Tomas Holmströmistä tv-selostajat jaksavat yleensä kyllästymiseen asti hokea sitä tosiasiaa, kuinka miehellä on ylimääräinen kevlarista tehty lisäpanssari sekä pelihousujen yläosassa että hartiasuojusten alaosaan kiinnitettynä. Faktaahan tämä onkin.
Hänellä on lisävahvistukset myös pohkeiden, reisien ja nilkan takaosissa, täysin samasta syystä. Mies pukeutuu otteluihin kuin gladiaattori vetäen hirvittävän puolustusarsenaalin selkäpuolensa päälle, vain jotta poikittaiset mailat ja huitomiset olisivat hieman helpompia ottaa maalin edessä vastaan.
Mutta mitä tämä masokisti oikein on miehiään? Hullu, joka ottelusta toiseen antautuu muiden hakattavaksi? Kyllä, sitä hän juuri on. Ylivoiman maskimiehen rooli ei jääkiekossa ole helppo, sillä se vaatii aivan poikkeuksellista asennetta mennä maalin eteen muiden hakattavaksi. Tähän kykenevät kaverit nauttivat suunnatonta arvostusta joukkueidensa keskuudessa ja Tomas Holmström on tehnyt roolistaan lähestulkoon taidetta.
Tuhkimotarina
Jo pienenä poikana Holmström rakastui jääkiekon pelaamiseen, mutta ikäistensä joukossa hän oli silloin kaikista lyhytkasvuisin. Moneen kertaan hän oli se, joka sai pihapeleissä rajuimpia iskuja ja se, jonka nenä yleensä lyötiin verille. Mutta ”Homerin” periksiantamattomuus oli jotain uskomatonta, hän vain aina vastasi hymyllä takaisin ja jatkoi pelaamista. Hän ei luovuttanut, koskaan. Hän oli hidas ja pieni, mutta hän ei luovuttanut ja se vei miehen NHL:ään.
Tuo periksiantamattomuus vakuutti Red Wingsin kykyjenetsijät kaudella 1993-94. 20-vuotias Holmström pelasi silloin vasta Ruotsin toisiksi korkeimmalla sarjatasolla Bodens IK:n joukkueessa. Red Wingsin Ruotsin skouttiosasto ei tuohon aikaan edes tutkinut alasarjojen pelaajia, mutta Håkan Anderssonin hyvien suhteiden ansiosta tästä miehestä oli kuultu vihjeitä, että kannattaa käydä tarkistamassa.
Siihen aikaan vielä hintelä, 183-senttiseksi kasvanut, hidas ja hullunkurisen kulmikkaan näköisesti luisteleva Holmström ei muuten juuri pelissään vakuuttanut, mutta ylivoimalla kaverin kyky maalin edessä oli jotain poikkeavaa. Hän meni maalin eteen, lyötiin maihin, meni takaisin ja lyötiin jälleen maihin. Edelleen hän palasi takaisin.
Tätä samaa kaveri jauhoi aina tilaisuutensa tullen ja Wings-skoutit päättivät katsastaa kortin tulevan kesän draftissa. Kyseiset kykyjenetsijät olivat varmoja siitä, että tästä kaverista ei kukaan muu tiedä yhtikäs mitään ja siten hänet varattiin vasta 10. kierroksella kesällä 1994. Samana kesänä hän siirtyi Elitserienin Luulajaan ja pelasi siellä kaksi kautta, kunnes tuli kutsu lähteä valtameren taakse.
Syksyllä 1996 Holmström aloitti pelit Red Wingsin sen aikaisessa farmijoukkueessa AHL:n Adirondak Red Wingseissä. Farmissa ei tarvinut viihtyä kuin vain 6 ottelun verran, kunnes kutsu kävi jo ylös NHL:ään. Noissa otteluissa silloin 22-vuotias Holmström teki 3+1=4 tehopistettä, eikä hänen sen jälkeen ole farmissa tarvinut käydä. Scotty Bowman näki tässä kaverissa heti sitä jotain. Asennetta.
Ensimmäisellä kaudella kokemattomalla ruotsalaisella oli vielä vaikeuksia mahtua Red Wingsin kokoonpanoon, koska rosteri oli ehkä kovin Red Wings -nippu kaikista viime vuosien mestarijoukkueista. Käytännössä hän oli vasta 13. hyökkääjä, eikä pudotuspeleissä päässyt pelaamaan kuin yhden ottelun. Jonkinlainen kosketus NHL-ympyröihin kuitenkin tuli 47 pelatussa runkosarjaottelussa.
Kaikessa hiljaisuudessa Homer teki kovaa työtä tietäen, että jossain vaiheessa hänen tilaisuutensa vielä koittaa. Hän tiesi rajansa, ettei koskaan voi tulla NHL:n nopeimmaksi pelaajaksi ja vastapainoksi alkoi kehittää vahvuuksiaan.
