− Aika pahan kysymyksen laitoit tähän alkuun, reagoi HIFK:n apuvalmentaja Marko Ojanen kysymykseeni "Kuinka sinusta tuli jääkiekkoilija?", jonka lainasin Elämän pelikirja -podcastista.
– Varmaan se, että olen Helsingistä lähtöisin ja siihen aikaan pelattiin kaikenlaista. Käytiin pallokentällä ja ulkojäillä höntsäämässä. Aloitin 4-vuotiaana jalkapallon ja 7-vuotiaana jääkiekon. Lopulta jääkiekko vei voiton, Ojanen muotoilee vastauksensa.
50-vuotiaalla Ojasella on peliuransa alusta muisto, jollaista nykykiekkoilijoilla ei ole.
– Kun tulin HIFK:n liigarinkiin 90-luvulla, joukkueessa oli vielä ainakin kaksi pelaajaa, jotka kävivät päivätöissä: Valeri Krykov ja Pekka Tuomisto.
Ojanen on valmentanut Liigassa tai maajoukkueissa yli kymmenen vuoden ajan. Kokemusta on kertynyt muun muassa Risto Dufvan, Jukka Rautakorven, Jussi Tapolan ja Jouko Myrrän päävalmentamissa joukkueissa. Lähes 700 runkosarjaottelun mittaisen liigauran jälkeen siirtyminen valmentajaksi oli ennalta mietitty.
– Jo pelaajauran aikana mietin, että valmentaminen kiinnostaa. Kiinnostus lajiin, fysiikkaan ja peliin oli sillä tasolla, että halusin sekä oppia uutta että jakaa kokemukseni jälkipolville. Tarkoituksellisesti kuitenkin otin etäisyyttä jääkiekkoon ja olin pelaamisen lopetettuani vuoden ihan muissa töissä.
Ojanen päätti pelaajauransa keväällä 2007, ja Tapparan tuolloinen valmennuspäällikkö Timo Tervala kysyi Tapparassa seitsemällä kaudella pelanneen hyökkääjän kiinnostusta valmentamiseen.
– Vastasin silloin, että kiinnostaa, mutta haluan ottaa vähän happea. Vuonna 2008 sitten aloitin Tapparan U16-joukkueen apuvalmentajana ja olin ensimmäisen valmentajavuoteni muissakin töissä. Silloin aloin myös opiskella valmentamista Vierumäellä ja suoritin nuorisovalmentaja- ja jääkiekkovalmentajatutkinnot muistaakseni peräkkäisinä vuosina.
Valmentajaoppia olen imenyt Jukalta tosi paljon.
Vierumäen opinnoista Ojanen kuvaa saaneensa hyvän pohjan valmentamiseen.
– Koulutuksesta sai aika perustietoa, mutta keskustelut muiden valmentajien kanssa, tietojen jakaminen ja harjoitusten vetäminen ovat hyvää oppia valmentajapolulle lähteville.
Ojanen oli Tapparan U16-joukkueessa kauden apuvalmentajana ja toisen kauden päävalmentajana, minkä jälkeen koitti nopea siirtyminen liigajoukkueen valmennusryhmään.
– Oma valmentajapolku oli ajateltu niin, että kun tulin päätoimiseksi valmentajaksi Tapparan U16-joukkueeseen kaudelle 2009–10, niin olisin jatkanut 1994-syntyneiden kanssa ainakin U18-sarjaan ja ehkä U20-tasolle asti.
– Syksyllä 2010 sitten Petri Mattila jäi pois Tapparan päävalmentajan tehtävistä vain muutama viikko ennen runkosarjan alkua. Mikko Leinonen soitti silloin ja kysyi, lähdetkö mukaan. Päivän taisin miettiä ja tartuin mahdollisuuteen.
Alku aina hankalaa
Ojasen ensimmäisellä liigakaudella 2010–11 Tapparan päävalmentajana toimi alun perin apuvalmentajaksi hankittu Sami Hirvonen, joka jatkoi päävalmentajana myös seuraavalla kaudella. Tappara kuitenkin hankki vain muutaman kierroksen jälkeen uudeksi päävalmentajaksi Dufvan, jonka apuvalmentajina Hirvonen ja Ojanen jatkoivat.
– Kyllähän ne pari ensimmäistä kautta aika haasteellisia oli. Jälkikäteen ajateltuna aika noviisina siihen hyppäsin ja kovaan paikkaan jouduin. Tappara haki siinä kohtaa seurana suuntaviivojaan, ja vuonna 2012, kun Jukka [Rautakorpi] tuli takaisin päävalmentajaksi, tehtiin aika isoja linjauksia.
Viime syksynä erottamiseen ei oikein ollut perusteita, niin se oli vielä kovempi paikka.
