KalPa lähetti Tapparan kesälaitumille

LIIGA / Raportti
Tapparan pyristely tämän kauden SM-liigassa loppui kuudenteen puolivälieräpeliin. Kamppailu KalPaa vastaan meni jo kolmannen kerran tasaisessa ottelusarjassa jatkoerään, mutta tamperelaiset eivät pystyneet rajusta yrityksestä huolimatta iskemään ratkaisevaa osumaa. Voiton myötä KalPa jatkaa kulkuaan SM-liigan mitalipeleihin.

– Huojentunut olo. Fyysisesti ja henkisesti jatkoerät eivät ole olleet helppoa. Menee vähän aikaa, että ymmärretään olevamme toisena vuotena peräkkäin neljän parhaan joukkueen joukossa. Kun ajattelee mistä viisi vuotta sitten lähdettiin liikkeelle, niin se on huikea saavutus. Tämän kauden pudotuspeleihin lähdettiin täysin erilaisista lähtökohdista kuin viime vuonna, jolloin ei ollut mitään muuta kuin voitettavaa, KalPa-luotsi Pekka Virta kertasi.

– Iso hatunnosto Tapparalle. Oli hieno sarja. Pelattiin koko ajan jääkiekkoa, eikä pelkästään rikottu. Molemmat pyrkivät pelaamaan omilla vahvuuksillaan, Virta jakoi tunnustusta.

– Kova sarja. Rehellisesti täytyy myöntää, että KalPa alkoi kääntämään kelkkaa luisteluvoiman suhteen tässä pelissä ja olivat muutenkin aloitteellisempia. Kovasti kamppailtiin, mutta se ei vaan riittänyt tämän pidemmälle. Pulinat pois, parempi meni jatkoon, Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen totesi pettyneenä.

Ottelun alkuminuuteilla haettiin asetelmia tuleville ottelutapahtumille. Molemmat joukkueet olivat hyvällä jalalla liikkeellä ja loivat tilanteita kumpaankin kenttäpäätyyn. Kotijoukkueella oli loistava mahdollisuus mennä ottelussa johtoon, kun peliä oli pelattu kaksi minuuttia. Tappara-hyökkääjällä oli edessään avoin maali KalPa-vahti Ari Ahosen ollessa jo jäissä, mutta avopaikka jäi hyödyntämättä.

Kuopiolaiset pääsivät ottelussa johtoon kuin varkain erän puolivälin jälkeen. Jussi Halme heitti omalla alueella paineettomassa tilassa karmaisevan harhasyötön ohi Jesse Turkulaisen mailasta. KalPan Iiro Pakarinen terävänä paikalla ja laukoi johto-osuman b-pisteen kaarelta.

Tappara painosti raivokkaasti takaiskuosuman jälkeen. Harri Ilvonen laukoi tolppaan, mutta tätä lähemmäs maalia tamperelaiset eivät erässä päässeet. Tappara sai hyvän liikkeensä ja intensiteettinsä ansiosta pari ylivoimaa, mutta jopa kiekon vieminen alueelle oli tuskallista. Osuutensa kotijoukkueen ylivoiman heikkouteen oli myös KalPan erinomaisella ja tiiviillä alivoimapelaamisella.

Tapparalle tärkeä tasoitusosuma

Toisen erän ensimmäinen kymmenminuuttinen tarjosi yleisölle räkäkiekkoa, jossa molemmilla joukkueilla tekemisessään enemmän vauhtia ja tahtoa kuin järkeä. Vaikka Tappara hallitsi hienokseltaan peliä, tamperelaiset eivät pystyneet rakentamaan kunnollisia hyökkäyksiä KalPan alueelle. Kuopiolaisten parhaat paikat syntyivät kahdesta läpiajosta, joista ensimmäisessä Sami Kapasen heikko veivausyritys hyytyi Harri Säterin suojiin.

Tappara sai henkisesti tärkeän tasoitusosuman vain kaksi sekuntia ennen erätaukoa. Erinomaisesti läpi ottelun pelannut Tapparan nelosketju löi paineen KalPan alueelle. Kiekko päätyi lopulta siniviivalle Halmeelle, jonka ranneveto upposi ohi maskissa olleen Ahosen.

KalPan jatkoerätaika kestää

KalPa tuli kolmanteen erään paremmalla liikkeellä pakottaen Tapparan juoksemaan päämäärättömästi kiekon perässä. Kotijoukkueen kenttätasapainon horjuessa kuopiolaiset pystyivät luomaan useita maalipaikkoja, mutta Säteri oli mies paikallaan. Tappara vastasi KalPan luisteluvoimaan vastaiskuilla. Jyri Junnilalla ja Nestori Lähteellä oli paikat iskeä johto-osuma, mutta heidän ratkaisunsa kilpistyivät Ahosen torjuntoihin. Erän loppupuolella kotijoukkue pystyi rakentamaan muutamia vaarallisia hyökkäyksiä ja oli lähempänä maalia, mutta kuopiolaiset selvisivät kuin selvisivätkin erän loppuun asti.

Tasalukemiin päättyneen varsinaisen otteluajan jälkeen oli edessä jatkoerä. Erän alkutahdit mentiin vahvasti kuopiolaiskomennossa, mutta Tappara oli päättänyt siirtää ottelusarjan ratkaisun Kuopioon. Joukkue pommitti Ahosta muun muassa Ville Niemisen ja Kim Strömbergin toimesta, mutta maalia ei vain syntynyt.

– KalPa tuli äärettömän vahvasti jatkoerän alkuun. Oltiin siinä jyrän alla, Saarinen näki.

– Tuli pari kolme huonoa vaihtoa peräkkäin jatkoerän alun jälkeen. Vanhemmat pelaajat alkoivat vähän piiputtamaan. Laitettiin nuoret kentälle, niin päästiin heti toiseen päähän kenttää. Se kertoo paljon, Virta analysoi.

Vanhan kliseen mukaisesti, kun et itse tee maalia, niin kaveri tekee. Niin kävi nytkin. Kuopiolaisten nopean vastaiskun seurauksena Toni Hyvärinen ampui kiekon tolppaan ja Jussi Timosella oli kunnia lyödä parhaaseen maalintekosektoriin kimmonnut kiekko tyhjänä ammottavaan Tappara-maaliin kenenkään estämättä.

– Iso hatunnosto meidän nuorille pelaajille. Pakarinen pelaa ensimmäistä vuotta meidän kanssa ja teki maalin. Hyvärinen on puolestaan ollut Mestis-kiertueella, eikä mahtunut aikaisemmin kokoonpanoon, mutta oli nyt tekemässä viimeistä maalia, Virta hehkutti.

– Vaikka ottelusarjassa oli paljon kulminaatiopisteitä, niin uskalla sanoa, että oikea porukka meni kuitenkin jatkoon. Oltiin määrätyissä asioissa hieman niskan päällä. Joukkue pysyi koko ajan pelisysteemissä kiinni jatkoeriä myöten, Virta arvioi.

Vaikka Tapparan kausi loppuikin puolivälieriin, niin taistelun puutteesta joukkuetta ei voi syyttää. Tappionkin jälkeen voi jokainen katsoa itseään peilistä, jos kaatuminen on tapahtunut saappaat jalassa.

– Nostan joukkueelle hattua siitä tavasta, miten pelattiin. Olen ylpeä siitä, että haluttiin oikeasti voittaa. Uskallettiin haastaa KalPaa nimenomaan hyökkäyspelillä. Meillä oli runkosarjassa 23 pistettä eroa ja pystyttiin kaventamaan sitä eroa tässä sarjassa, Saarinen korosti.

– Kyllä tämä on äärettömän suuri pettymys. Rajoja tavoiteltiin ja tappio jää käteen, niin ei se lämmitä. Mutta tämä on urheilua ja huomenna on uusi päivä.

» Lähetä palautetta toimitukselle