Lisää voimaa ja tasapainotreeniä. Entisestään vaikeampi betoniporsas siirrettäväksi pois maalin edestä. Sen hän osasi ja sitä hän kehitti lisää.
Seuraavalle kaudelle lähdettäessä kokenut Tomas Sandström ei saanut enää jatkoa sopimukselleen ja siirtyi Anaheimiin. Sergei Fedorov taasen istui palkkakiistansa takia yli puoli kautta sivussa.
Tämä avasi Holmströmille paikan pelaavaan kokoonpanoon ja loppu on historiaa. Pelipaikka aukesi kolmosketjusta Steve Yzermanin ja Darren McCartyn rinnalta.
Runkosarjakaudesta jäi osa pelaamatta loukkaantumisen takia, mutta pudotuspeleissä Holmström pelasi elämänsä parasta kiekkoa ja teki pudotuspeleissä peräti seitsemän maalia. Kaksi maalia enemmän, mitä koko runkosarjassa.
19 tehopisteellään 22 pudotuspeliottelussa hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies Yzermanin ja Fedorovin jälkeen. Tuhkimotarina Ruotsin divarista Stanley Cup-voittoon oli valmis ja kaikki tapahtui hämmästyttävästi vain viidessä vuodessa.
Keväällä aina parhaimmillaan
Holmströmistä puhutaan suurten pelien miehenä ja tilastojenkin perusteella tämä on kiistaton fakta. Harvassa on ne NHL-pelaajat, joidenka pudotuspeliotteluiden pistekeskiarvo on runkosarjaotteluita parempi. Pudotuspeleissä aina vastus kovenee, peli on puolustusvoittoisempaa, maalit siten vähissä ja pisteitä vaikea tehdä.
Holmströmin lukemat ennen kuluvaa kautta runkosarjasta olivat 96 maalia ja 140 syöttöä, eli yhteensä 236 pistettä 541 ottelussa. Tästä tulee keskiarvoksi 0,44 pistettä per ottelu. Pudotuspeleissä Holmström on tehnyt 26 maalia ja 25 syöttöä, eli yhteensä 51 pistettä 87 ottelussa. Keskiarvoksi tästä tulee 0,59 pistettä per ottelu. Pelkkien numeroiden perusteella voisi siis arvioida, että tehollisesti hän on pudotuspeleissä peräti 34% tehokkaampi mitä runkosarjassa. Pelaamissaan yhdeksässä Stanley Cup –finaaliottelussa Homer on tehnyt yhteensä kolme maalia.
Mutta oikeastaan Holmströmin merkitystä joukkueelleen ei voi edes laskea tehopisteillä. Monesti maali syntyy hänen maskinsa ansiosta, kun maalivahti ei näe kiekosta vilaustakaan. Tehopisteet maalista merkitään ihan muille miehille, vaikka Homer on usein se maalin syntyyn eniten vaikuttava pelaaja.
Ei esimerkiksi Mathieu Schneiderin lämäri ole niin ylivertainen, että hän pelkällä taidollaan sen olisi tällä kaudella upottanut jo 20 kertaa.
Nykypäivänä maalivahdit ottavat kiinni poikkeuksetta lähes jokaisen vedon, jonka kunnolla näkevät ja jos mitään yllättävää poikkeamaa kiekon liikerataan ei tule.
Lisäksi hänen olemassaolonsa maalin edessä vetää siihen mukaan myös vastustajan puolustajia, jotka ovat entisestään vaikeuttamassa maalivahdin näkösektoria.
Holmströmin taistelutahto myös yleensä poikii vastustajalle jäähyjä. Muutama tökkäys ja tuuppaus saattaa kaataa miehen, mutta saman tien hän nousee takaisin ja tunkee takaisin ärsyttävän lähelle maalivahtia.
Puolustajilla ja maalivahdeilla on todella tiukka paikka pitää päänsä kylmänä ja yleensä hermo ei vaan kestä ja Homeria rikotaan lopulta jäähyn arvoisesti.
Omista jäähyistään todennäköisesti lähes puolet ovat maalivahdin estämisestä tulleita. Kun Homer suuren osan ottelusta pyörii maalin ja maalivahdin lähituntumassa, niin aina välillä sattuu ja tapahtuu. Tahallisia tai vaarallisia maalivahdin ajeluita hän ei oikeastaan koskaan ole tehnyt.
Edmontonin Chris Pronger on taistellut useaan otteeseen Holmströmiä vastaan, luonnollisesti maalin edustalla ja on ihmetellyt kaverin toimintaa. Mikään ei mieheen tehoa, tuntuu kuin että hän vain kaivautuisi kerta kerran jälkeen jäähän entistä syvämmälle.
Myös Coloradon Rob Blake on ollut Holmströmin kanssa ihmeissään. Vaikka kuinka tökkisi, niin kaveria ei saa millään kostamaan. Kuka tahansa muu huitoisi sen iskumäärän jälkeen takaisin, mutta ei Holmström.