Vaikean alun jälkeen Ojanen pääsi kokemaan Tapparan huikean menestysputken, kun seura oli vuosina 2013–2019 joka kevät mitaleilla. Ojasen viimeisen Tappara-kauden 2019–20 keskeytti korona, ja kauden 2016–17 hän työskenteli Leijonissa ja Nuorissa Leijonissa. Yhdeksän valmennuskautta Tapparassa toi Ojaselle neljä hopeaa, mestaruuden ja pronssin.
– Siitä alkoi Tapparan uusi nousu. Joukkueeseen panostettiin ja urheilullisuus tuli vahvasti arkityöhön mukaan. Valmentajaoppia olen imenyt Jukalta tosi paljon. Ristokin on piinkova ammattilainen, töitä tehtiin paljon ja oikeita asioita. Koko organisaatiossa kuitenkin tapahtui muutos siinä kohtaa, kun Jukka tuli päävalmentajaksi.
Tiimityöskentely on kaikki kaikessa
90-luvulla liigauransa pelaajana aloittanut Ojanen on nähnyt läheltä ison muutoksen, kuinka valmentaminen on mennyt ammattimaisempaan suuntaan.
– 90-lukuun jos vertaa, niin ennen kaikkea valmentaminen on muuttunut tiimityöskentelyksi. Oman peliuran aikana valmentaminen oli päävalmentajavetoisempaa. Edelleen päävalmentaja johtaa toimintaa, mutta kuitenkin voidaan puhua valmennustiimeistä toisin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.
Ojanen muistelee, kuinka vielä 2000-luvun alussa Tapparassa valmennusvastuun jakoivat Rautakorpi ja Kari Makkonen. Esimerkiksi mestaruuskaudella 2002–03 Rautakorven ja Makkosen lisäksi valmennusryhmässä oli maalivahtivalmentaja ja fysiikkavalmentaja.
Tämän kauden HIFK:ssa on päävalmentaja Ville Peltosen lisäksi apuvalmentajat Ojanen ja Samuel Tilkanen, maalivahtivalmentaja Jan Lundell, fysiikkavalmentaja Hero Mali ja videovalmentaja Ari Halttunen.
– Pelin vaade ja pelaajien tietämys pelistä ovat kasvaneet niin paljon, että valmennusosaamista on ollut pakko lisätä. Tiimityöskentely on tänä päivänä kaikki kaikessa. Nykypäivänä ei aika riitä kellossa, jos pitäisi kahdella valmentajalla pyörittää joukkuetta.
– Tällä hetkellä tiimeihin kuuluu päävalmentajan lisäksi kahdesta kolmeen apuvalmentajaa, fysiikkavalmentaja sekä mentaalivalmentaja. Päävalmentajan rooli on jakaa kaikille tiimissään vastuut ja johtaa toimintaa.
Ei tarvitse olla urheilupsykologi, mutta on hyvä ymmärtää, milloin kannattaa puhua pelillisiä asioita ja milloin jotain ihan muuta.
Tavoitteissa päävalmentajuus ja ulkomaat
Ojanen siirtyi täksi kaudeksi valmentamaan HIFK:hon, missä hän aloitti pelaajana liigauransa. Aiempaa valmennuskokemusta Ojasella on lisäksi Tapparasta, Ilveksestä, Leijonista sekä eri nuorisomaajoukkueista. Eri valmennusryhmien lisäksi myös erilaiset valmennusvastuut ovat tulleet tutuiksi.
– On ollut kunniatehtävä olla videovalmentajana Leijonissa ja apuvalmentajana Nuorissa Leijonissa. Liigassa olin aluksi videovalmentaja, mutta aika pian hyppäsin aitioon mukaan. Tappara-vuosina vastuullani oli alivoiman lisäksi hyökkääjien ja puolustajien peluuttaminen ja yksilöpalautteet.
– Yhdessä valmennustiimin kanssa kävimme pelejä läpi ja päätimme pelitapaan, peluutukseen ja pelaajiin liittyviä asioita. HIFK:ssa vastuullani on puolustajat eli puolustajien peluutus ja yksilöpalautteet. Myös alivoimasta olen vastuussa ja vedän siihen liittyvät palaverit ja palautteet.
Haastatteluajankohtana lokakuun alussa HIFK oli pistekeskiarvolla mitattuna sarjan keskitasoa, eikä peli Ojasen mukaan kulkenut odotetusti. Apuvalmentajan työpäiväkin venyi tästä syystä haastattelupäivänä.
Alivoima oli kuitenkin tuolloin ja on edelleen Liigan kärkeä, joten Ojanen on saanut oman osaamisensa erinomaisesti juurrutettua joukkueen pelaamiseen.
