Markus Niemeläinen: "Maailmanmestaruus oli paras tapa päättää kausi"

Muut Sarjat / Haastattelu
Markus Niemeläinen (oik.) on pelannut päättyneen kauden Kanadassa.
Kuva © Getty Images
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuteen kautensa päättänyt Markus Niemeläinen on tyytyväinen päätökseensä pelata päättynyt kausi Kanadassa.

Huhtikuussa Yhdysvalloissa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut puolustaja Markus Niemeläinen pelasi päättyneen kauden Kanadassa paikallista OHL-juniorisarjaa.

17-vuotias HPK-kasvatti teki Saginaw Spiritin riveissä 65 ottelussa tehopisteet 1+26 ja oli yksi seuransa runkopelaajia. Ensimmäinen kausi ulkomailla ei kaduta peräti 197-senttistä Niemeläistä.

− Mielestäni oli oikea päätös lähteä sinne pelaamaan.

Henkilökohtaisella tasolla Niemeläisen kausi sujui mainiosti, tulokaspuolustaja oli heti joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja. Joukkuetasolla paremminkin olisi tosin voinut mennä.

− Oli ihan hyvä kausi, ja oma pelaamiseni parantui kauden edetessä. Olisimme tosin toivoneet parempaa kauden lopetusta joukkueen osalta. Tipuimme ensimmäisellä pudotuspelikierroksella neljässä ensimmäisessä pelissä, Niemeläinen harmittelee.

Suomessa viimeksi A-nuorten SM-liigaa pelannut Niemeläinen kehuu Ontarion osavaltion pääjuniorisarja OHL:n tasoa.

− A-SM-peleihin verrattuna OHL:ssä peli on nopeampaa ja fyysisempää. Maajoukkuepeleihin verrattuna se on suurin piirtein samanlaista, kuin pelaisi USA:ta tai Kanadaa vastaan.

Pelin tason lisäksi myös pelissä itsessään oli totuttelemista.

Olen ylpeä, että sain olla mukana voittamassa.

− Pienempi kaukalo oli suurin muutos pelillisesti. Siihen tottumiseen meni onneksi aika vähän aikaa.

Muutto toiselle mantereelle on 17-vuotiaalle urheilijalle suuri myös pelikenttien ulkopuolella. Niemeläisellä koti-ikävä ei kuitenkaan noussut ylitsepääsemättömäksi.

− Jääkiekon ulkopuolinen elämä lähti hyvin sujumaan. Ehkä suurin ongelma oli, että en uskaltanut puhua alussa niin paljon englantia. Kauden edetessä, kun oppi tuntemaan joukkuekaverit paremmin, sekin alkoi luonnistua hyvin.

Niemeläinen kuuluu tänä kesänä NHL:ään varattavaan ikäluokkaan. Ennakkolistauksissa hänen sijoituksensa on vaihdellut ensimmäisen kierroksen loppupäästä aina neljännelle kierrokselle asti. Puolustajaa itseään eivät ennakkolistaukset hetkauta.

− Eipä niitä tule paljoa seurailtua.

NHL on kuitenkin luonnollisesti ykköstavoite.

− Kyllähän se mielessä on, ja yksi tavoitteistani. Skouttejakin on käynyt ihan hyvin juttelemassa.

Vaikka seurajoukkuekausi päättyikin Saginaw'ssa pettymykseen, sai Niemeläisen kausi huipennuksensa arvokisoissa leijonapaidassa, kun hän oli mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta Yhdysvalloissa.

− Se oli kyllä paras mahdollinen tapa päättää kausi. Hienot fiilikset jäivät, ja olen ylpeä, että sain olla mukana voittamassa.

Kesällä 2015 kolmivuotisen sopimuksen HIFK:n kanssa allekirjoittanut Niemeläinen oli kuluvan kauden lainasopimuksella Kanadassa. Tulevan kauden kuviot hänellä ovat vielä avoimia.

» Lähetä palautetta toimitukselle