Raimo Helminen johdatti TPS:n viime kaudella kaikkien odotusten vastaisesti hopealle. Odotusarvot tälle kaudelle nousivat korkealla, mutta lopputulos on ollut jotain aivan muuta. Kausi alkoi hyvin ja TPS roikkui pitkään Liigan piikkipaikalla, mutta sitten ilmapallo puhkesi.
Jussi Ahokkaan pelitapa on tullut tunnetuksi siitä, että oma pää pidetään puhtaana. Tätä turkulaisjoukkue toteutti alkukaudella erittäin vahvasti viimeisenä lukkonaan Andrei Karejev. TPS oli taistelevan joukkueen ilmentymä ja käänsi tiukat ottelut itselleen.
Jo tuolloin oli kuitenkin havaittavissa, ettei joukkue kyennyt tehokkaaseen maalintekoon. Riskit olivat ilmassa. Kurssi kääntyi joulukuussa johtaen seitsemän ottelun tappioputkeen. Maalinteon tuska alkoi näkyä joukkueen otteissa ja turhautuminen nousi pintaan. Taistelutahto viimeiseen minuuttiin oli tiessään.
Tällöin oli helppo vedota, että useita pelaajia oli maajoukkueiden mukana ja loukkaantumisiakin oli. Mutta joukkueessa oli kuitenkin iso joukko ulkomaalaispelaajia, jotka normaalisti ovat liigajoukkueissa niin sanottuja vahvistuksia. Nämä pelaajat eivät kuitenkaan ole pystyneet suorittamaan ja tekemään riittävästi tulosta.
Ovatko nämä pelaajat liian heikkoja Liigan tasoon nähden vai eikö Ahokas ole saanut revittyä heistä tehoja irti?
Asiassa on kaksi puolta. Ensinnä Ahokkaan nykyinen pelitapa ei näytä tuottavan tulosta Liigassa. TPS:llä on hyviä pelaajia, jotka kykenevät tekemään tulosta.
Kiekolliset puolustajat Elmeri Eronen ja Eemil Viro eivät kumpikaan ole lähelläkään viime kauden tehoja. Liigan lupaavimpiin nuoriin hyökkääjiin lukeutuva Juuso Pärssinen ja maajoukkueeseenkin murtautunut Markus Nurmi tekevät toki tehoja, mutta kaukana Liigan kärjestä tehopisteillä mitattuna.
Nykyisellään Pärssisen ykkösketju tuottaa tulosta, mutta tämän tason pelaajilta voi odottaa enemmänkin. Turhautumista on viime peleissä näkynyt varsinkin Nurmen otteissa.
Juhani Jasun johtamalle neloskentälle voitaneen antaa puhtaat paperit pyyteettömästä puolustustyöstä. Mutta näiden kahden ketjun väliin jäävää osaa joukkueesta ei voi pitää millään tavalla onnistuneena valmennuksen eikä toimiston osalta.
Helminen teki muukalaislegioonasta joukkueen, Ahokkaan joukkue taas on toistaiseksi jäänyt muukalaislegioonaksi.
Tässä on se asian toinen puoli. Tomi Kallion ja Rauli Uraman ulkomaalaishankinnat ovat flopanneet pahasti pois lukien puolustajat.
Viime kaudella arpapeli onnistui hankintojen osalta Karejevin, Josh Kestnerin ja Ruslan Ishakovin myötä. Voinee vain miettiä, mikä oli Helmisen osuus taitelijatyyppisen Ishakovin läpimurrossa ja olisiko nuori venäläinen onnistunut Ahokkaan joukkueessa.
Herää kysymys, onko Ahokkaan nuorten maailmanmestaruudesta alkanut tähdenlento hiipumaan päin. Vai onko ongelmana TPS:n joukkueen rakentamiseen valittu ideologia?
Tällä hetkellä yhtälö ei näytä kovinkaan vahvalta eikä keväästä voi odottaa pitkää, ellei Ahokas saa tehostettua pelaamista sekä palautettua pelaajien taistelutahtoa ja itseluottamusta sille tasolle, jolla se oli kauden alussa.
Nykyiset ulkomaalaispelaajat eivät ehkä ole uransa aikana tottuneet pelaamaan poikkeuksellisen tiukasti pelikirjan mukaisesti koordinoitua peliä. Viime kaudella hyökkäyspäässä pelaajille annettiin melko vapaat kädet toteuttaa, joka toisin kuin tällä kaudella aiheutti vastustajille ongelmia.
TPS ei käytä hyökkäysalueelle hyväksi taitavia kiekollisia puolustajiaan ja pelaaminen on yllätyksetöntä, mikä tekee puolustamisen vastustajalle helpoksi. Puolustusta ei laiteta liikkeeseen ja vastustajan viisikko ei joudu reagoimaan.
Nykyinen materiaali ja yllätyksetön pelitapa hyökkäysalueella yhdistettynä repaleiseen viisikkoon ei riitä kirkkaimpien mitalien jahtaamisessa.
Helminen teki viime kauden muukalaislegioonasta joukkueen, Ahokkaan joukkue taas on toistaiseksi jäänyt jälleen muukalaislegioonan kaltaiseksi.