15 vuotta jatkuneella valmentajaurallaan Ojanen on toistaiseksi vain kerran ollut päävalmentaja, kaudella 2009–10 Tapparan U16-joukkueessa – jossa pelasivat muun muassa Aleksander Barkov ja Henrik Haapala. Koko liigauraansa hän ei aio olla apuvalmentaja.
– Totta kai päävalmentajan paikka Liigassa on tavoitteena. Olen saanut toimia
apuvalmentajana menestyneiden joukkueiden valmennustiimeissä ja piinkovien päävalmentajien kanssa. He ovat antaneet minulle vastuuta ja luottamusta suunnitella ja toteuttaa apuvalmentajana jääharjoituksia ja palavereja.
Ojanen vietti koko pelaajauransa Suomessa, mutta ulkomailla valmentaminen kuuluu hänen tavoitteisiinsa.
Keskustelemalla kovista paikoista yli
Sen lisäksi, että Ojanen todisti heti liigavalmentajauransa alkumetreillä läheltä päävalmentajien vaihtumista, on hän itsekin joutunut erotetuksi – kaudella 2016–17 Nuorista Leijonista kesken turnauksen ja Ilveksestä lokakuussa 2022 joukkueen ollessa sarjataulukon kärjessä.
– Kyllähän se henkisesti on kova paikka, kun saa potkut. Kaksi kertaa olen sen kokenut ja toisella kerralla sen pystyi jollakin tavalla ymmärtämään, kun Nuoret Leijonat pelasi MM-kisoissa alle odotusten.
Pelin vaade ja pelaajien tietämys pelistä ovat kasvaneet niin paljon, että valmennus-osaamista on ollut pakko lisätä. Tiimi-työskentely on tänä päivänä kaikki kaikessa.
– Viime syksynä erottamiseen ei oikein ollut perusteita, niin se oli vielä kovempi paikka. Siitä yli pääseminen oli vielä pidempi prosessi.
Kumpaakin erottamista yhdistää se, että Ojanen oli nopeasti toisessa työprosessissa kiinni. Kevään 2017 MM-kisoissa hän työskenteli videovalmentajana Lauri Marjamäen Leijonissa ja viime syksynä hänet oli jo ennen potkuja ehditty nimittää alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueen valmennusryhmään.
– Onni oli se, että Tomi Lämsä otti Nuorten Leijonien valmennusryhmään mukaan ja repi arkitöihin seuraamaan pelaajia. Se pelasti pahimmalta itsesääliin vaipumiselta, kun oli jotain, mihin tarttua saman tien. Se oli henkireikä siinä kohtaa.
Työnteon lisäksi Ojasta on auttanut keskusteleminen läheisten, vertaisten ja myös psykologian ammattilaisen kanssa.
– Kotona on ollut hyvä tuki, Myrrän, "Joken", Lauri Mikkolan ja Kalle Kaskisen kanssa puhuin paljon, koska heillä on kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Lisäksi urheilupsykologi Niilo Konttisen kanssa olen purkanut asiaa.
Valmentaja kohtaa työssään monenlaista painetta ja stressiä, mistä yksi esimerkki on riski saada potkut. Asioiden jäsentäminen keskustelemalla on toimiva tapa pitää itsensä toimintakykyisenä.
– Valmentajan ammatin raadollinen puoli on se, että pitää tiedostaa erottamisen mahdollisuus. Ainakin itselle puhuminen oli ainoa tie eteenpäin.
Ojasella on jo yli 30 vuoden kokemus huippu-urheilusta, ja kysyessäni hyvän kiekkovalmentajan ominaisuuksia, tulee vastaus isommin miettimättä.
– Hyvän valmentajan ominaisuuksia ovat ammattiosaaminen eli riittävä ymmärrys siitä, missä nykykiekko menee. Kyky sanoa asiat pelaajille ja jäsentää ne ymmärrettävästi. Hyvä valmentaja kuuntelee pelaajia ja osaa lukea heidän fiiliksiä.
Ojanen korostaa lisäksi valmentajan vuorovaikutustaitoja ja uuden oppimista.
– Ei tarvitse olla urheilupsykologi, mutta on hyvä ymmärtää, milloin kannattaa puhua pelillisiä asioita ja milloin jotain ihan muuta. Eli pitää kohdata jokainen ihmisenä eikä pelkästään jääkiekon pelaajana, hyvät vuorovaikutustaidot on valmentajan työssä tärkeä asia.
– Tärkeää on myös uuden oppiminen ja ymmärrys siitä, ettei ole koskaan valmis. Koko ajan pitää ammentaa uutta ja kouluttaa itseään, että pysyy kilpailussa mukana.