja tiukkoja paikkoja sisältävä peli voi hyvinkin olla viihdyttävämpi kuin 8–2-ylimarssi.
Maalien merkitystä ei kuitenkaan tule aliarvioida, sillä maalit ja suosio kulkevat melko hyvin käsi kädessä. Liigan isoin tavoite on saada halleille ennen kaikkea satunnaiskatsojat. Heistä isoa osaa ei kiinnosta taktiset viivelähdöt tai tiivis keskialueen puolustaminen, koska he eivät välttämättä edes tiedä, mitä ne tarkoittavat.
Vähämaalisuudessa ei suoraan ole kyse siitä, että 1–0 päättyvä ottelu olisi kerran kerrasta surkea ja tylsä.
Peliä tullaan katsomaan usein viihteen eli tässä tapauksessa maalien takia.
Otteluiden huippuhetket ovat varsin kuivia ilman maaleja, eikä ilman maaleja synny tähtikulttia. On turha väittää, että huippuluokan trap-pelaaminen saa nuoret pelaajanalut laittamaan julisteita seinälle. Maalit ovat otteluiden ehdottomia huippuhetkiä, ja maalintekijät fanien sankareita.
Täytyy toki muistaa, että vähämaalisella jukkajalos-tyylisellä pelillä on pärjätty niin sarjakiekossa kuin maajoukkueturnauksissa. Leijonat on viime vuosina vetänyt ihmisiä puoleensa enemmän kuin hyvin, ja monet ovat nauttineet taktisesta ja vastustajan aseet riisuvasta pelityylistä.
Miksi maalimäärät ja pelin laatu ovat sitten Liigan kohdalla niin suuri ongelma, vaikka vallalla oleva pelityyli on todettu hyvin menestyväksi?
Ongelma on saanut alkunsa siitä kaikkein pyhimmästä – jääkiekosta. Liigan kohdalla kyse ei ole pelkästään maalimääristä, vaan myös siitä, että vastaako pelin viihdearvo muilta osin sitä, mikä kuluttajia kiinnostaa.
Valmentajien ja muiden peliä "ymmärtävien" on turha puhua pelin taktisesta laadusta ja huippuluokan valmentamisesta ja ikään kuin syyllistää katsojia ymmärtämättömyydestä. Asian kuuluisi mennä toisin päin, koska kuka lopulta maksaa kaukalossa ja sen reunalla olevien palkan? Aivan.
Totuus on, että Liigassa tehdään historiallisen vähän maaleja, ja se laskee jääkiekkotuotteen kiinnostavuutta. Maalit, vauhti ja hurmos ovat nykyjääkiekon ydin, ja kukapa niistä ei pitäisi. Varsinkin satunnaiskatsojien kohdalla pelin viihdyttävyys syntyy juuri näistä tekijöistä.
yritä ajatella Liiga-kiekosta myönteisesti, kun ympäriltä iskeytyy silmille ja korville pelkkää huonoa viestiä sarjasta.
Pelin laatu on herättänyt varsin negatiivista keskustelua, joka jälleen kerran velloo Liigan ympärillä. Tuotteen myyminen on vaikeaa, jos julkinen keskustelu keskittyy sen kritisoimiseen.
Kielteinen keskustelu toimii kuin lumivyöry. Se hautoo helposti muut mielipiteet allensa ja tekee niistä itsensä mukaisia. Toisin sanoen yritä ajatella Liiga-kiekosta myönteisesti, kun ympäriltä iskeytyy silmille ja korville pelkkää huonoa viestiä sarjasta. Ei ole helppoa.
Liiga taistelee huomiosta. Sitä se myös saa, mutta jatkuva kielteinen keskustelu ei varsinaisesti auta liiketoiminnan ja suosion kasvattamista. Jatkuvasti iskuja vastaanottavalle Liiga-brändille keskustelu pelin laadusta voi olla kaikkein vahingollisin.
Kun urheilusarjan suurin ongelma on pelituote, voidaan todeta olevan todella syvissä ongelmissa.