Homer on itse tästä asiasta todennut, että totta kai hän haluaisi kostaa vastustajille noita iskuja jokaisessa ottelussa, mutta joka hetki hänen mieleensä palaa ne ajatukset, mikä hänet NHL:ään toi. Ja ne ovat juuri nuo lapsuudenkokemukset hakattavana olemisesta ja siihen vastaaminen pelkällä hymynvirneellä. Se oli se hänen vahvuutensa ja se kasvatti hänestä pelikentille kovan ihmisen tekemään kovaa työtä.
Ei vaan pelkkä näköeste, kun se piru vielä ohjaakin
Harjoitusten päätteeksi monesti joku puolustaja ja Holmström jäävät harjoittelemaan ohjauksia maaliin. Pakki ampuu viivalta ja Homer ohjailee. Maalivahti yrittää myös opetella reagoimaan tilanteeseen ja toinen pakki on tönimässä Holmströmiä maalin edestä muualle.
Tätä jauhetaan useasti viikossa muutama vartin jakso, joten ei ihme että se onnistuu otteluissakin joskus ihan käsittämättömällä tavalla. Ja koskaan tästä treenistä Holmström ei saa tarpeekseen, hän haluaa koko ajan kehittyä vain paremmaksi ja paremmaksi.
Ehkä yksi hienoimmista Holmströmin ohjauksista tapahtui keväällä 2002 ikimuistoisessa seitsemännessä konferenssifinaalissa Coloradoa vastaan.
Ottelun toisella minuutilla Steve Duchesne ampuu aloitusvoiton jälkeen viivasta ja suoralla laukauksella kiekko olisi mennyt puolisen metriä ohi maalin.
Holmström on totutusti siinä omalla paikallaan maalin edessä ja on juuri saanut Greg De Vriesiltä kovan poikittaisen selkään ja Homer kaatuu töytäisyn voimasta eteenpäin.
Kaatuessaan hän huitaisee maalista ohi suuntautuvaan kiekkoon yläkautta ja kimmottaa sen tolpan juureen ohi Patrick Royn.
Uskomattoman vaikeasti suoritettava tilanne, mutta Homerille se oli ihan arkipäivää. Ja kuten todettua, hän aina ollut suurten pelien mies.
Kyseinen teurastus päättyi lopulta 7-0 ja Holmström teki pelissä vielä toisenkin osuman.
Paranee kuin vanha viini
Kuluva kausi on myös tuonut esiin aivan uuden puolen Holmströmin kiekkourassa. Uusi palkkakattosysteemi rajoitti Red Wingsin mahdollisuutta hankkia miljoonamiehiä nelosketjuun ja tämä avasi Holmströmille isomman roolin pelata tasakentällisin.
Ja mies on vastannut huutoon. Vaikka hän ei luistimilla edelleenkään ole mikään raketti, niin kiekonsuojaajana Homer on erinomainen. Ja kun vastustajassa roikkuminen on uudessa NHL:ssä mahdotonta, niin Holmströmistä on tullut entisiä aikoja hyödyllisempi kaveri myös tasakentällisin.
Miehen piste-ennätys oli 20+20=40 tehopistettä kaudelta 2002-03, mutta hän on ohittanut nuo lukemat jo kauden tässä vaiheessa, kun neljännes runkosarjaa on vielä jäljellä. Henrik Zetterbergin rinnalla peli on kulkenut niin NHL:ssä kuin olympialaisissakin ja 62 ottelussa Homer on tehnyt tähän asti jo 21+23=44 tehopistettä.
Aikaisempina vuosina Holmströmin plusmiinuslukema on yleensä ollut Wingsin heikoimpia, mutta nyt mies on +7 -lukemallaan mukavasti plussan puolella. Tämäkin on vain pieni osoitus siitä, miten hän on kehittynyt myös puolustavana pelaajana parempaan suuntaan.
Melkoisesta myöhäisherääjästä on kyse, sillä kaikki tämä on tapahtunut miehen ollessa jo 33-vuotias. Hyvänä joukkuepelaajana Homerin asemaa ei ole koskaan tarvinnut kiistää, hän on aina tehnyt mitä on käsketty ja joskus vähän enemmänkin.
Ehkä suurimman edun Holmström kuitenkin sai näistä uusista NHL-säännöistä estämisten ja mailallahakkaamisen nollatoleranssin suhteen. Vanhat todella kovat ajat ovat oikeastaan ohi ja sääntömuutoksien myötä puolustajien aseet maalinedustan putsaamisessa ovat vähentyneet rajusti.
Tämä jos jokin on tehnyt Holmströmin elämän vain entistä helpommaksi. Ja kuin sattumalta, Red Wingsin ylivoimaprosentti on kohonnut moneen vuoteen selkeimmällä erolla liigan parhaaksi.
Eikä tässä asiassa tarvitse olla meedio tajutakseen, että se on suurelta osin tämän nenä verillä hymyilevän periksiantamattoman pikkupojan ansiota.
