Oulussa pelattiin paikallinen Winter Classic - Tuira taiteili Woodista voiton

Muut Sarjat / Haastattelu
Tuiralaiset voittajat.
Kuva © Ville Välkky
Helmikuisena lauantaina Oulun kahdesta pubista kootut jääkiekkojoukkueet olivat kokoontuneet Castrenin urheilukeskukseen mittaamaan paremmuuttaan. Kaukalossa kohtasivat Tuiran Joku Paikallisen Pubin ja keskustassa sijaitsevan Wood Barin joukkueet. Ennakkouho joukkueiden välillä oli ollut jälleen kovaa, kuten asiaan aina kuuluukin.

Baarien henkilöstöstä ja kanta-asiakkaista koostuneet joukkueet kohtasivat toisensa toista kertaa. Vähintään yksi naispelaajakin oli koko ajan kaukalossa molemmilta joukkueilta. Edellisenä talvena Wood Bar oli vienyt voiton, mutta tällä kertaa tuiralaisjoukkue sai revanssin, kun se vei ottelun voiton 8–4-lukemin.

– Tämä oli lämminhenkinen baarien välinen ystävyysottelu. Nyt oli pakkovoitto, kun on vuosi saatu kuulla sitä Wood Barin vouhotusta, sanaili voittajajoukkueen manageri ja maalivahti Janne Väisänen ottelun jälkeen.

Maalivahti-manageri Väisäsen taustalla näkyy kovien pelimiesten paitoja. Vuoden 1981 Suomen mestari Seppo Tenhunen pelasi Tuiran voitokkaassa joukkueessakin.
Kuva © Sami Halonen

Paltamolaislähtöinen Väisänen oli aikoinaan Kajaanin Hokin varamaalivahtina. Mestiksessä kertyikin muutama ottelu. 

– Hokki oli silloin Kärppien farmijoukkue. Kärpistä tuli välillä tuuraamaan esimerkiksi muuan Pekka Rinne, joten pelejä en sitten niin paljoa päässytkään pelaamaan. Ihan hyvä maalivahtihan siitä Rinteestä kyllä tulikin, oli taitava vahti jo silloin Mestiksessä.

Tuirassa on Oulun fanaattisin jääkiekkoaiheinen baari

Voittajajoukkueen kotibaarista huokuu rakkaus jääkiekkoa kohtaan. Vuonna 2010 perustettu pubi on seinistä kattoon täynnä jääkiekkoa, vaikka jalkapalloaiheisiakin pelipaitoja ja viirejä on hieman. Väisänen on baarin yksi kolmesta omistajasta.

Voittajajoukkueen kotibaari on seinistä kattoon urheiluhenkistä.
Kuva © Sami Halonen

– Pikku hiljaa aloin tuoda tänne jääkiekkoaiheisia juttuja seinille ja kattoonkin. Eikä täällä ole vain Kärppien pelipaitoja, itse kun olen ollut kova HIFK:n kannattaja nuoruudesta lähtien. HIFK:n logohan täällä onkin isosti näkyvissä, ja Esa Tikkasen pelipaitakin. Aina kun Kärpät voittaa HIFK:n, niin saan kuulla täällä hyvähenkisiä kuittailuja.

Kaikki kotoiset liigapelit näyttävässä pubissa on myös KHL-rekvisiittaa. SKA Pietarin tunnus näkyy muutaman kärppälegendan paidan yläpuolella. Myös Helsingin Jokereiden logo on pubissa, tosin sijainti on hieman erikoisempi.

Tuiran Joku Paikallisen pubin vessanpöntössä on vähän rankempaa huumoria.
Kuva © Sami Halonen

– Jokereiden logot me tilataan heiltä itseltään. Se meidän pubin vessassa oleva logo lähtee aina välillä pois, mutta aina me siihen uusi laitetaan tilalle. Pisuaarissakin se välillä on, mutta nyt kun se on pöntössä, niin on pysynyt vähän paremmin paikallaan. Tämäkin on vain leikkimielistä kuittailua, seuraan välillä Jokereiden pelejä ja kannustan silloin heitä. Sillä tavalla tässä ei ole tarkoitus tosissaan rienata Jokereita, vaikka logo tuommoiseen paikkaan onkin laitettu. Urheilua ei pitäisi aina ottaa liian vakavasti, Väisänen päätti ja lähti voitolla yöhön.

» Lähetä palautetta toimitukselle