Juulsen käänsi katseensa jo seurajoukkueeseensa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Noah Juulsen saalisti MM-kisoissa kaksi syöttöpistettä.

Bell Centre on Kanadan puolustajalle Noah Juulsenille tuttu paikka. Hänet varattiin Montreal Canadiensiin vuonna 2015 ensimmäisellä kierroksella. Juulsen on tehnyt Canadiensin kanssa sopimuksen, joka sisältää vielä ensi kauden.

Tällä hetkellä Juulsen kiekkoilee WHL:ssä Everett Silvertipsissä.

− Tämä on upea tunne tulla takaisin Bell Centreen. Tämä on vähän kuin toinen kotini, joten tiedän missä olen. Tunnelma täällä oli hieno.

Desibelit hallissa olivat todellakin korkealla Kanadan ja Yhdysvaltojen kohtaamisessa. Juulsen harmitteli, ettei Kanada pystynyt ottamaan hyötyä irti kotiyleisön upeasta tuesta.

− Tämä on todellakin vaikea tappio. Meidän joukkueemme teki kovasti töitä, ja nyt kaikki päättyi rangaistuslaukauksilla.

Omaa turnaustaan Juulseen arvioi hyväksi, vaikka MM-kisat päättyivät pettymykseen.

− Pelasin sitä roolia, joka minulle annettiin, eli olin fyysinen ja pysäytin vastustajan hyökkääjät. Tein mielestäni aika hyvää työtä.

Juulsenille tämän vuoden MM-kisat olivat viimeiset arvokisat junioreissa. Puolustajan mielestä oli hienoa päättää junioriura Montrealissa kotiyleisön edessä.

− Tämä oli upea kokemus. Tämä ei ollut sitä, mitä halusimme, mutta meillä oli hieno ryhmä ja olimme läheisiä keskenämme.

Everett Silvertipsissä kapteenin roolissa pelaava Juulsen ei malttanut odottaa, että pääsee takaisin tositoimiin WHL:ssä.

− Nyt menen takaisin seurajoukkueeseeni. Olen innoissani, sillä joukkueella on mennyt hyvin siellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle